www.kellohuoltoloppela.com

Kuukauden kello

Kuukauden kellossa Kellohuolto Loppela esittelee aina jonkun juuri korjauksessa käyneen mielenkiintoa herättävän kellon.

Marraskuu 2015

Omega Seamaster Professional, Co-Axial, Chronometer, "Planet Ocean"

Omega Planet Ocean jpg Omega Planet Ocean jpg

 Omega Planet Ocean jpg

Omega 2500C jpg Omega 1120 jpg Kuvissa ensin 2500C ja sitten 1120.

Marraskuun kelloksi valikoitui Omega Seamaster "Planet Ocean", Co-Axial 2500C koneistolla. Syy tähän on se, että näitä on alkanut putoilla huoltoon viime aikoina yhä tiuhempaan tahtiin. Tänäänkin huoltamassani yksilössä, joka oli tehnyt full stopin, syy oli ilmeinen, öljyt olivat täysin kuivuneet käyntilaitteelta. Omegan suositus kellojen huoltoväliksi on 4-5 vuotta eli hieman tiiviimpi tahti kuin sveitsiläisellä ankkurikäynnillä olevan kellon. Kuvassa 3 on Co-Axial-käynnillä varustettu Omega 2500C ja kuvassa 4 on perinteisellä sveitsiläisellä ankkurikäynnillä varustettu Omega 1120. Kyllä, kellot ovat sukua toisilleen, 2500 on 1120 pohjalle rakennettu kello, jossa on uusi käyntilaite. Näin päältä päin koneistot erottaa rukkalaitteesta. 1120 koneistossa on rukkaosoitin ja ruuvihienosäätö, kun taas 2500 koneistossa ei ole kumpaakaan. Kellon käyntiä rukataan käyntilaitteen kehällä olevilla ruuveilla. Niitä siirretään Omegan oman rukkausavaimen avulla. 2500 on kiinnitetty koneistonkehysrenkaaseen kahdella ruuvilla ja liuskalla ja se on kiinnitetty kuoriin kolmella ruuvilla ja liuskalla. Kaliiperissa 1120 on 23 kiveä, 2500:ssa on 27 kiveä, lisäkivet ovat käyntilaitteessa. Omega on valmistanut koneistosta neljä eri versiota, ne jakautuvat kahdeksi pariksi A ja B toimivat 4 Hz (28.800) taajuudella ja  C ja D 3,5Hz (25.200) taajuudella. Käyntilaite näissä on keskenään täysin erilainen. Koneistoa ei voi "up greidata" versiosta toiseksi. Ilmeisesti syy miksi käyntitaajuutta on laskettu C ja D versioihin, on ilmeisesti siinä, että hieman matalampi taajuus antaa vähän lisää pituutta huoltovälille. Kaikki nämä versiot ovat cronometritestattuja koneistoja. Nyttemin Omega on jo siirtynyt uuteen vaiheeseen co-axial -koneistoissa, uusi 8500-koneistosarja on rakennettu siten että ensin on tehty käyntilaite ja sen ympärille on tehty koneisto, kun tämä oli siis tehty olemassa olevaan koneistoon. Niille jotka miettivät onko se Co-Axial sitten niin paljon parempi, kuin traditionaalinen sveitsiläinen ankkurikäynti, kerrottakoon, että ero 2500C ja 1120 koneistojen välillä on selvästi olemassa. Se ei tietenkään ole suuri tai dramaattinen ero, mutta tarkkuusero on olemassa.

Omega 2500 jpg Omega 2500 jpg
Mikroskooppi jpg Mikroskooppi jpg

Co-Axial -käyntisen kellon huoltaminen vaatii mikroskooppia, muutamia Omegan erikoistyökaluja sekä tietysti tietotaitoa, joka poikkeaa normaalilla ankkurikäynnillä varustettujen kellojen huollosta. Kello on tarkka öljyistään ja siitä mihin sitä laitetaan ja miten paljon... määrästä kertoo se, että hommassa tarvitaan mikroskooppia!

Koneistona kellossa siis on 2500C. Käyntitaajuus on 3,5Hz eli 25.200, 27 kiveä, Inca-iskusuoja, käynninsäätö painoruuveilla, co-axial -käynti, käyntivara 48h. Koneiston koko: halkaisija 11,5" eli 25,6mm, korkeus 4,10mm.
Planet Ocean kuorireffejä on useita, kullekin eri kiertorenkaalle on oma kuorireffi, esim oranssilla alu-kehällä on 168.1653 ja mustalla 168.1651.


Lokakuu 2015

Omega Seamaster 600 Automatic Professional, "Ploprof"

Omega Ploprof jpg Omega 1002 jpg
OmegaPloprof.a Omega Ploprof jpg
Omega Ploprof jpg Omega Ploprof jpg

Lokakuussa jatketaan Omegan kulttikelloilla ja esittelyssä on Omegan  ammattikäyttöön tarkoitettu sukelluskello Seamaster 600, Ploprof. Kello ei ole vain sukeltajankello, vaan pikemminkin sukeltajan työkalu. Se kehitettiin yhteistyössä ranskalaisen pullosukelluspioneerin Jaques Cousteaun kanssa, joka suoritti Välimerellä testisukelluksia prototyypin kanssa 60-luvun lopulla. Itse kello tuli kauppoihin 1970. Kellon lempinimi Ploprof on lyhenne ranskankielen sanoista Plongeur Professional eli suomeksi ammattisuklari.

