www.kellohuoltoloppela.com

Kuukauden kello 2016

joulukuu 2016

Zenith Pilot, vedettävä

Zenith Pilot jpg Zenith 120 jpg
Zenith Pilot jpg Zenith Pilot jpg
Zenith 120 jpg Zenith Sporto jpg
Zenith Pilot jpgZenith Pilot jpg

Joulukuun kelloksi valikoitui Zenith Pilot koneistolla cal 120. Koneistoa on ollut huollossa useampikin yksilö marras-joulukuussa, niin 50-60-lukujen taitteen Pilot mallina kuin 60-luvun alun Sporto mallina. On enemmän kuin sopivaa, että malli esitellään tässä heti kaliiperin 135 perään, sillä koneisto on tavallaan sen pikkuveli. 120 kaliiperin suunnittelussa on käytetty paljon samoja tekijöitä kuin 135 kaliiperissa. Molemmissa on siirretty keskiratas, jossa on osoitinasetuskitka, toisin kuin normaalissa 50-luvun kellossa se on aina keski- eli minuutirattaan ja minuutiputken (min.osoitin on kiinni tässä osassa) välillä. Kaliiperin 120 suunnittelija olikin sama mies kuin kaliiperin 135, Ephrem Jobin. Koneisto julkistettiin vuonna 1953 ja se oli tuotannossa aina vuoteen 1963 saakka. Jostain syystä näyttää siltä, että Zenith sai koneiston tuotannon kuitenkin kunnolla käyntiin vasta 1957, tätä vanhemmissa Pilot-kelloissa on useimmiten joko pikkusekunnilla oleva cal 40 tai keskisekuntikoneisto cal 126-5-6. Tässä, kuten kaliiperissa 40, käytettiin Zenithin patentoimaa "twin tail" rukkaosoitinta. Patentin tarkoitus on keventää ja helpottaa rukkausta Yksihäntäisessä rukkaosottimessa säätäminen kanittaa aina enemmän toiseen suuntaan, sillä kivisarjan ympärillä oleva renkaansauma on osoittimen juuressa. Rengas siis kiristyy, kun osoitinta työnnetään toiselta puolelta, se on kuin silmukka, joka kiristyy. Twin tailissa liikuttelu tapahtuu aina haarukan välistä, jolloin sitä pääsee työntämään kevyempään suuntaan. Kelloseppä saa siis käynnin säädettyä nopeammin ja tarkemmin.
Koneistossa on ns hacking toiminto, joka pysäyttää kellon, kun nuppi nostetaan ylös osoitinasetusasentoon. Toiminto oli harvinaisuus 50-luvulla ja  tämä oli yksi ensimmäisiä kelloja jossa oli tämä toiminto. Toiminnon ideana on saada kello tarkasti aikaan radion aikamerkin avulla. Taulunpuolelta 120 eroaa tavallisesta kalenterittomasta kellosta sillä, että tunti- ja vaihderatas ovat peitelevyn alla. 120 koneistosta tehtiin myös versio 120-T, joka oli kasattu Zenithin uusissa toimitiloissa, siellä kuoret nikkelöitiin kultauksen sijaan. Versiot on siksi erittäin helppo tunnistaa toisistaan. 120- versioon oli lisätty käynninkeskiöinti ja jousikotelonsillan laakeri oli vaihdettavaa sorttia, muutoin täysin sama koneisto. Kun Zenithin tehdas teki 50-60-lukujen taitteessa muuton uusiin tiloihin ja tehtaan tulevaisuuden koneistoiksi määriteltiin uusi 25xx-koneistosarja, joka oli kehitettävissä eteenpäin uusiksi versioiksi pienin muutoksin. Nämä vanhat 50-luvun koneistot kävivät siten vanhanaikaisiksi. Pilot mallista luovuttiin 60-luvun alussa, ehkä tehdas ei halunnut myydä niitä ale-hintaan. 120 ja 40 koneistot myytiin vauhdilla pois varastoista, joko Sporto tai pelkkä Zenith mallistojen kelloina alennettuun hintaan. Maailmalla pyörivistä kelloista päätellen suuri osa 120 koneistoista käytettiin Sporto kelloihin, vaikka koneisto oli tehty nimenomaa Pilotia varten. Kaikki loput 120 koneistot tuotiin markkinoille joko Sportona tai perus-Zenithinä. Versiota 120-T ei enää lainkaan käytetty Pilot mallissa.

Pilot oli Zenithin toinen alamalli ensimmäisenä julkistetun Sporton jälkeen. Pilot tehtiin Zenithin lippulaiva malliksi kilpailemaan Omegan 1952 julkistaman Constellationin kilpailijaksi. Toisin kuin Constellation, joka oli aina automaattikello ja roottori sellainen, Pilot oli aina vedettävä. Syy oli yksinkertainen, Zenithillä ei ollut 50-luvunpuolivälissäkään käytössä muuta automaattia kuin vasara-automaatti. Niitä kuitenkin pidettiin tekniikaltaan jo vanhentuneina, sillä roottoriautomaattien voittokulku oli alkanut jo 40-luvun puolella. Esim Felsalla oli myynnissä Bidynator-koneistoa, mutta Zenith ei ilmeisesti halunnut turvautua ulkopuoliseen koneistoon. Pilotin tunnusomaisena piirteenä oli kellonpohja, johon oli kaiverrettu ZENITH PILOT -teksti. Aivan kaikissa ei ollut tätä pohjaa, jonkin verran olen nähyt yksilöitä, joissa on pohja, jossa on vain sarjanumero. Omissa kokoelmissanikin on yksi sellainen, joka on vuodelta 1959. Yleensä ne ovat 1959-60 taitteen kelloja, kun mallia alettiin lopetella. Pilot-tauluja käytettiin vielä hetken, ennen kuin se korvautui Sporto-taululla ja kellosta tuli Sporto. Sportoissa onkin käytetty identtisiä kierrepohjallisia kuoria kuin Pilotissa. Alunperin Sporto oli painokuorinen kello. Tämä kello ikäajoittuu niin kuorinumeron, kuin sarjanumeronsa puolesta vuoteen 1956. Zenith oli 50-luvun puolivälissä pakoitettu tuomaan automaattimalli Captain markkinoille, ensi hätään 1954-57 varara-automaattina ja vihdoin 1958 roottoriautomaattina. Se korvasi Pilot mallin, joka katosi markkinoilta aivan 60-luvun alussa.

120 huoltaminen

Hyvä mainita tämänkin koneiston yhteydessä hieman huoltamisesta, sillä koneistoon saa enää rajoitetusti osia. Hacking-toiminto tekee kaliiperin huollosta pikkuisen kimuranttia ja todella moni aloitteleva tai vähemmän korjauksia tehnyt kelloseppä onkin rikkonut koneistosta keskisekuntirellin, kun ei ole osannut oikeaa menettelytapaa. Osa onkin loppunut maailman kellonvaraosatukuista jo 70-luvulla. Ongelmia kaliiperissa aiheuttaa myös siirretty keskiratas, se on taulunpuolelta laakeroitu koneistonpohjan messinkiin. Tuo kohta kohtaan on ohut ja laakeri on altis kulumalle. Usein jos kelloa on käytetty reilusti yli huoltovälin, kuten ennen oli tapana, kun huollon tärkeyttä ei ymmärretty, on tuohon laakeriin alkanut syntyä kulumaa. Tämä kuluma vaikuttaa, ikävä kyllä kellon käyntitarkkuuteen. Vikaa ei voi oikein korjata, sen kanssa pitää vain elää.  Sitä voidaan toki minimoida huolellisella rukkauksella.