Kellossa ei ole lainkaan takapohjaa, vaan siinä on kuppikuori ja koneisto tulee ulos lasinkautta. Konstruktio vähentää tietysti mahdolliset vuotokohdat minimiin eli lasiin ja nuppiin. Kello tuli markkinoille kumiranteisena (musta tikapuuranneke) ja mesh-teräsrannekkeella, rannekkeen leveys on 24mm. Kellon jousinasta on mallia tukeva, 24mm pitkä jousinasta on 2,5mm paksu (normaali jousinasta on 1,5mm ja paksu jousinasta on 1,8mm). Tämän kellon omistaja kertoi, että hänen kellonsa oli kumiranteella, nyt siinä on kankainen sukeltajanranneke. Tämä kello on omistajan mukaan kerran huollettu 80-luvulla, mutta ei ole tietoa onko siihen uusittu tiivisteitä koskaan. Kellon tiivisteet olivat täysin sulaneita ja olivat mustaa töhkää, kuin sulaa pikeä. Kellojen tiivisteet ovat synteettistä kumia ja ne iän mukana joko sulavat tai kivettyvät, 70-luvun tiivisteillä on tapana sulaa. Mallin tähti on noussut niin paljon, että Omega on palauttanut tuotantoon jo 80-luvulla poistuneet varaosat, kello on siis täysin kunnostettavissa ja myös taulu (sininen), osoittimet, kiertorengas sekä mesh- että kumiranneke ovat taas saatavilla. Näitä osia ei tähän kelloon kuitenkaan uusittu, vain tiivisteet ja lasi. Kellon nuppi on rakennettu niin, että sen tiivisteet ovat erikseen vaihdetttavissa. Kelloa on jopa parannettu, siten että kellon vanha mineraalilasi on korvattu safiirilasilla. Omega on myös valmistanut kellosta retro-version, jossa on Omegan uuden sukupolven Co-Axial -koneisto 8500, se on 1200m vesitiiviydellä. Tämä vanha, alkuperäinen Ploprof on 600m vesitiivis ja koneistona on 1002. Kellossa on lukitus kiertorenkaalle, se pyörii vain kun punaista nappia rungossa painetaan samalla kun rengasta kierretään, se ei siis pyöri mitenkään vahingossa. Kellon runko on erittäin kookas mitat leveys poikkisuunnassa 55mm ja pystysuunnassa 45mm. Ploprofista tehtiin kahta versiota: Kello, jossa nuppi normaalisti klo 3:00 sekä tämä Inverted Ploprof, Käänteinen Ploprof, jossa nuppi klo 9:00. Tämä siksi, että osa käyttäjistä haluaa käyttää sukelluksessa kelloa oikeassa kädessä toiset vasemmassa. Erona normaaliin kelloon on, että tätä käytetään kädessä siten että nuppi osoittaa kyynerpäätä kohden, ei kättäpäin, kuten normaalia kelloa. Kellon nuppi on rakenteeltaan yksi lujatekoisimpia, mitä on ikinä tehty. Kellon runko pitää paikoillaan mutteria, jota pyörittämällä nupin päässä oleva nelikulma nousee ylös ja kellon aikaa voidaan asettaa ja kelloa vetää, se ei mitenkään voi jäädä auki ja huomaamatta käyttäjältä, kuten tavallinen kierrenuppi. Miinuksena on, että nuppi on kömpelö käyttää, mutta tämä onkin tehty sukeltajan työkaluksi (tosin tänä päivänä sukellustietokone on jo korvannut sukeltajankellon ammattikäytössä), ei jahtiklubin baaritiskisuklariksi. Tosin kellon sukelluspäivät ovat päättyneet, sillä vaikka kello yhä läpäisi tiiviystestin, uusilla tiivisteillä, ei ole järkevää altistaa vintage-kelloa livetilanteessa sukellustestiin, kello on niistä hommista jo eläkkeellä.

Kellon kuorireffi on 166.077. Koneistona Omega 1002. Koneiston mitat: halkaisija 12,5" eli 27,80mm ja korkeus 4,25mm. Kiviä 20, Inca-iskusuoja, käyntitaajuus 28.800, kalenteri, pikasiirto, rukkauksenhienosäätö epäkeskoruuvilla, käynninkeskiöinti, käyntivara 42h, hacking eli koneistopysähtyy, kun nuppi nostetaan osoitinasetus-asentoon.

Ploprof-mainos jpg Omegamania-kirjassa 70-luvun mainoskuva sinitauluisesta Ploprofista mesh-ranteella.


Syyskuu 2015

Omega Constellation Automatic Chronometer, "Pie pan"

Omega Constellation jpg Omega 561 jpg
Omega Constellation jpg Omega jpg
Omega Constellation jpg Omega Constellation jpg

Syyskuun kelloksi on sitten valittu 60-luvun ikonien ikoni, se kuuluisin Omega eli Omega Constellation Chronometer, "Pie pan". Constellation oli 60-luvulla Omegan lippulaiva ja se oli malli jota Omega cronometritestautti COSC:illa (Contrôle Officiel Suisse des Chronomètres, virallinen kellotehtaista riippumaton instanssi, joka suorittaa cronometritestit Sveitsissä). Pie pan (= piirakkapannu) on saanut nimensä taulustaan, jossa keskiosa on sileä ja reunat ovat indexien sisäosasta alkaen viistot. Tunnusomaista mallille ovat myös korvakkeet, joissa on suoria linjoja ja mutkia. Lasia ympäröi sileä, päältä tasainen lasisarjanrengas. Sekä kultaisessa, että gold cap-mallissa rengas on kultaa ja joku neropatti on usein, kuten tämänkin kellon kohdalla päättänyt "tehdä rahaa" ja on repinyt renkaan irti ja myynyt romukullaksi (alle 2 gramma), samalla hän on romuttanut arvokkaan keräilykellon arvon ja samalla jälleenmyyntiarvon. Kellon jälleenmyyntiarvo renkaalla on yli tuplat, kuin ilman ja se on reilusti enemmän kuin renkaasta saatava romukultahinta. Renkaan romukultaarvo on noin 30€ ja renkaan puute pudottaa kellon arvo on vain murto-osa sen arvosta täydellisenä eli rengas nostaa kellon arvoa sadoilla euroilla. Näitä kelloja on paljon romutettu varaosiksi, renkaan puutteen takia. Laitoin mukaan kaksi kuvaa, joista näkyy kellon haasteellinen kunto, sen tullessa huoltoon. Kuvissa 5 ja 6 näkyy kello sen tullessa huoltoon, ilman lasisarjanrengasta. Asiakas oli ostanut kellon ruotsalaisesta huutokauppakamarista, joka ei tainnut mainita renkaan puutetta. Tehdas ei enää toimita mitään kultaisia kuoriosia vintage-malleihin, onneksi vielä tarjolla ollut teräksinen rengas sopi tähän yksilöön. Etsiskellessä löysin myös Suomesta kanavan, jolla on tietotaito ja laitteet tehdä uusi lasisarjanrengas. Kellon omistaja päätyi kuitenkin tähän teräsrenkaaseen, koska kultainen, käsityönä tehty rengas olisi ollut 2,5 kertaa kallimpi. Lasisarjanrenkaan valmistus ei ole mikään yksinkertainen sorvausharjoitus, sillä raaka-aineeksi sopivia kultalevyjä ei loju kellään nurkissa. Ensin pitää itse tehdä esim romukullasta 35mm halkaisijaltaan oleva, 2-3mm paksu kultakiekko, joka on seos väriltään mahdollisimman lähellä korvakkeiden kullan väriä. Yli 95% tarvittavasta raaka-aineesta on siis ainetta, jota ei käytetä, mutta tarvitaan valmistuksessa. Käyttämättä jäävä osa kullasta tietysti kierrätetään, se ei tietenkään mene hukkaan, mutta sitä pitää olla jotta prosessi voidaan viedä läpi. Yleensä Suomessa koruissa käytetään pikkuisen punertavampaa kultaa, joten pelkän romukullan käyttö ei tule kyseeseen. Itse sorvaus vaatii konepajasorvin ja tietotaitoa kellonkuorien rakenteesta.

Constellation Pie pan -malli on ollut niin suosittu, että sitä on tehty läpi 60-luvun ja kuorella on ollut useampikin toimittaja ja eri valmistajien kuorien välillä voi olla mitoituseroja. Siksi Omegan varaosat ei kyennyt lupaamaan, että teräsrengas sopii kelloon. Hankalaksi homman teki se, että Omegalla on uusi varaosapolitiikka palautuksista, se ei hyväksy palautusta, kun paketti on avattu eli se ei enää ole käyttämätön.

Mallia on tehty Omegan Exranetin mukaan koneistoilla: 561 tämä, kalenteri ei pikasiirtoa ja 564 kalenteri, pikasiirto. Kuorissa mallia on tehty 18k keltakultakello, 18k valkokultakello, 14k keltakultakello, 18k punakultakello, teräskello ja 14k gold cap-kello. Kellon takakannessa on cronometritestin kunniaksi observatorion kuva, joka on samalla Constellationin takapohjan tunnus vielä tänä päivänäkin. Kulta- ja gold cap-kelloissa logo on kultaa, teräskellossa terästä. Omega teki 60-luvun lopulla myös toisen "deltakorvakkeellisen" Constellationin, jossa on sama Pie pan -taulu, mutta se ei noussut likikään suosiossa tämän alkuperäisen mallin tasolle, ei aikanaan, eikä nyt keräilykellona.

Asiakkaani kysyi minulta hyvän kysymyksen liittyen cronometreihin: Kuinka kellon cronometri-status palautetaan huollossa? Vastaus: sitä ei palauteta! Cronometri on virallisesti cronometri vain kun se myydään uutena, kun sen öljyt ikääntyvät tai se huolletaan se on vain cronometritasoinen kello ja saavutettu cronometristatus on vain osa kellon historiaa. Tämä koskee niin tätä veteraanikelloa, kuin uutta tuotantomallia. Toki on todettava, että kello voi käydä huollon jälkeenkin cronometrin veroisesti, tämäkin käy upeasti, mutta läpäisisikö se testiä, todennäköisesti ei. Aika tuo kellon koneistoon aina peruskulumaa, vaikka kello olisi säntillisesti huollettukin. 60-luvulla öljyt olivat merkittävästi huonompia kuin tänään ja jos tänään kuluttajat eivät täysin ymmärrä huollon tärkeyttä kellolle, oltiin 60-luvulla asiankanssa huonommassa jamassa. Vielä 80-luvulla kellosepätkin tapasivat sanoa asiakkaalle, että tuo kello sitten huoltoon, kun on ongelmia... ja jos huolto väli venyy 10-15 vuoteen, silloin asiat voivat olla cronometrissä jo huonossa jamassa, kun käynti alkaa käyttäjänkin mielestä reistailla.

Kellon koneistona on 550-automaattisarjan koneisto, cronometri 561. Omega teki 550-sarjaan neljää cronometriä: 551 automaatti ilman kalenteria; 561 automaatti kalenterilla, tämä kello; 564 automaatti kalenterilla ja pikasiirrolla sekä 751 automaatti tuplakalenterilla. Kaikenkaikkiaan sarjassa oli 12 koneistoa.

Koneistona kellossa on siis Omega 561. Koneiston mitat: halkaisija 12,5" eli 27,80mm ja korkeus 4,50mm. Kiviä 24, Inca-iskusuoja, käyntitaajuus 19.800, kalenteri, rukkauksenhienosäätö Reed's regulator, käynninkeskiöinti, käyntivara 50h, cronometritestattu.


Elokuu 2015

Omega Geneve Dynamic Automatic

Omega Dynamic jpg Omega 565 jpg
Omega Dynamic jpg Omega Dynamic jpg
Omega Dynamic jpg Omega Dynamic jpg

Elokuun kelloksi on valikoitunut Omegan 70's- ikoni Dynamic. Harva kello on niin 70-lukulaisuuteen yhdistetty kuin Omega Dynamic. Itse asiassa kello tuli markkinoille jo 1968. Se edusti uuden avaruusajan, kuussa käynnin jälkeistä aikaa ja futuristista muotoilua. Ensimmäinen sarja oli nahkaranteisena automaattikoneistolla 1481 (Tissot koneisto 2461). Malli sai erittäin suuren suosion ja Omega laajensi mallistoa. Tämä metalliranteinen tuli markkinoille 1970. Miesten Dynamicia tehtiin perusvedettävänä (cal 601), vedettävä kalenterilla ( 613), automaatti ilman kalenteria (552) ja automaatti kalenterilla (tämä 565 ja 1481), naisten mallissa oli vedettävä (cal 630) ja automaatti (cal 680). Ensin mallia tehtiin Geneve Dynamic mallina, sitten pelkkänä Dynamicina ja myös De Ville Dynamicina. Dynamicin vahvuus oli samalla sen heikkous, sen erikoinen ja tunnistettava nahkaranneke, se oli yksiosainen ja kiinnittyi kuoreen kuvassa näkyvällä renkaalla. Kello vaati oman Omegan rannekkeen. Useinkaan sitä ei löytynyt liikkeestä suoraan, vaan se piti tilata maahantuojalta. Kellon nahkaranneketta valmistetaan ja on yhä saatavissa kolmessa värissä musta, tummansininen ja tummanruskea. Rannekkeessa oli ensimmäisenä esitelty yksi uutuus, rannekkeen "ilmastointi" reijät eli se oli ralli-rannekkeiden edeltäjä. Kelloon valmistettin aikoinaan myös soviterengas, jolla siihen sai tavallisen nahkaranteen (osaa ei enää saa).