Koneisto Zenith 120. Käyntitaajuus 18.000, taso-spiraali, Incabloc-iskusuoja, 18 kiveä, käyntivara 46h. Koneistonpohja ja sillat keltakullattu. Koneiston mitat: 12" eli 26,75mm ja korkeus 4,65 mm.


marraskuu 2016

Zenith 2000, vedettävä

Zenith 2000 jpg Zenith 135 jpg
Zenith 2000 jpg Zenith 2000 jpg
Zenith 2000 jpg Zenith 2000 jpg
Zenith 2000 jpg

Tämän kuun kellona on legengaarinen Zenitihin kaliiperi 135 ja Zenith 2000 kello. Ostin tämän kellon eräältä kaverilta jo elokuussa, kiireet estivät kellon välittömän huollon, se kun oli menossa kumminkin vitriiniin. Se on toinen 135, joka minulla on omissa kokoelmissa. Koneistoa on valmistettu kaiken kaikkiaan vain 11.000 kappaletta. Vaikka kansainvälisillä foorumeilla puhutaan, että kaliiperi on ultra harvinainen, se ei ole sitä Suomessa, ainakaan Zenith 2000 mallin suhteen. Vaikuttaa, että aikanaan mallia on myyty todella paljon Suomeen, sillä kelloa liikkuu meillä suhteellisen paljon. Tarinoihin kelloista törmää tämän tästä. Eräskin soittaja, joka kyseli kellosta kertoi, että oli ostanut Zenith 2000 kellon kirpputorilta 50€, toki sellaisten löytöjen tekeminen on nykyään vaikeaa, kun googlaaminen kuuluu jo mummojenkin perustaitoihin. Yksi kertoi, että paikallinen kelloseppä oli tarjonnut 700€, kyseli minulta kellosta. Sanoin, että jos kello on kunnossa maksan toki enemmän, 1000€. Mutta hän ei halunnut lähettää, vaan myi mielummin paikalliselle sepälle 700€.

Vanhemmat 135 koneiston julkaisuerät ovat Suomessa harvinaisia (I erä 1949-54, II erä 1955-58), sillä ne ovat olleet tehtaan kalleimpia malleja, mutta Zenith 2000 oli poistomalli, jota myytiin edullisesti. Ehkä juuri siksi sitä on hamstrattu suomalaisen maahantuojan toimesta, hyvä niin. Zenith 2000 on kolmas ja viimeinen valmistuserä, jonka Zenithin tehdas teki kelloa Tämä tapahtui 60-luvun alussa, vaikka itse koneiston varsinainen tuotanto oli päättynyt jo 1958. Tehtaalla oli kuitenkin hyllyissään runsaasti valmiita (useimmiten viimeistelemättömiä) koneistoja, jotka se sitten rakensi kokonaisiksi kelloiksi. 2000-mallin viimeistely ei ole aivan yhtä korkeatasoinen kuin kahden aiemman julkaisuerän (tämän kerrotaan näkyvän mm viisteiden kiillotuksen tasossa). Zenith 2000 oli mallistonimi, ei yhden eksaktin mallin nimi, sillä kellot poikkeavat toisistaan tauluiltaan, osoittimiltaan ja jopa kuoriltaan. Kellot eivät pääsääntöisesti olleet kronometritestattuja, sillä tehdas ei testannut niitä enää tässä vaiheessa, kun malli tehtiin varastontyhjennys hinnoin. Jos joku koneisto oli hyllyssä jo valmiiksi testattuna, toki siitä sitten tuli Chronometre, kuten tästä kellosta.

Koneisto tuli tuotantoon 1949 ja 1954 Zenith saavutti Rannekronometrien -sarjassa absoluuttisen voiton, kun se voitti 135 koneistolla Neuchatelin Observatorion tarkkuuskilpailun Valmistajien Sarjan viidennen kerran peräkkäin, saavutus, mitä mikään toinen merkki ei ole pystynyt toistamaan. Neuschatelin Observatorion kilpailut päättyivät vuonna 1968, joten ennätystä ei voi enää edes teoriassa rikkoa. Erittäin hyvä tarkkuus oli saatu aikaan sillä, että kellossa oli kookas koneisto (13,5" eli 30mm) ja koneistoon oli rakennettu maksimaalisen kookas käyntilaite eli liipotin, joka on liki puolet koneiston halkaisijasta 14mm. Se on saatu aikaan rakentamalla keskiratas taulunpuolelle, läpi koneiston menee vain ohut tukiakseli minuuttiputkelle. Vastaavasti myös jousikotelo on yhtälailla kookas ja siinä vahva ja pitkä jousi, joka antaa hyvän ja tasaisen väännön.

Zenith 2000 kellossa kuorireffi on useimmiten klo 6:00 puolella korvakkeiden välissä. Useimmiten kellon taulussa Lukee Zenith 2000 ja klo 12:00 indexi on tyylitelty 12. Useimmiten indexit ovat nuolimaiset ja kapenevat sisäänpäin. Osoittimia on erilaisia, joko teräksen tai dubleevärisiä. Kellon pohjassa lukee Waterproof, Zenith alleviivattuna ja sen alla 2000. Kello on aina teräskuorinen. Kuorenhalkaisija on yleensä 35mm. Tällaisessa keräilykellossa on tärkeää, että kuoret ovat kunnossa, eivät yli puunatut. Taulu on kunnossa ja alkuperäinen. Osoittimet ovat kunnossa ja alkuperäiset. Nuppi on alkuperäinen ( tähti, sisällä Z -logo, oikean kokoinen ei siis mikä vain).Kellon kuorireffi on tallella. Mahdollinen pohjassa oleva kaiverrus ei haittaa, vaan se on osa kellon historiaa. Sitä ei pidä/saa poistaa, sillä poisto pilaa pohjan, ei itse kaiverrus.

135 koneiston huoltaminen

Kaliiperin 135 huolto ei ole kuin minkä tahansa kellon huolto, jo ensinnä sen takia, että koneisto poikkeaa normikellosta rakenteeltaan. Kelloon ei ole saatavilla varaosia, joten osia ei kannata hukata/rikkoa. Kaikki mahdolliset ongelmat ja riskit on arvioitava etukäteen. Kellon käyntilaitteen rukkaus on erittäin kapea. Kun huolsin, en tätä kelloa, vaan toista omaa 135 kelloa. Käynninkeskiöinti oli yli 3ms ohi. Kellossa ei ole liikkuvaa ulkopäätä, vaan säätö pitää tehdä muuttamalla spiraalin asentoa suhteessa siirtorullaan. Kun oikaisin käynnin, ei rukkaus enää riittänytkään, kun kellon heilahdus kasvoi ja kello kävi paremmin, rukkaus ei enää ollut säädettävällä alueella. Kello edisti +12s/vrk! Ei hyväksyttävää! Minun oli pakko lisätä painoprikat liipottimelle, jotta sain käynnin rukkauksensäädön alueelle. Sitä sai hetken miettiä, avaanko 50 vuotta vanhan messinkiruuvin, sehän voi olla "hirttänyt kiinni" ja voi katketa, kun sitä avaa! No, onneksi näin ei käynyt, vaan kaikki meni hyvin. Sain kellon käymään jämptiä aikaa, rukkauksen jälkeen kello kävi viikon tarkkailu jakson ilman havaittavaa heittoa. Tässäkin kellossa käynti oli keskiöstä ohi 2,5ms. Senkin oikaisu onnistui, eikä liipotinta tarvinnut onneksi painottaa. Olen havainnut samaa 2,5-4ms käynninkeskiöinti heittoa tyypillisesti myös muissa 50-luvun kelloissa, joissa ei ole käynninkeskiöintiä (keskiöinti tuli 50-60-lukujen taitteessa). Se ajan vehkeillä, mekaaninen nauhallepiirtävämittari ei yksinkertaisesti kyennyt tarjoamaan havainnointitarkkuutta, jolla olisi saanut käynnin aivan keskelle. Esim nykyaikaisissa Omegan huolto-ohjeissa sanotaan, että käynnin pitää olla tarkemmin kuin 0,6ms. Sitä käynti ei ole koskaan näissä 50-lukulaisissa, jos asetus on alkuperäinen. Eräs asiakas soitti ja kertoi, että hänellä on 135, jonka on hiljattain huoltanut kelloseppä xx (nimi muutettu). Kello toimii muutoin hyvin, mutta käynti on poskellaan yli 6ms, eikä kello siksi lähde käyntiin vedon jälkeen ilman heilautusta. Voisinko siis säätää käynnin keskelle, kun kyseinen kelloseppä ei ollut halukas sitä tekemään, vaan oli todennut kellon olevan täysin toimiva. Minulla ei ole tapana lähteä tekemään paikkauskorjauksia muiden työhön, varsinkin, kun juuri tuo paikkauskorjaus on vaativaa sorttia ja sisältää paljon riskejä. Jos kelloon on jätetty tämän sorttinen bugi, miten voin luottaa työnlaatuun muilta osin. En mitenkään. Ainoa vaihtoehto on tehdä kunnollinen huolto alusta loppuun. Kellonomistaja ei ollut kuitenkaan halukas tekemään kelloon uutta huoltoa, kun se kerran on juuri "huollettu". Niin, silloin kannattaa tyytyä kyseiseen korjaukseen. Kannattaa aina etukäteen miettiä minne vie kellon huoltoon, tämän kuten ei minkään kellon huolto ole aina samanlainen korjaajasta riippumatta. Jokainen ymmärtää, että toisesta pitseriasta hyviä pitsoja, toisesta huonompia, näin on myös kellonkorjauksen kanssa.