Dynamicin taulu oli olennainen osa kellon designia, siinä oli kaksivärinen maalaus ja selkeät viivaindexit selkeyttämässä ajanlukua. Osoittimet oli valkoisiksi maalattu luminoivallamaalilla. Teräskuorisen kellon taulussa oli aina sinistä (ja hopeaa, kuten tässä), keltakuorisen (kulta, gold cap tai dublee) kellon taulu oli shampanja/ ruskea. Alkuperäisen taulu oli käänteinen tähän keskiosa hopea ja rengas sininen. Kellosta tehtiin myös täyssininen taulu, ilman rengasta. Teräskuorisen/sinitauluisen kellon sekunti oli vaaleansininen tai punainen ja keltakuorisen valkoinen. Kello  oli ns monocoque-kuorinen, eli siinä ei ollut takapohjaa, vaan koneisto tuli ulos kuoresta lasin kautta. Kellon designin oli suunnitellut Raymond Thevenaz ja kuoret oli valmistanut italialainen firma Fernando Fontana, mutta useimmissa näkemissäni Dynamicien kuorissa (myös tässä) on Emil Piqurez SAn logo. Olenkin aiemmin esitellyt Kuukauden kelloissa useammankin EPSA tehtaan kuoren (mm Zenith Defy ja Respirator, Enicar Ocean Pearl, Omega Cosmic 2000). Se teki erityisesti paljon yhteistyötä juuri Omegan kanssa. Ilmeisesti Dynamicin suosio yllätti, eikä pieni alihankkija kyennyt toimittamaan Omegalle riittävästi kuoria ja EPSA hälyytettiin apuun. Tämä kello oli roiskevesitiivis, hyvin tiivis sellainen. Käytännössä kello pääsi vuotamaan vain nupista. Kellossa on nuppi, kaksiosaisella akselilla ja erikoismuotoiltu plexilasike, joka poikkeaa standardi pyöreästä plexi- eli hesaliittilasista.

Dynamicin kuori jpg  Dynamic kuori jpgKuva1 EPSAn tekemä kuori (tämä kello). Fab. Suisse (tehty Sveitsissä). Kuva2 sama kuori eri valmistaja logo, ei mainintaa valmistusmaasta = italialainen Fontanan kuori?

Kellon koneisto tässä on Omegan läpi 60-luvun tuotannossa olleen 550-sarjan loppupään koneisto 565. Tämän jälkeen Omega teki sarjaan vielä kuriositeetiksi jääneet tuplakalenterikoneistot 750, 751 ja 752. Tämä on 24 kivinen koneisto, taajuudella 19.800, kalenterilla ja pikasiirrolla. Koneiston pikasiirto toimii vetämällä nuppia ylös osoitinsiirto asennosta. Konstruktio ei ole paras mahdollinen pikasiirtomekanismi, sillä kalenteri saattaa siirtyä, vaikka tarkoituksena olisi vain asettaa aika, kun nuppi nouseekin liian ylös. Toiminto oli kuitenkin  lisätty vanhaan pohjaan, joten muunlaista ei kai kyetty kelloon asentamaan, rakentamatta käytännössä kokonaan uutta kaliiperia. Koneisto oli tuotannossa 1966-69 eli sen tuotanto oli jo päättynyt, kun nämä kellot tulivat kauppoihin. Kellot oli siis kasattu varastoon rakennetuista koneistoista. Myös Dynamiceissa käytetyt vedettävät koneistot lopetettiin 70-luvun alussa 601 (1970) ja 613 (1972), Omega siirtyi 70-luvulla uuteen koneisto-sarjaan automaatti 1010 ja sen vedettäväversio 1030, mutta niitä ei käytetty Dynamiceissa.

Dynamic mainos jpg Omegamania-kirjassa on kuva 70-luvun mainoksesta, jossa kehutaan taulun helppolukuisuutta (ajan näkee 1/5 sekunnissa) ja ovaalin kellon istuvuutta ranteeseen. Kuvan kaverilla on kuitenkin kello ranteessa ylösalaisin!

Koneistona kellossa on siis Omega 565. Koneiston mitat: halkaisija 12,5" eli 27,80mm ja korkeus 4,50mm. Kiviä 24, Inca-iskusuoja, käyntitaajuus 19.800, kalenteri, kalenterin pikasiirto, rukkauksenhienosäätö Reed's regulator, käynninkeskiöinti, käyntivara 50h.


Kesäkuu 2015

Roamer Anfibio, vedettävä

Roamer jpg MST 430 jpg
Roamer jpg

Roamer on vähän harvinaisempi merkki Suomessa nykyään vintage-kellojen markkinoilla. Roamerilla ei ole sitä arvostusta, minkä merkki eittämättä ansaitsisi. Siksi Roamer on oiva keräilykohde, koska sitä ei vielä ymmärretä arvostaa. Merkkinä Roamer oli 60-luvulla lähinnä Certinan kilpailija ja se valmisti kovaakin käyttöä kestäviä kelloja. Samoin kuin Certinalla oli DS kellot keihäänkärkenään, oli Roamerilla Anfibio, jonka menestyksen salaisuus oli hyvä vesitiiviys. Kello oli normaalia roiskevesitiivistä kelloa vesitiiviimpi, koska sen kuori oli kuin purkki, takapohja ja runko olivat samaa osaa. Kuoren päällysosa lukitsi tulppalasin kuoreen. Käytännössä kello pystyi vuotamaan vain nupista. Malli oli tarkoin patentein suojattu, tässäkin yksilössä pohjaan on kaiverrettu neljä patenttinumeroa. Roamer patentoi ensimmäisen kerran Anfibio mallin 1955, se oli oleva tehtaan tuotannon kivijalka läpi 60-luvun. Usein esim HuutoNetissä Roamereja kaupataan huvittavasti Brevete -mallina (brevet on ranskaa ja tarkoittaa suomeksi patentti), sillä vaikka Roamer olisi käytännössä Anfibio-malli sitä ei aina lue kuorissa, vaan vain patentti numerot on ilmoitettu. Tässä kellossa pohjan teksti on englanniksi, useimmiten se on ranskaksi. Roamerin kunnostamisen ongelma on tietysti lasi, malli näet kaipaa oman lasin. Suomesta ei saa Roamerin lasia, toki niitä vielä on saatavilla ja voi tilata maailmalta, mutta asiassa on omat kommervenkkinsä, kuten itsekin opin tämän yksilön kanssa. Tilasin näet ensin väärän lasin.
Kellojen ns rengaslasike toimii siten että lasin reunan sisäpinnalla on kromi- tai dublee-rengas joka estää lasia supistumasta/joustamasta liikaa. Lasi painetaan kuoressa olevaan lasiuraan lasikepuristimella ja pysyy paikoillaan päällä puristus tiukkuudella. Lasi on noin 0,15mm isompi kuin lasisarjanura, johon se on puristettu paikoilleen. Plexilasin muovin jousto-ominaisuuden ansiosta lasi pysyy tiukasti paikoillaan ja sauma on roiskevesitiivis. Tulppalasi taas toimii toisin päin. Lasike laitetaan kuoreen kiinni sisäpinnaltaan ja lasin ulkopuolelle laitetaan rengas, joka puristaa lasia tiukasti paikoilleen, samanlaisella puristus toleranssilla kuin tavallinen rengaslasike. Esim Rolexilla puristuksen luo lasisarjanrengas, kun taas Roamerilla, se on koko kuoren päällysosa (Rolex ja Roamer olivat isoimmat tulppalaseja säännöllisesti käyttäneet merkit). Jos kyseessä on dubleekello, se on tuo dubleinen osa. Päälle tulppalasilla varustettu kello näyttää aivan samalta kuin tavallinen kello plexilasilla, mutta lasi on merkittävästi tiukemmin kiinni kuin siinä.

Roamer oli merkki, jolla oli oma koneistotuotanto ja sen koneistot olivat laadultaan hyviä. Tehtaan koneistot tunnetaan nimellä MST. Lyhenne tulee perustajien nimistä, tehtaan perustivat Sveitsin saksankieliselle alueelle Soloturniin Fritz Mayer ja tämän yhtiökumppani Johan Strudeli. He ostivat 1917 kellotehtaan LTG (=L Tieche Gammeter), sen omistaja Tieche jäi vähemmistöosakkaaksi uuteen yhtiöön. LTG oli rekisteröinyt nimen Roamer. Firman nimi oli aluksi Mayer & Strudeli SA, joka muutettiin 1952 Roamer Watch Co. SA:ksi. Tämä 430, joka oli tuotannossa 60-luvun alusta aina vuoteen 1973, oli käyntitaajuudeltaan sveitsiläisen ankkurikäynnin perusnopeuksinen eli 18.000 heilahdusta. Tehdas ei siis lähtenyt mukaan taajuudennostokilpaan, joka vallitsi alalla. Tehdas sai markkinoille 21.600 taajuuden koneen vasta tämän jälkeen cal 521, joka jäi tehtaan viimeiseksi omaksi koneistoksi. Tuolloin muilla oli vakiona jo 28.800.

Roamerin kohtalo oli lopulta kovempi kuin monen muun tehtaan, vaikka kaikki kärsivät 70-luvun kelloalan lamasta. Kilpailun koventuessa ja quartz-kellojen tullessa markkinoille, kellojen käyntitarkkuudesta tuli yhä tärkeämpi kilpailuvaltti. Roamer oli 60-luvun lopulla lamasta huolimatta nosteessa, mutta se sortui lupailemaan liian exakteja käyntitarkkuuksia. Syynä varmaan oli se, että tehdas oli jäänyt käyntitaajuuksissa jälkeen. Tilanne johti takuukorjausten vyöryyn, joka kaatoi lopulta tehtaan. Kelloteollisuus on ottanut oppinsa insidentistä ja nykyään on vaikea löytää miltään merkiltä tarkkoja käyntilupauksia. Nykyään usein puhutaan ei-numeerisesti vaan mielikuvin erittäin tarkasta kellosta tai annettu tarkuus on niin laaja toleranssihaarukka, että se on helppo saavuttaa ja annetaan ymmärtää että kyseessä on maksimitoleranssi, jonka sisää kello käy. Tehdas nousi vielä konkurssista uudestaan ja aloitti tuotannon uudelleen käyttäen ensin talon ulkopuolisia mekaanisia koneistoja (ETA) ja siirtyen niistä quartz-aikaan (myös ETA koneistoin). 90-luvulle tultaessa tehdas lopetti toiminnan uudestaan. Nykyään (2003 alkaen) Roamer nimi on kiinalaisomistuksessa ja sillä tehdään lähinnä edullisia quartz-kelloja, mutta markkinoinnissa käytetään hyväksi vanhaa historiaa ja tehtaalla on sen verran toimintaa Sveitsissä, että se voi kutsua itseään sveitsiläiseksi merkiksi, pääkonttori on myös yhä Soloturnissa.

Koneistona kellossa on oma MST 430. Koneiston mitat: halkaisija 11,5" eli 25,6mm ja korkeus 4,45mm. Kiviä 17, Inca-iskusuoja, Kif-Duofix käyntirattaan pohjanpuolella, käyntitaajuus 18 000, käyntivara 43h, kalenteri. Koneisto oli tuotannossa 1961-1973.


Toukokuu 2015

Certina Labora, vedettävä

Certina Labora jpg Certina Labora jpg
Certina Labora jpg
Labora juliste jpg Labora mainos jpg

Certina Labora oli merkin ensimmäinen alabrändillinen malli 40-50-lukujen taitteesta. Labora on latinaa ja tarkoittaa työskentelyä. Se oli suunnattu kestävää käyttökelloa etsiville, nimi viittasi siihen, että kello oli iskusuojattu ja vesisuojattu. 40-luvun lopulla nämä ominaisuudethan olivat vasta yleistymässä kelloissa. Kelloa mainostettiin kuvalla, jossa työmies käytteli moukaria (mainoskuvia oli erilaisia, kuvat 4 ja 5). Malli oli tavallaan tehtaan myöhemmän Certina DS mallin edeltäjä, mainos lupasi kellon kestävän paremmin kuin kilpailijat. Tässä kellossa kulminoitui myös Certinan menestyksen salaisuus, mainonnassa Certina yhdistettiin kestävyyteen. Ajankohtana jolloin ruumiillinentyö oli yleisempää kuin konttorityö, kellon kestävyydellä oli merkitystä.  Merkin myynti kasvoi tasaisen varmasti aina 60-luvun loppuun. Itse Certina nimihän on johdettu latinan sanasta certus luotettava, kestävä ja sana esiintyy useimmissa latinapohjaisissa kielissä (ital. certo, engl. certain, esp. cierto jne.

Kuten mainoksista näkyy Certina oli vain kellon merkki, jonka takana oli Kurth Freres SA (Veljekset Kurth Oy). Kurth oli omistajasuku tehtaan takana aina, kunnes tehdas ajautui ASUAGin haltuun 1971. Aina 50-luvun puoliväliin asti tehtaan kaliiperit olivat merkitty KF-kaliipereiksi, tämä oli KF320, myöhemmin nimikirjaimet pudotettiin nimestä, kun Certina siirtyi käyttäämään kaliiperi koodausta, joka kertoi koneiston koon esim 25-36.