Kellon kuorireffi on 284A778, joka on noin vuodelta 1964. Koneiston sarjanumero 54xxxx taas on puolestaan 1962.
Koneisto: Zenith 135. Käyntitaajuus 18.000, Brequet-spiraali, Incabloc-iskusuoja, 19 kiveä, rukkauksen hienosäätö. Koneiston koko: 13,5" eli 30mm ja korkeus 5,0mm.


Lokakuu 2016

Zenith Automatic El Primero, cronografi

Zenith El Primero  jpg Zenith 3019PHC jpg
Zenith El Ptimero jpg Zenith El Primero jpg
Zenith jpg Zenith jpg
Zenith jpg Zenith jpg

Viime kuussa päätin, että tänä vuonna ei kyllä esitellä enää yhtään cronoa, mutta here we go. Kerta kiellon päälle! Zenith El Primero! Lokakuun kellona on siis Zenithin kuuluisa "TV"- El Primero joka tuli tuotantoon vuonna 1973 ja tuotanto päättyi vuonna 1976. 70-luvun Zenith kelloja ei voi ikämäärittää sen kummemmin, koska kuoressa oleva tunnistenumero on mallikohtainen, ei kellokohtainen. Koneistona kello käyttää samaa 3019PHC koneistoa, joka esiteltiin 1969 alkuperäisessä cronossa. Kaliiperikoodissa 30 =koneiston halkaisija, 1 =versio, 9= yksilöintinumero, P =automaatti, H= crono ja C =kalenteri. Koneisto palasi uudelleen tuotantoon ankeimman quartz-ajan jälkeen 1987, mutta silloin koneiston kaliperiksi oli muuttunut 400. Erot olivat kuitenkin vain kosmeettisia. El Primeron nimi on espanjaa ja tarkoittaa yksinkertaisesti Ensimmäinen. Zenith oli ensimmäinen kellotehdas, joka esitteli cronografin, jossa oli automaattiviritys. Paikallinen lehti uutisoi asiasta: El primero cronografo automatico!  Zenith voitti tosin vain pienellä kikkailulla, sillä se esitteli kellon pienillä Barcelonan messuilla, pari viikkoa ennen vuotuisia Baselin kelloalan päämessuja, siellä oli myös mukana Seiko, se esitteli siellä oman automaatti-crononsa. Heuer-Breitling-Buren esitteli omansa parikuukautta messujen jälkeen ja Omega omansa 1970 puolella. Zenithin cronossa oli toinenkin ominaisuus, joka on kiehtonut kelloharrastajia koneiston julkaisuajankohdasta alkaen, käyntitaajuus. 60-luvun lopulla korkeimmaksi käyntitaajuudeksi, jolla mekaanista kelloa voitiin järkevästi käyttää muodostui 5Hz eli taajuus 36.000 heilahdusta/ tunti. Moni tehdas ei halunnut valmistaa kelloa tällä taajuudella, kun ei uskottu että kellon öljyt kestävät näin rajua liikettä. El Primeroissa ei kuitenkaan ole esiintynyt luotettavuus ongelmia, mutta kun Rolex käytti El Primero-koneistoa Daytona-mallissaan 90-luvulla, he varmuuden vuoksi laskivat käyntitaajuudeksi 28.800.

TV -El Primeroa kutsutaan maailmalla myös nimella Big Blue, vaikka tämän päivän mittakaavan mukaan se ei ole cronoksi mitenkään erityisen massiivinen, mutta ilmestyessään se oli erittäin kookas kello. Kello on edelleen yksi Zenithin tunnistettavimpia malleja, siinä on ehkä sen suosion salaisuus. Malli oli tuotannossa 1973-75 ja sitä valmistettiin kaikenkaikkiaan 5000 kappaletta. Zenithille oli tyypillistä, että mallia valmistettiin vain pieni erä (cronoja 500-1000) ja katsottiin ottaakon se tuulta purjeisiin, jos kauppa kävi tehtiin lisää. Kelloa valmistettiin sekä tässä olevalla alkuperäisellä palkkirannekkeella, että ohuemmalla NSA-rannekkeella joka oli alihankkijan tekemä edullisempi ranneke (kumpaakaan ei ole enää saatavilla). Kellon painimet näyttävät palkkimaisilta, mutta kellossa on todellisuudessa tavalliset pyöreät painimet, joiden päälle on asennettu  nuppiputkeen laakeroitu kiikkupalkki, joka peittää ne ja antaa kellolle virtaviivaisen ulkoasun.

Zenith kellojen, jotka tarvitsevat uusia osia tehtaalta, huoltaminen on hidas prosessi, sillä maahantuoja saa tilata tehtaalta osia vain kerran kuussa. Jos päivä on juuri mennyt, kun tilaat, niin silloin tilaus jää seuraavan kuun kuormaan eli menee kuukausi ennen kuin tilaus edes lähtee eteenpäin. Nytkin tämän kellon kohdalla tilaus oli lähtenyt juuri edellisellä viikolla. Eikä Zenith mitenkään hätäile tavaran toimituksissa. Lähetys tuli Suomeen maahantuojalle reilun 5 viikon kuluttua tilauksen lähdöstä tehtaalle. Kokonaisuudessaan siis kellon omistajan korjausluvasta siihen, että osat on pöydällä kesti 2 kuukautta. Osat on tilattu ilman saatua hintavahvistusta, se olisi saattanut venyttää hommaa jopa 4 viikolla. Jos vielä sitten koneistoa purattaessa huomataan, että tämähän tarvitsee vielä jonkin uuden osan, voi homma venyä lisää. Näin kävi nytkin, mutta onneksi sain tilattua  koneistonosan Englannista, josta se tuli viikossa. Kuorikohtaisia osia ei saa mistään muualta, joten ne on pakko tilata tehtaalta. Zenith osien suhteen me suomalaiset olemme kuitenkin onnekkaita, sillä muualla Zenith ei myy lainkaan osia ulos, vaan haluaa kellon omaan huoltoonsa korjattavaksi. Suomessakin se tarkoittaisi, että kello pitäisi lähettää Keski-Eurooppaan huoltoon. Tämän kellon ostaja oli saanut kellon mukana uuden vaihtotaulun, mutta päädyimme hänen kanssa jättämään vanhan kelloon, vaikka se on alkanut siftata lilalle (tyypillinen vika 70-luvun sinisissä tauluissa, väri pakenee). Vaihtotaulu ei nimittäin ollut identtinen, vaikka oli luultavimmin alkuperäinen osa. Kelloja on tehty useammassa valmistuserässä ja mahdollisesti taulun alihankkija on vaihtunut matkan varrella. Myöskään uusi virheetön taulu ja patinoituneet osoittimet eivät ole paras yhdistelmä. Ei haittaa jos vintage-kellossa ikä näkyy.

Kellon kuorireffi on 01.0200.415. Tuotannossa 1973-75. Koneisto in-house cal 3019PHC. Koneiston käyntitaajuus 36.000, Incabloc-iskusuoja, kiviä 31, käyntivara 50h, kalenteri, pikasiirto, käynninkeskiöinti, rukkauksen hienosäätö epäkeskoruuvilla sekä cronossa: nollattavat keskisekunti, min- ja tunti-laskuri. Koneiston mitat: halkaisija 13,5" eli 30mm ja korkeus 6,5mm.


Syyskuu 2016

Sinn Automatic, cronografi

Sinn jpg Lemania 5100 jpg
Sinn jpg Sinn jpg
Le 5100 jpg Le 5100 jpg
Lemania 5100 Lemania 5100 jpg
Sinn jpg

Syyskuun kelloksi on valikoitunut Sinn auto-crono, jossa on koneistona Lemanian kaliiperi 5100. Kyseessä on erittäin kookas kello, jonka rungon halkaisija on 44,0 mm ja paksuus 15,0 mm. Kun asiakkaani toi kellon huoltoon, se näytti erittäin rumalta, sillä kellossa oli kupera plexilasi. Heti ei ollut edes selvää kuuluuko kellossa todella olla kuperalasi vai ei ja onko kellossa oleva lasi alkuperäinen. Lasin irroituksen riski on, että jos lasi on todella alkuperäinen ja hajoaa irroituksessa. Mistä uusi lasi? Ei mistään. Faktaa vain oli että kello näytti älyttömän rumalta. Lasi oli kuitenkin kiinni lähinnä hyvällä tahdolla ja irtosi ilman ongelmia. Kun lasi oli poissa, oli nähtävissä, että tässähän on ollut paksu mineraalilasi, rungossa oli jyrsitty ura, jossa alkuperäinen lasintiiviste yhä tallella. Joku on korvannut rikkoutuneen mineraalilasin plexillä, kun näin isoa ei ole saatavilla. Onnistuin tilaamaan oikean lasin ulkomailta. Oikean lasin asennus kelloon muutti ulkonäön täysin.

Kellon koneisto on siis Lemania 5100 eli sama koneisto, jota Omega käytti kaliiperilla 1045. Koneisto tuli Omegalla tuotantoon 1974. 70-luvun myllerryksessä Lemania irtautui itsenäiseksi yhtiöksi irti SSIHsta, jossa se oli ollut Omegan tytäryhtiö ja 1978 alkaen koneistoa oli myynnissä Lemaniana myös muille kellotehtaille. Koneisto on ollut virallisesti tuotannossa aina 90-luvun lopulle, vaikka sitä ei quartz-kellojen valta-aikana 1982-93 valmistettukaan. Koneiston rakenne on erikoinen taulun puolella, cronon mekaniikka on siellä. Erikoisuus on myös muovinen välisilta, joka jakaa rakenteita osiin. Koneistossa oli edeltäjänsä Lemania 1340 eli Omega 1040 tapaan keskinapa minuuttilaskija eli siinä ei ole pikkutaulua, josta pitäisi tihrustaa kuluneitten minuuttien määrä, vaan selkeä lukuinen keskinapaan sijoitettu osoitin ja kuluneen ajan näkee nopealla vilkaisulla. Klo 12:00 on 24h-osoitin ja klo 9:00 kellon pikkusekunti ja klo 6:00 on tuntilaskija.

Tämän kellon kuoret ovat kelloteollisuuden ykkösosaamista, sillä ne ovat kuuluisan EPSA tehtaan käsialaa. Kellossa on sisäinen kiertorengas, jota pyöritetään klo 10:00 olevasta nupista. EPSA teki läheistä yhteistyötä mm Omegan kanssa. Useimmat Omegan 70-luvun cronojen kuoret ovat juuri EPSAn käsialaa. Sama koneisto on esitelty huhtikuun kellona Omegan versiona, siinäkin on EPSAn kuoret. Kellossa oleva metalliranneke ei todennäköisesti ole alkuperäinen, sen lukko on vaihdettu, joten on mahdoton sanoa varmasti. Kello lienee myyty kumirannekkeella. Rannekkeen leveys kellossa on 22mm.

Koneisto: Lemania 5100. Sen mitat 13,75" eli 31mm, koneiston korkeus on 8,20mm. Kiviä 17, Kif-iskusuoja, käyntitaajuus 28.800, käynninkeskiöinti, rukkauksen hienosäätö microhienosäädöllä, tuplakalenteri, kalenterin pikasiirto, 24h-näyttö.


Elokuu 2016

Heuer (Carrera), vedettävä cronografi komplikaatioilla

Heuer jpg Valjoux 723 jpg
Heuer jpg Heuer jpg
Heuer jpg Heuer jpg

Elokuun kellona esittelen itseoikeutetusti vedettävän Heuer Carrera cronografin, jossa on legendaarisen Valjoux 72 koneiston komplikaatioilla 70-luvun versio. Kello on ajalta, jolloin Heuer juuri nousi käsitteeksi. Tämä koneisto ja sen lukuisat inkarnaatiot olivat tuotannossa aina 30-luvulta 70-luvulle. Peruskaliiperi oli Val 23 vuodelta 1938, jossa kaksi pikkutaulua (ajanotossa: keskisekunti ja min.laskija, pikkusekunti kellolle) sekä Breguet-spiraali. Tämä koneisto Val 723 on tarinan loppuhäntää vuodelta 1972. Koko sarjan tuotanto päättyi 1974, jolloin myös Valjouxin taru päättyi kelloalan suureen lamaan ja sitä seuranneeseen quartz-kriisiin. 720-sarjaan koneiston käyntitaajuus oli nostettu alkuperäisestä 18.000sta 21.600an. Sarjan peruskaliiperi oli 726 (useilla merkeillä numero 6 on merkkaamassa Incabloc-iskusuojaa, siksi perusversio ei olekaan 720), joka on modernisoitu versio 23sta. Tässä koneistossa Val 723 on paljon lisää tavaraakoneiston taulun puolella, sen alkuperäinen kaliiperi on ollut 40 - 50-luvulla 72C.

Cronografikellot jakautuvat kahteen alalajiin: Tolpparelli-cronot (columnwheel) ja kääntövipu-cronot (cam switch). Tolpparellicronot, johon tämä koneisto kuuluu, ovat merkittävästi kalliimpia valmistaa, sillä ne sisältävät enemmän mekaniikkaa. Samaan aikaan kun tämä on ollut tuotannossa Valjoux valmisti myös edullisempaa cronografia 7730-sarjaa, joka pohjautui Valjouxin ostaman Venus-tehtaan kronografiin. 7730 koneistoa käytettiin edullisissa ja keskihintaisissa kelloissa (koneistoa löytää myös Heuer-kelloista) ja tätä 720-sarjaa huippumerkkien parhaissa kelloissa. Jos huipputehdas ei omannut omaa tuotantoa, kuten Omega tai Zenith, kelloissa oli käytännössä, joko Valjoux 72 tai Excelsior Park 4-koneisto (tai niiden kehitysversio).

Kuten kuvista näkyy, on kellon taulun alla melkoinen hässäkkä. Jos kyseessä olisi perusversio kahdella pikkutaululla, ei taulun alla olisi muuta kuin samat osat, jotka ovat perusvedettävässä koneistossa ja kolmen pikkutaulun versiossakin on vain yli puolet vähemmän roinaa kuin tässä. Kellon klo 9:00 puolella kellon rungossa näkyy kaksi piilopaininta, jotka ovat tarkoitettu painettavaksi esim kynänkärjellä. Niillä asetetaan aikaan kellon kalenterinäyttö. alempi pyörittää eteenpäin päivämäärää, joka on toteutettu keskeltä lähtevällä osoittimella jonka päässä on punainen haarukka osoittamassa päivämäärää. Viikonpäivä asetetaan ensimmäiseksi aikaan pyörittämällä osoittimista, eteen tai taaksepäin, kunnes kello näyttää oikein. Tämä viikonpäivä pysyykin aina oikein, kunhan kello pysyy käynnissä. Ylemmästä piilopainimesta asetetaan kuukausi oikeaan, tämä pitääkin tehdä aina itse manuaalisesti, sillä koneisto ei lainkaan vaihda kuukautta automaattisesti. Se toimii siis vain näytössä indexinä, joka asetetaan itse.