Tämä kello on siis ollut valmistusajankohtana ollut vallankumouksellinen, vaikka verrattuna tehtaan 60-luvun kelloihin siitä puuttuu muutamia Certinan perusominaisuuksia, kuten käynninkeskiöinti ja rukkauksen hienosäätö. Itseä näissä 40-50-lukujen taitteen kelloissa sykähdyttää juuri se, että niissä näkyy kellojen historian kehityksen kaari, kun ominaisuudet alkoivat ilmestyä kelloihin. Tämä kello on kuoren kooltaan klassista kokoa 34mm

Koneistona kellossa on siis Certina KF320. Koneiston mitat: halkaisija 12" eli 27,0mm ja korkeus 3,90mm. Kiviä 15, Inca-iskusuoja, käyntitaajuus 18 000, käyntivara 42h.


Huhtikuu 2015

Omega Speedmaster Professional Mark IV Automatic,  cronografi

Omega Speedmaster jpg Omega 1040 jpg

Omega 1040 jpg Omega 1040 jpg

Omega Speedmaster jpg Omega Speedmaster jpg

Omega ranneke jpg Omega ranneke jpg

70-luvulle tultaessa Omega halusi laajentaa Speedmaster mallistonsa imagoa isommaksi pelkästä "kuu-cronosta" ja tuoda samalla markkinoille kellon, jossa on  mineraalilasi. Mineraalilasi oli 70-luvun alun "hittituote", joka jo itsessään myi kelloja, sitä markkinoitiin alkuun naarmuuntumattomana kellonlasina (historia on opettanut kuitenkin meitä toisin). Omegan tehdas oli tuonut markkinoille ensin uuden "kuu-cronon" Omega Speedmaster Mark II, vedettävällä 861 koneistolla oleva kello,  jossa oli mineraalilasi. Mark II:n kuorimallia hyväksikäyttäen toteutettiin kello jossa oli tehtaan uusi automaatticrono-koneisto, joka tuli tuotantoon 1970-71. Syntyi Mark IV (Mark III oli toisen 60-luvun lopun Omega Flightmasterin automaattiversio tällä 1040-koneistolla). Mark IV:n kuori oli toteutettu päällyskuori-tekniikalla, jonka tarkoitus oli ilmeisesti antaa koneistolle hieman extrasuojaa ja tietysti pudottaa kuorten valmistuskustannuksia (itse kuori, jossa ovat tarkkuutta vaativat vesitiiviysosat, on vain pyöreä rengas, muodon kelloon tekee päälle kiinnitettävä hylsykuori). Kellossa on 2 mm paksu mineraalilasi (standardi mineraalilasi roiskevesitiiviissä kelloissa on 0,8-1,0 mm), lasi on kiinni erikoistiivisteellä joka samalla pitää paikoillaan osoittimien spacer-rengasta, joka säätää lasin korkeuden taulusta. Paksusta lasista johtuen kellon kuoret ovat massiiviset (halkaisija ilman nuppia 42mm, paksuus 14mm), vielä tänäkin päivänä kello tuntuu kookkaalta, vaikka kellojen koko on kasvanut merkittävästi. Kello on tehty kestämään, toisin kuin tämän päivän primadonna-kellot. Lasin sisäpintaan on mustalle ulkokehälle maalattu Tachymeter-asteikko, mutta lasia tehtiin myös Pulsometer- ja Telemeter-asteikoilla. Suosituin näistä asteikoista on tachy, joka on kuitenkin tarpeettomin ja lähinnä vain kiva koriste nykyään. Sillä voidaan mitata keskituntinopeus, jos tiedetään 1km matka, ennen ne oli merkitty tienvarsiin merkkikivin. Pulsometri on lääkäreille pulssin mittausta varten ja telemetrillä voidaan mitata vaikka ukkosen etäisyyttä.

Kuvissa 3 ja 4 näkyy koneiston taulunpuolen rakennetta, jossa on oma väliosa tehty keskiakselille rakennetulle minuuttilaskijalle. Pikkusekuntia kiertävä 24h-osoitin on toteutettu yksinkertaisella kiekolla, joka on kytketty kalenterinsiirtorattaaseen. Kaikenkaikkiaan kello on sellainen "hässäkkä", että sen huolto ilman manuaalia ei ole järkevää puuhaa. Kellon manuaalikin on 70-luvulta ja öljyämisessä kannattaa seurailla nykykellojen öljyöhjeistusta eikä kiinnittää huomiota manuaalin öljyihin, uusia aika, uudet öljyt.

Vedettävä crono Omega Speedmaster Mark II on esitelty Tammikuussa 2014.

Kellossa on ranteena Omegan "70-luvun metalliranne", ranneke joka on yhä tuotannossa ja liki ainoa, jota Omegalla on tarjota vintage-malleihin. Rannetta valmistetaan erileveyksissä, 18mm, 20mm (Speedmaster, Seamaster Cosmic 2000, Jedi), aina 22mm asti (tämä). Ranneketta on saatavilla sekä tälläisellä lipan alle menevällä kiinnityksellä, että korvakkeiden väliin tulevalla kiinnityksellä, kuten Cosmic 2000. Rannekkeessa on perinteinen on perinteinen taitelukko. Esim Omega Speedmasteriin (Moon-watch, jossa on koneistona 861), modernin Seamasterin ranneke, jossa on modernilukko, on hirvittävä asiavirhe, johon ei pidä tyylitietoisen vintage-harrastajan sortua.

Kellon kuorireffi on 176.009. Roiskevesitiiviskuori 5bar tiiviydellä. Koneistona on Omega 1040 (Lemania 1340)  Koneiston mitat: 13,5 linjaa eli 31mm ja korkeus 8mm. Kiviä 22, Inca-iskusuoja, nopea käyntitaajuus 28.800, Nollattava ajanotto keskisekunnilla, keskinavan min.laskurilla, 12h tuntilaskurilla sekä kalenteri, 24h näyttöosoitin ja pikkusekunti.