Kellon tullessa siinä oli risa lasi ja nuppiputki puuttui rungosta. Kellon kuoren rakenne oli erikoinen, sillä kellossa oli normaali takapohja, mutta itse koneisto tuli kuoresta lasin puolelta ja kellossa oli 2-osainen vetoakseli. Koska nuppiputki uupui kellosta oli molemmat akselin puolet pahoin ruostuneet, onneksi vesi ei ollut levinnyt laajemmalle. Vaikka kellossa oli alkuperäinen Heuerin logo-nuppi oli se pakko vaihtaa, sillä akseli ja nuppi olivat kierteeltään 1,20mm ja uutta akselia ruostuneen tilalle sai vain 0,90mm kierteellä. Sain asennettua kelloon hyvän, erään toisen merkin samankokoisen nupin. Heuer on ilmeisesti käyttänyt kellossa kaksiosaista vetoakselia, kasaamisen helpottamiseksi, joskus 72 kelloissa akseli on vaikea saada paikoilleen. Kesäkuussa sain tehdä Certinan kanssa, jossa oli Valjoux 726, pitkään hommia, jotta sain akselin paikoilleen kelloon. Kello on ollut tiiviydeltään vain roiskevesitiivis, joten kello on vanhoillakin tiiviysosillaan liki entisen veroisessa kunnossa. Upea, upea kello!

Kellon kuorireffi on 119531. Koneistona on Valjoux 723  Koneiston mitat: 13 linjaa eli 29mm. Kiviä 17, Inca-iskusuoja, käynninkeskiöinti, käyntitaajuus 21.600, Nollattava ajanotto keskisekunnilla, min ja tuntilaskija, kalenterissa: päivämäärä, viikonpäivä ja kuukausi, pikkusekunti, käyntivara on 46h.


Kesä-heinäkuu 2016

Omega Seamaster Automatic, cronografi

Omega jpg Omega 1040 jpg
Omega jpg Omegan solki jpg
Omega jpg Omega jpg

Kesän kuukaudenkellona on Omegan Seamaster Automatic cronografi. Kellon kuorireffi on 176.001. Kuoret ovat kuoritehdas EPSAn käsialaa. Se oli 60-70-lukujen taitteessa alan ehdoton johtava yritys. Koneistona hyvinkin tuttu kello näissä Kuukauden kello -esittelyissä, mutta laitan kellon esittelyyn harvinaisemman Certina vedettävän cronografin tilalle, koska minulle on tullut kyselyjä mallin rannekkeiden suhteen ja on hyvä kertoa saatavuuksista kaikille lukijoille.
Tämä malli on ensimmäisiä malleja, joita Omega valmisti koneistolla 1040. Kellon serial 318xxxx sijoittaa kellon 1070 loppuun/1971 alkuun. Kellon tullessa huoltoon se oli ollut esittäin kovassa käytössä, lasissa ja kuorissa oli paljon kulumaa ja hankaumaa. Kellossa oli Omegan alkuperäinen lasi, mutta väärä lasi, jossa oli musta vahvisterengas (kuuluu olla kromirengas). Valitettavasti en tullut ottaneeksi kellosta kuvaa sen kunnosta tullessa, mutta kuten 5. kuvasta näkyy, kello on saatu palautettua alkuperäiseen loistoonsa. Virallisissa Omega huolloissa on käytössä laitteet, joilla kuoren aurinkohiontapinnat voidaan palauttaa entiseen loistoonsa. Juuri tämä nostaa kunnostetun kellon näyttävyyttä. Omega cronoissa huollon yhteydessä vaihdetaan aina kaikki tiiviyteen vaikuttavat osat: lasi, nuppi, painimet ja pohjantiiviste. Uusilla osilla on iso merkitys cronon käytettävyyteen sillä useimmiten vanhojen painimien tiivisteet ovat sulaneet ja vanhat painimet tuppaavat liimaamaan, kun paininta painetaan, se ei nousekkaan kunnolla takaisin ylös.

Kellossa on Omegan 70-luvun metalliranneke, jota on käytetty sekä liki kaikissa cronoissa, että esim Seamaster Cosmic 2000 kelloissa. Omegan alkuperäisen rannekkeen tunnistaa siitä että Omegalla on aina lukossa rannekkeen koodi, joka tässä on 1162/172. Ranneke on koodattu myös kuoreen kiinnityvässä pääty palassaan 172, jos päätypala on irtoavaa mallia se on päätypalan koodi. Yhdessä 7-numeroinen koodi viittaa kokonaiseen rannekkeeseen. Ranneketta on tällä hetkellä vielä tarjolla kiinnitysleveyksiin 20, 22 ja 24mm. Omegalla oli esim mallissa Jedi myös dubleekello mallistossa, mutta dubleerannekkeita ei enää ole lainkaan saatavilla ja myös teräsrannekkeista on jo alkanut tippua pois joitakin malleja. Varaosia rannekkeeseen on saatavissa taitelukko, ja jatkopala. Tässäkin kellossa joku oli vaihtanut ei-alkuperäisen taiteosan lukkoon, mutta korjasin tilanteen uudella lukolla.

Kellon kuorireffi on 176.001. Roiskevesitiiviskuori 5bar tiiviydellä. Koneistona on Omega 1040 (Lemania 1340)  Koneiston mitat: 13,5 linjaa eli 31mm ja korkeus 8mm. Kiviä 22, Inca-iskusuoja, nopea käyntitaajuus 28.800, Nollattava ajanotto keskisekunnilla, keskinavan min.laskurilla, 12h tuntilaskurilla sekä kalenteri, 24h näyttöosoitin ja pikkusekunti.


Toukokuu 2016

Tissot T12, vedettävä cronografi

Tissot T12 jpg Lemania 873 jpg
Lemania 873 jpg Tissot T12 jpg
Tissot T12 jpg

Tällä kertaa kuukauden kelloksi valikoitui Tissotin mielenkiintoinen T12 70-luvulta. Tissot kuului Omegan kanssa SSIH-konserniin ja saikin 60-70-lukujen taitteessa vetoapua Omegalta ja Lemanialta laman iskiessä kelloteollisuuteen. Tissot sai käyttöönsä Lemanian cronografikoneistot, jotka oli aiemmin varattu vain Omegan käyttöön (samoihin aikoihin tosin koneistoja myytiin rajoitetusti myös joillekin muille tehtaille). Tissotin ensisijainen mallisto cronografeille oli Navigator, mutta tässä sitä on käytetty uusia uria muotoilussa käytetyssä T12 mallissa. Malliakutsutaan kellokeräilijäpiireissä UFO nimellä. T12 Super Compressor-mallistossa oli tämän cronon lisäksi perusautomaatti 2481 koneistolla sekä samalla koneistolla oleva kello, jossa on kaksi nuppia, siitä pyöritettiin lasin alla olevaa kiertorengasta. Kuoren oli valmistanut Tissotille E. Piquerez SA eli EPSA, se oli erikoistunut teknisiin erikoisvesitiiviisiin kuoriin ja omasi niihin lukuisia patentteja. Tätä kuorta EPSA kutsui Super Compressoriksi, painokuorinen takapohja pysyy kiinni teräsjousen avulla, joka lukitsee kannen tavallista painokuorta tiukemmin ja tasaisemmin. Useimmissa Super Compressoreissa oli EPSAn ruudutettut nupit, mutta Tissot käytti tässä omia T-nuppeja. Vaikka kuori on EPSA:n, on kuoren design Tissotin, Super Compressorit ovat vain kuoren tiiviystekniikalta EPSA:n käsialaa, eivät kuoren ulkoisen olemuksen, se on aina kellotehtaan oma. EPSA teki kuoria kymmenille eri tehtaille. Kello on ollut aikanaan kuitenkin "vain" 50m eli 5atm vesitiivis (uimavesitiivis on 100m eli testattu 10atm). Näissä 70-luvun cronoissa painimien tiiviys asetti rajat vesitiiviydelle, eikä siksi täyteen uimista tai sukeltamista kestävään vesitiiviyteen cronoissa päästy. Kellon omistaja kuitenkin kertoi, että nuoruudessaan hän ui usein tämä kello ranteessa. Kello on kuitenkin koneistoltaan erittäin hyvässä kunnossa (vain rukkaosoittimessa on hieman ruostetta). Kaikki T12 Super Compressor kellot ovat kysyttyjä/keräiltyjä kelloja, niiden arvo on selvästi normaalin Tissot-tason yläpuolella. Tämän T12 kellon kuoriosatoimittana on myös toinen legendaarinen toimija, metallirannekkeita valmistanut, Gay Freres SA, se on tehnyt tämän kellon rannekkeen. GF oli arvostetuin kellonrannekeita kellotehtaille toimittanut alihankkija. Sen rannekkeet itsessään ovat usein keräiltyjä ja arvostettuja esineitä. Pian 70-luvun puolivälissä kellotehtaiden ulkopuolinen teräsrannekkeiden valmistus siirtyi täysin kauko-itään ja laadukkaat eurooppalaiset rannekkeet hävisivät kelloista. GF ei mennyt rytäkässä nurin, mutta se siirtyi tekemään sairaalatekniikan instrumentteja.