Maaliskuu 2015

Omega Seamaster 200 Automatic ja Omega Geneve Automatic

Omega Seamaster 200 jpg Omega Geneve jpg
Omega 1001 jpg Omega 1012 jpg
Omega 1001 jpg Omega 1012 jpg

Tällä kertaa Kuukauden kello esittelyssä on vertailu: kaksi kelloa Omega Seamaster 200 koneistolla 1002 (1969) ja Omega Geneve koneistolla 1012 (1973), jotta tulisi hieman valoa asiaan, miksi Omega/ Lemania valmisti korvaavan koneisto-sarjan 1010 kaliiperille 1000, vain kolmen tuotantovuoden jälkeen. Kaliiperi 1000 (ja 1001 sekä 1002) tulivat tuotantoon 1969 ja olivat tuotannossa  vuoteen 1973 asti, sarja korvautui 1972 julkistetulla korvaavalla versiolla 1010, joka oli tuotannossa aina 1984 asti, jolloin quartz-kellojen suosio lopetti hetkeksi mekaanisten tuotannon. Molemmat koneistot rakensi Omegan tytäryhtiö Lemania. Syy nopeaan päivitykseen hahmottuu ehkä jo katselemalla kelloja päällisinpuolin taulun puolelta. Toinen on kallis erikoiskello, toinen on edullinen peruskello. Kellotehtaiden kilpavarustelu oli 1973 siirtynyt pois mekaanisista kelloista quartz-kelloihin ja Omega valmisti leijonanosan mekaanisista Geneve brändin alla. Koneistot ovat lähes identtiset, teknisesti ei ole parannuksia juurikaan, koneistoa on muokattu paremmin massatuotettavaksi, esim kalenterin siirtoratason 1010 kaliiperissa muovia (myöhennin osa korvattiin metallisella). Vetopainoa on yksinkertaisettu, mutta samalla parannettu, vetopainossa oleva suora leikkaus absorvoi vetopainon saamia poikittaisia iskuja ja ehkäisee koneiston rikkoutumista paremmin kuin Omegan merkkisahaus, joka toki toimii samalla tavoin. Molemmat koneistot olivat ns High Speed koneistoja, joiden heilahdustaajuus oli 28.800. Omegan ensimmäiset nopeataajuuskoneistot, nykään tämä käyntitaajuus on standardi.

Sukeltajankello Seamaster 200 on himoittu keräilykello, joiden löytyminen on kiven alla ja hinnat ovat liki järjettömiä. Jokainen kellokeräilijä tuntuu halajavan sukeltajankelloa kokoelmiinsa. Pitkään kiertorengasta kelloon ei ollut saatavilla varaosana, mutta nyt rengas on taas jälleen saatavilla.
70-luvun Omega Geneve on yleisimpiä perus Omegoja. Siitä on tehty myös vedettävä versio, joka on automaattiversiosta tehty karvalakkimalli. Tämä automaattiversio 1012 on kuitenkin kaliiperiperheen paras versio. Tehdas kuitenkin säästi Geneve kellojen kohdalla suunnittelussa, sillä  Geneve kuoria oli 70-luvulla vain paria mallia ja automaattin ja perusvedettävän kuoret erosivat toisistaan vain takapohjan korkeudella (vedettävän 1030 korkeus oli 3,70mm, automaatti 1012 4,25mm ja automaatti tuplakalenterilla 1020 4,70mm).

Molemmat koneistot 1002 ja 1012 ovat kooltaan 11,5" eli 25,60mm ja korkeus molemmilla on 4,25mm. Käyntitaajuus on 28.800. Käyntivara molemmilla 42h, käynninkeskiöinti ja rukkauksen hienosäätö (eri laite), hacking eli koneisto pysähtyy, kun nuppi nostetaan osoitinasetus-asentoon. Kiviä: 1002 20 kpl ja 1012 23 kpl.


Helmikuu 2015

Omega Seamaster Automatic, 552

Omega Seamaster jpg Omega 552 jpg
Omega jpg  Omega 552 jpg

Huomasin, että en ole esitellyt viimeisen reilun kahden vuoden aikana lainkaan ehkäpä yleisintä huollossa käyvää Omegaa, nimittäin 550-sarjalaista. Nyt on aika korjata tuo virhe, sillä se on yksi yleisimpiä suomalaisten vintage-kelloja. Minulla oli tässä ilo korjata kaksikin mint-kuntoista 552:ta viime kuussa. Molemmat kellot oli nykyomistajan isä saanut aikanaan lahjaksi, mutta kello oli jäänyt pöytälaatikkoon, kun saajalla oli jo mieluinen kello käytössä. Kuvassa neljä näkyy keltainen ensiasennus pohjantiiviste, joita vieläkin näkee myös sen kymmenen kertaa huolletuissa kelloissa. Varaosa tiiviste on musta eli se kertoo, että kukaan kelloseppä ei ole vaivautunut vaihtamaan tiivistettä kaikkien 50 vuoden aikana, vaikka tiiviste menettää kimmoisuutensa viimeistään noin 8-10 vuodessa! Näissä kahdessa kellossa olin ensimmäinen, joka kurkkasi sisään.

Tässä varsinaisessa esittelyssä oleva kello on kultakello. Omega laittaa aina kultapitoisuudesta kertovat merkinnät takapohjan sisäpintaan. Ylinnä pitoisuusleima 14k-0585, joka kertoo kahdella tavalla kellon kuorten olevan 14 karaatin kultaa eli 585/1000 pitoisuuden kultaa. oikealla sen vieressä on sveitsin tarkastusleima (=orava) ja ilmeisesti kuoritehtaan leima. Kolmio on Omega tehtaan tunnuslogo. Alinna oleva numero 165.001 on kuorireffi eli kuoren tunnistenumero. Nyrkkisääntönä, voidaan todeta, niin Omegassa, kuin oikeastaan kaikissa muissakin sveitsiläisissä kelloissa kultakellon toki tunnistaa siitä että pohja on keltainen, kultakellossa ei koskaan käytetä teräspohjaa. Pitoisuus selviää vasta leimoista, jotka Omegassa ovat kuoren sisällä. Omega on usein valmistanut samaa kuorimallia sekä 14 että 18 karaatissa. Suomessa myydyt kellot ovat aina joko 14k tai 18k, kun taas vaikkapa amerikassa tai englannissa voi olla myös 9k kultakelloja, ei tosin Omegalla.