Valitettavasti Tissot ei enää toimita mitään osia vintage-malleihinsa, se rajoittaa usein kellojen huoltomahdollisuuksia. Tässä T12 mallissa on oma erikoisplexilasi eikä kelloon sovi muu lasi. Kellon nupissa ja painimissa on tiivisteet, jotka ovat aikaa sitten sulaneet, eikä kello ole enää vesitiivis. Kello on kuitenkin täysin käytettävissä kunhan muistaa varovaisuuden ja huolellisuuden, jota pitää toki noudattaa kaikkien vintage kellojen suhteen. T12 kellon tunnuksena on pohjassa oleva purjelaiva, ehkä Kolumbuksen Santa Maria, en ole täysin varma, eikä netti tarjoa asiasta tietoa.

Kellon koneisto on Lemania 873 (samaa koneistoa on valmistettu, pienin eroin, myös kaliiperilla 1873). Lemania oli Tissotin ja Omegan tytäryhtiö. Koneiston halkaisija on 12 linjaa eli 27,0 mm. 17 kiveä, Inca-iskusuoja, Taso-spiraali, sileä Glucydur-liipotinkehä, käynninkeskiöinti, rukkauksen hienosäätö epäkeskoruuvilla. Cronossa: Nollattava keskisekunti, jolle 30-min laskija, 12h-laskija heilahdustaajuus 21.600, käyntivara 40 tuntia. Koneiston koneistonpohja ja sillat on rodinoitu, toisin kuin Omegassa, jossa pintakäsittelynä punakultaus.


Huhtikuu 2016

Omega Speedmaster Mark II, vedettävä cronografi

Omega Mark II jpg Omega 861 jpg
Omega Mark II jpg Omega Mark II jpg
Omega Mark II jpg Omega Mark II jpg

Esittelen kuukauden kellona uudestaan Omegan Speedmaster Mark II, vaikka esittelin sen jo tammikuussa 2014, mutta huomasin, että en käynyt silloin läpi juurikaan kuoren rakennetta, muuta kuin mineraalilasin osalta, vaikka olisi pitänyt. 70-luvulle tultaessa Omega halusi laajentaa Speedmaster mallistonsa tyyliä ja tuoda samalla markkinoille cronografirannekellon, jossa on  mineraalilasi. Mineraalilasi oli 70-luvun alun "hittituote", joka jo itsessään myi kelloja. Tehdas siis toteutti kuoren, jossa yhdistyi "kuu-crono" ja mineraalilasi. Omega valmisti 70-luvun alussa kaksi muutakin mineraalilasia hyödyntävää cronoa: Omega Speemaster Automatic 125 ja Omega Flightmaster, mutta tämä, kuten nimikin sanoo, oli varsinainen Omega Speedmaster Professionalin perinnön jatkaja, Omega Speedmaster Professional Mark II. Toisin kuin 125:ssä, jossa oli kokonaan uusi automaattikoneisto (1040) ja Flightmasterissa, jossa oli 861 koneiston versio 910, tässä Mark II:ssa on suoraan Speedmasterin koneisto 861. Tässä Mark II kellossa on käytetty lasin kiinnityksessä samaa patenttia, jota käytettiin mm Seamaster 200 sukeltajankellossa. Kellon lasi on erittäin paksu ja sen reunaan on sorvattu pyöreäpohjainen ura, johon tulee O-rengastiiviste, se toimii lasin tiivisteenä. Lasin kiinnitys tekee lasista legendaarisen hankalan asentaa paikoilleen, lasin alapintaan on vielä maalattu mitta-asteikko, jonka takia lasi pitää olla vielä oikeassa asennossa suhteessa tauluun. Lasia on saatavilla neljää erilaista, yleisin on tietysti tachymetriasteikko, mutta saatavilla on myös telemetri-, desimaali- ja sphygmometriasteikko. Monasti törmää siihen, että lasi onkin liimattu paikoilleen, kun kellon huoltanut henkilö ei ole osannut asentaa lasia kiinni, kuten se pitää olla. Omegalla on ollut tarjolla 70-luvulla lasin asennukseen oma työkalu (ei ole kuulemma kovin toimiva), mutta sitä ei ole enää saatavilla. Tehdas tosin parhaillaan kehittelee työhön uutta työkalua Omega-huolloille. Lasin toki saa paikoilleen ilman omaa työkaluakin, jos tietää niksit. Kuoren rakenne on patentoitu (DDE BR 2750/87) ja sen on valmistanut Omegalle kuoritehdas EPSA. Toisin kuin Mark IV:ssä (esitelty 2015 huhtikuu), Speedmaster 125 (syyskuu 2013) tai tuossa alla olevassa Mark 4.5, joissa kaikissa on ns hylsykuori (ja muovinen lasintiiviste), tässä kuori on yksiosainen. Tämän kellon kuoret olivat huoltoon tullessa väärin kunnostettu ja kello näytti lähinnä märkien käsien muovaamalta saippuapalalta. Sain aika hyvin palautettua kellon alkuperäiset muodot, kiitos Swatch Groupin huoltopäällikön Antti Aurilan ansiokkaan demonstraation kuorten kunnostuksesta. Netin selailu paljastaakin, että onkin enemmän kuin yleistä että Mark kakkosen kuoria puunaillaan pehmeällä rättilaikalla kiiltäviksi. Syynä varmaankin, että ei ole käytössä alkuperäisiä kuoriosia painimia ja nuppiputkea, jotka pitää ensin poistaa, jotta kuori voidaan kunnolla kunnostaa.

Kellon takapohjaan on kaiverrettu kuva Seamasterin merimonsterista, sillä Speedmasterhan on itseasiassa Seamasterin ala-brändi. Kaiverrus on pikkaisen ohuenlaista sorttia jo on usein, kuten tässäkin käynyt ajan saatossa haalakaksi, siksi mielestäni kellon takapohjaa ei pidä mennä kiillottelemaan, se on turhaa hommaa, jonka seurauksena logo himmenee entisestään. Alkuperäisranteena kellossa on sama ranneke, joita Omega käytti liki kaikissa 60-70-lukujen taitteen cronoissa. Ranneke on yhä tuotannossa ja saatavilla. Ranneketta valmistetaan usealla eri kiinnityksellä joten se sitä saa sopivana eri kelloihin. Se on kohtuullisen hintainenkin. Eli jos sinulla on Omega crono, josta on ajan saatossa hukattu alkuperäisranne, kannatta tiedustella Kellohuollosta uutta original-rannetta. Original metalliranneke nostaa kellon keräilyarvon uudelle tasolle.

Kellon koneisto on siis Omegan tytäryhtiön Lemanian kehittämä koneisto Lemania 1873. Vedettävä cronografikoneisto, jota käytetään pääasiassa, yhä tuotannossa olevassa "moon-cronossa", tosin nyky version kaliiperi on 1861, mutta muutos johtuu lähinnä koneistonpohjan ja siltojen pintakäsittelystä. Tästä Mark II ei ole uusio-versiota tehty, vaikka kellossa olisi toki aineksia klassikoksi.

Kellon kuorireffi on 145.014, sarjanumeron perusteella kello on vuodelta 1970. Kellon koneisto on siis Omega 861, joka on tehtaan tytäryhtiön Lemanian valmistama (Le 1873).  Koneiston halkaisija on 12 linjaa eli 27,0 mm. 17 kiveä, Inca-iskusuoja, Taso-spiraali, sileä Glucydur-liipotinkehä, käynninkeskiöinti, rukkauksen hienosäätö epäkeskoruuvilla. Cronossa: Nollattava keskisekunti, jolle 30-min laskija, 12h-laskija heilahdustaajuus 21.600, käyntivara 40 tuntia.


Maaliskuu 2016

Omega Speedmaster Automatic Mark 4.5, auto-crono

Omega Speedmaster jpg Omega 1045 jpg
Omega Speedmaster jpg Omega Speedmaster jpg
Omega Speedmaster jpg Omega Speedmaster jpg

Tällä kertaa esittelyssä on Omega Speedmaster Automatic, Omegan viimeinen vintage auto-crono. 1045 koneisto tuli tuotantoon 1974, korvaamaan auto-crono kaliiperia 1040, joka oli Omegan talous-osaston mielestä liian kallis valmistaa. Kello oli tuotannossa noin vuoteen 1982 asti. Kelloteollisuuden tekninen kärki oli quartz-kelloissa ja eikä kuluttajilla ollut suurtakaan mielenkiintoa mekaanisia kelloja kohtaan, niitä pidettiin yleisesti vanhentuneena tekniikkana, eilispäivän juttuna. 1040 koneistolla varustettu Omega maksoi 70-luvun alussa yli 1000 markkaa ja se oli tuohon aikaan kipuraja. 1045 oli siis säästömalli, sen valmisti Omegan tytäryhtiö Lemania, aivan kuten muutkin Omegan cronot. En tiedä mitä kello maksoi, mutta oletan, että kellon hinta liikkui luokassa 700-800 markkaa. Hinta on sanoisinko edullinen, jos sitä vertaa käytetyn kellon nykyhintaan, joka liikkuu 1500-2000€ tietämillä.

Tämän kellon kuori on rakenteeltaan suhteellisen tekninen, vaikka on tehty mahdollisimman helpoksi työstöllisesti valmistaa. Itse runko on  sylinterimäinen hylsykuori, jossa on kiinni nuppiputki ja painimet. Lasi kiinnitetty siihen muovitiivisteellä ja takapohja on kierteellä. Ulospäin näkyvä ulkokuori taas on kiinni hylsykuoressa kumitiivisteen avulla. Huollossa itse ulkokuoren irrotus on usein iso päänsärky, sillä kuoren välys kerää likaa, joka tekee kuoren irroituksesta usein erittäin vaikeaa, mutta jotta kuori voidaan kunnostaa, kuori pitää purkaa osiin. Tämä kuorirakenne oli Omegalla sitä uusinta uutta 70-luvun alussa ja sitä käytettiin mm vedettävissä cronoissa Speedmaster Mark II ja Flightmaster sekä Speedmaster 125 Automatic ja Seamaster Cosmic 2000 Automatic kelloissa. Kellon kuoret ovat kooltaat ja massiiviset vintage-kelloksi, mutta eivät ole tämän päivän mittapuun mukaan mitenkään kookkaat, halkaisija on vain 42mm ja korkeus 45mm, kello on toki korkean koneistonsa ja paksun/suoran lasinsa takia erittäin pullea. Kellon kuorireffi on 176.0012. Tässä kellossa on lasiinmaalattu tachymetri-asteikko. Se on ylivoimaisesti suosituin cronojen mitta-asteikko, vaikka sillä ei tee tänä päivänä enää mitään. Ennen teiden varsilla oli kilometritolpat ja tachymetrillä pystyi mittaamaan keskituntinopeuden. Lisäksi kelloon tehdään laseja, joissa on telemetri-, desimaali- tai sphygmomanometri-asteikko. Telemetrillä voi mitata esim ukkosen etäisyyttä, desimaalista näkee sekunnit kymmenjärjestelmässä, siitä on apua mm työtehon mittauksissa ja sphygmomano on lääketieteessä käytetty verenpaineen mittausasteikko.

Omega 1045 voi olla valmistettu edullisemmaksi cronoksi, kuin sen edeltäjä 1040, mutta se ei tee siitä rakenteeltaan mitenkään yksinkertaista. Koneisto poikkeaa rakenteeltaan useimmista muista cronoista ja on varsinkin taulun puolelta varsinainen hässäkkä. Taulunpuolelta myös näkyy kuinka valmistuskustannuksia on saatu alas, kellossa on muoviosia, mm kirkkaasta muovista valmistettu välisilta, materiaaliin on toki myös hyvä syy, se on helpompi asentaa paikoilleen ja pystyy näkemään, että kaikki toimii oikein, kun se on läpinäkyvä.

Cronografina koneisto on ns napacrono eli keskisekunnin lisäksi myös minuuttilaskija on kellon keskellä. Pitkä minuuttilaskijan osoitin tekee ajanoton seuraamisen helpoksi, verrattuna kelloon, jossa laskija on pikkutaulussa lyhyellä osoittimella. Kello 6:00 on tuntilaskija, klo 9:00 on itse kellon sekuntiosoitin ja 12:00 kolmiomainen osoitin on 24h-näyttö, lisäksi koneistossa on tuplakalenteri.

Koneistona on Omega 1045 (Lemania 5100), sen mitat 13,75" eli 31mm, koneiston korkeus on 8,20mm. Kiviä 17, Kif-iskusuoja, käyntitaajuus 28.800, käynninkeskiöinti, rukkauksen hienosäätö microhienosäädöllä, tuplakalenteri, kalenterin pikasiirto, 24h-näyttö. Koneisto oli tuotannossa 1972-82.


Helmikuu 2016

Certina 288 Automatic

Certina 288 jpg Certina 25-681 jpg
Certina 288 jpg Certina 288 jpg
Certina 288 jpg Certina 288 jpg