550-sarja oli Omegan toinen versio roottoriautomaatista ja se oli menestys, sitä valmistettiin läpi 60-luvun (kaliiperin tuotanto alkoi 1958 ja päättyi 1969). Myös vedettävä koneistojen sarja 600 perustui samaan konstruktioon, vaikka se luetaan eri kaliiperiperheeksi. Tämä 552 oli toinen versio peruskaliiperista 550, mallien erona oli laakerikivi määrä, joka oli nostettu 17 kivestä 24:een. Malli oli ilman kalenteria oleva versio ja se oli tuotannossa koko ajan kun kaliiperiperhettä tehtiin eli 1958-69. Koneisto on kooltaan lievää yli kokoa, miesten kellon koneiston standardiksi 60-luvulla modostui 11,5 linjaa eli 25,60mm ja tämä on 12,5".

Kaikki keskisekunnilla valmistetut koneistot eivät ole suinkaan rakenteeltaan samanlaisia, vaan konstruktioita sen toteuttamiseksi oli monia. Nykyään keskisekuntikellot kuten vaikkapa ETA2892-2 pohjautuvat suoraan ratasjuoksuun, kun taas 50-luvun keskisekuntikellot pohjautuivat ratasjuoksultaan pikkusekuntikelloon, johon oli rakennettu sillanpäällinen kuljetusratas, joka joka kuljetti sekuntirelliä. Mallissa minuuttirattaan akseli oli läpiporattu ja sekuntirelli meni sen läpi. Juuri tuo sillanpäällinen ratas oli keskisekuntikoneistojen Akilleen kantapää ja helposti vioittuva rakenne, siitä siis uusissa koneistomalleissa pyrittiin eroon. Tässä 550-sarjassa Omega oli porrastanut sillat ja sillan päällistä ratasta ei tarvittu, sillä koneiston pohjaratas kuljetti sekä koneiston sekuntiratasta (kuvassa2 sekuntiratas on kaliiperinumeron vieressä oleva laakeri) , että sekuntirelliä. Nykyaikaiseen koneistoon verrattuna, kellossa oli siis edelleen sekuntirelli. Erillinen sekuntirelli, joka ei ole ratasjuoksussa mukana, ei ole ratasjuoksun paineen alainen, joten sekuntiosoitin voi liikkua hieman epätasaisesti jos se on painava, mutta Omegassa tämä ei varsinaisesti ole mikään ongelma, sillä sekuntirellin kitka on hyvin toteutettu. Toisin on joissakin muissa koneistoissa, kuten IWCn 850-sarjan koneistoissa, joissa "väbän" voi helposti todeta pitämällä kelloa pystyasennossa ja katsomalla kuinka sekunti kiipeää 45 kohdalla "ylämäkeä" huojuen ja heiluen.

Koneistona kellossa on siis Omega 552. Koneiston mitat: halkaisija 12,5" eli 27,80mm ja korkeus 4,50mm. Kiviä 24, Inca-iskusuoja, käyntitaajuus 19 800, rukkauksenhienosäätö Reed's regulator, käynninkeskiöinti, käyntivara 50h.


Tammikuu 2015

Omega Speedmaster Automatic (Yachting timer)

Omega Speedmaster jpg

Omega 1040 jpg Omega 1040 jpg
Omega Speedmaster jpg

Miesten kookas yachting timer 70-luvulta. Kello on siis suunniteltu purjehdus-/ veneilykäyttöön. Huomioitavaa on että, kello on alunperin ollut vesitiiviysluokitukseltaan vain 5 bar/ 50 metriä vesitiivis, mikä tänä päivänä ei täytä veneilykäyttöön suunnitellun kellon normeja. Nykyään vastaava kello tehdään vähintään 10 bar/ 100 metriä vesitiiviiksi, mielummin 20 bar/200m.  Syy on puutteelliseen tiiviyteen on, tämä oli ensimmäisen generaation vesitiiviitä kelloja painimilla, eikä painimien teknologia vielä ollut riittävällä tasolla. Katsottiin, että purjehtija ei ui kellon kanssa. Toki tänäpäivänäkin on markkinoilla vain 50m tiiviitä kelloja, joille valmistaja lupaa uimatiiviyden, mutta tähän pitää suhtautua varauksella myyntitakuun ulkopuolella. Kellon koneisto on siis automaatti-cronografi kaliiperi 1040. Koneisto on erittäin kookas 13,5" eli 31 mm. Koneistoa käytettiin useimmiten toisen 70-luvun alun uutuuskeksinnön kanssa eli mineraalilasin, mutta tässä mallissa on plexilasi, erikoispaksu sellainen ja lasin vahviste renkaassa on tachyasteikko. Auto-cronolla Omega otti tietoisen riskin laventaakseen kultakimpaleensa, vedettävän Speedmasterin eli Moonwatch cronon imagoa. Tämä plexilasikkeella varustettu malli oli Omegan auto-cronojen mallistossa sitä perinteisemää sarjaa. Omega teki myös perinteisemmän mallin 3 bar/30m vesitiiviydellä joka on kuorimalliltaan hyvin lähellä (kuvattuna viimeisessä kuvassa).

Nerokkuus tässä Omegan, tai tarkemmin sen tytäryhtiön Lemanian, sille valmistamassa auto-cronossa on se että, keskisekunnin lisäksi myös minuuttilaskija on asetettu keskinavalle, isolla osoittimella. Normaalissa cronossa pikkutaululla olevasta minuuttilaskijasta on tavattoman vaikea lukea kuluneita minuutteja, jos olet vielä samalla kädet täynnä työtä, kuten purjehtiessa, mutta tästä kellosta crononlukeminen käy helposti. Kuten näkyy kellotaulussa 15 minuuttia on värikoodattu 0-5min ei väriä, 5-10min sininen ja 10-15min punainen, näitä käytetään purjehduskilpailun lähtöviivalle asettautumisessa. Itse en purjehdi, joten tästä voi lukea jostain toisaalta lisää. Muut osoittimet kellossa ovat: Alhaalla klo 6:00 cronon tuntilaskija. Klo 9:00 valkoinen osoitin kellon sekuntiosoitin ja sen alla olevassa kiekossa oranssi nuoli on 24h-osoitin. Kello on vintage-kelloksi erittäin kookas, kuorihalkaisija on 42mm. Kello on valmistettu sarjanumeron perusteella noin 1972.

Kellossa on siis koneistona Omega 1040 (Lemania 1340)  Koneiston mitat: 13,5 linjaa eli 31mm ja korkeus 8mm. Kiviä 22, Inca-iskusuoja, nopea käyntitaajuus 28.800, Nollattava ajanotto keskisekunnilla, keskinavan min.laskurilla, 12h tuntilaskurilla sekä kalenteri, 24h näyttöosoitin ja pikkusekunti.


Kuukauden kellot 2014


Kuukauden kellot 2013