Kierroksemme jatkuu 70-luvun helmillä. Esittely vuorossa on erittäin harvinainen Certina 288. Itse olen nähnyt tämän koneiston vain pari kertaa aiemmin ja edellisestä on vierähtänyt noin 15 vuotta. Syy harvinaisuuteen on se, että kello oli tuotannossa aikana, jolloin huomio tekniikassa oli jo täysin paristokellojen kehittelyssä. Malli 288 tuli markkinoille koneistolla 25-671 1970-71 taitteessa ja tämä paranneltu malli 25-681 tuli markkinoille pari vuotta myöhemmin, 1972 ja tuotanto loppui 1973. Kuten nimi 288 viittaa, kellossa oli koneistona Certinan ensimmäinen High Speed-koneisto käyntitaajuudella 28.800. Certina oli asiassa toki jo hieman jälkijunassa taajuuden suhteen, vaikka kovin moni muu tehdas ei kehittänyt omaa high speed koneistoa, mutta nopea käyntitaajuus ei ollut kellon "se" juttu, vaan kellossa oli erikoisuutena mikrokuulalaakerilla toteutettu minuuttiratas. Tämä Certinan oma patentti oli ihmeellinen keksintö, sen hyödyllisyydestä ei ole tietenkään mittavaa näyttöä, koska kello jäi lyhytaikaiseksi kokeiluksi. Ideana oli vähentää kitkaa ja kulutusta keskirattaalla. Tämä konstruktio ei varmasti ollut edullinen. Erikoiskuulalaakeri oli mitoiltaan 2,3mm halkaisijalta ja yhden kuulan halkaisija oli vain 0,3mm. Kello esitteli 288 Certinassa ensimmäisen kerran myös toisen 70-luvun uutuuden, joka nousi hitiksi kellomaailmassa, safiirilasin. Mineraalilaseja alkoi tulla kelloihin jo 60-luvun lopulla esim Zenithin Defyssä, mutta sileä lasi oli jotain uutta, 70-luvun alussa ja sellaisen kaikki halusivat uuteen kelloonsa. Mineraalilasi syrjäyttikin merkkikelloissa plexilasin kellojen pääasiallisena lasina jo 70-luvun lopulla ja sariirilasin valtakausi tuli kymmenenvuotta myöhemmin 80-luvulla. Muotoilultaan 288 ei ole kaikkein vetoavimmasta päästä, tämän päivän silmin katsottuna, se on ilmeeltään erittäin pelkistetty. Kelloa tehtiin tämän 20 micronin dubleekuoren lisäksi, teräksisenä ja kultaisena. Vaikka kello on erittäin harvinainen, se ei ole valitettavasti arvoltaan mikään keräilyllinen aarre, keräily arvo on suhteellisen vaatimaton. Kellon erikoinen konstruktio näkyy vain kelloa korjaavalle kellosepälle.  Kellon hinta ei nouse normi-Certinaa korkeammalle, päin vastoin simppeli ulkonäkö jopa laskee kysyntää, sillä kellojen ulkoasu sanelee kysytää enemmän kuin koneisto.

Vaikka koneisto näyttää päällepäin täysin samalta, suhteessa Certinan 60- ja 70-lukujen perusautomaattiin 25-651, ovat koneistonpohja ja siltaosat modifioituja. Koneistonpohja ja rataskoneistonsilta ovatkin identifioitu kaiverruksella, jotka kertovat osien kuuluvan tähän kelloon. Niistä kello onkin luotettavinta tunnistaa, sillä näitä kelloja on tehdaskorjattu vaihtamalla kelloon koneistoksi 25-651M (siirtymä quartz-aikaan oli menossa ja tehtaalla oli koneistoja runsaasti varastossa ja niitä käytettiin huoltoihin, ei kuitenkaan Suomessa). Kaliiperin 25-681 rakennetta on parannettu alkuperäisestä kaliiperista 25-671. Välisita on tässä kiinni kolmella ruuvilla ja kuulalaakeri samoin on sillassa kiinni kolmella ruuvilla, kahden ruuvin sijaan. Koneiston keski- eli minuuttiratas on kiinni välisillassa olevassa kuulalaakerissa. Kuulalaakerin ideana on tarjota suurempi herkkyys ja siten vähentää kitkaa koneiston ratasjuoksussa. Myöskään tässä koneistossa ei ollut 25-651 koneiston tapaan pikasiirtoa, osin kai siksi Certina hylkäsikin nopeasti koneiston, osin, että erikoisosa, kuulalaakeri oli liian kallis ja mekaanisten kellojen kysyntä laski nopeasti. Certina teki vielä yhden koneiston, 919-1, siinä oli kaivattu pikasiirto.

Koneistona kellossa on oma Certina 25-681. Koneiston mitat: halkaisija 11,5" eli 25,6mm. Kiviä 27, Inca-iskusuoja, käynninkeskiöinti, rukkauksen hienosäätö epäkeskoruuvilla, käyntitaajuus 28.800, käyntivara 42h, kalenteri. Koneisto oli tuotannossa 1972-75.


Tammikuu 2016

Grand Seiko Special Hi-beat Automatic

GranSeiko jpgGranSeiko jpg

Grand Seiko jpg Grand Seiko jpg

Grand Seiko jpg Grand Seiko jpg

Grand Seiko jpg Grand Seiko jpg

Oli vaikeaa valita tämä tammikuun Kuukauden kello, sillä nyt oli useita hyviä, jotka kaikki olisivat ansainneet tulla esitellyiksi.
Tämä vuosi aloitetaan kumminkin jaappaninpoikain kellolla, koska en ole esitellyt kuin yhden japanilaisen kellon, Seikon cronon kolmen vuoden aikana. Heti kärkeen todettava, että japanilaisia kelloja tulee korjaukseen harvoin, koska Seikot ja Citizenit eivät omaa juurikaan keräilyarvoa, cronoja lukuun ottamatta. Tämä Grand Seiko japanilaiskellojen "se" keräilykello. Valitettavasti japanilaisilla ei ole lainkaan pelisilmää, tehdas tukee mekaanisten kellojensa lippulaivamallia yhtä hyvin kuin quartz-kellojen lippulaivaa Lassalea, eli ei ollenkaan.

Asiakkaani kertoi keräävänsä nimenomaan juuri näitä Grand Seikoja. Tämän yksilön hän oli ostanut netinkautta Japanista ja kellon alkuperäinen ranneke oli tullut Ranskasta. Kellon kuoret jätettiin nykykuntoon eikä niitä puunattu lainkaan, kuoret vain käsiteltiin killoituspastalla, joka poistaa metallin oksydisoitumista ja jättää pintaan vahaa joka hieman peittää naarmuja. Kellon taulu kuvissa on epämääräisen värinen, en oikein saanut realistista kuvaa, kun taulu pyrkii hieman heijastamaan ympäröivää valoa. Taulu on ollut alunperin hopean valkoinen, joka on alkanut ajansaatossa punertamaan. Tämä johtuu siitä, että auringon valo on syönyt/kuivattanut maalia ja taulun pohjan messingissä oleva kupari on alkanut näkyä maalauksen läpi ja taulu punertaa. Ilmenee usein vanhoissa Seikoissa (esim 80-luvun alun quartz-kellot), joissa on vaalea tämän tyyppinen taulu. Ironista kyllä, tätä taulutyyppiä on käytetty yleensä juuri vähän paremmissa malleissa.

Mitä eroa siis on tavallisella Seikon automaatilla ja Grand Seikolla? Grand Seiko on Seikon kallein kellosarja, joka oli tehty kilpailemaan sveitsiläisten huippukellojen kanssa. Tämä kello on Hi-beat eli käyntitaajuus on korkein mahdollinen 36.000. Toisin kuin tavallista Seikoa, Grand Seikoa voi virittää myös nupista, toisin kuin Seiko 5 -kelloa. Kello on 70-luvulta (61xx-sarjan tuotanto alkoi 1968) ja tämä on alansivujen mukaan parannettu painos 60-luvun Grand Seikoista ja siten paras mitä Seiko on valmistanut. Mallissa on sainattu nuppi, jossa GS-logo ja myös kellon pohjassa on kullanvärinen lätkä, jossa GS on emaloituna (vertaa 60-luvun Longinesit). Lätkä puuttui kellosta, mutta kellon omistaja oli hankkinut senkin erikseen netistä. Sen liimaus jäi kumminkin kellon omistajan tehtäväksi. Asiakkaani tiesi kertoa, että koneistossa pitäisi olla metallinen kalenterin siirtoratas, mutta tässä kellossa se ja sen välitysratas olivat kuitenkin muovia. Mahdollisesti osat oli vaihdettu tavallisesta Seikosta ja myyty erikseen, koska varaosille on kova kysyntä. Vaihtaminen on mahdollista kaliiperista toiseen, sillä usein samat osat käyvät useimpiin kaliipereihin. Muoviset kalenterin siirtoosat ovat Seikoissa ongelma, sillä, muosi hapertuu iän myötä ja osa saattaa rikkoutua vanhuuttaan. Lisähuomiona on vielä mainittava, että mallissa on suljettu jousikotelo, sitä ei voi avata ja sulkea, mikä on suuri sääli, sillä jousen voitelulla kello kävisi vielä paremmin, vaikka käyntitarkkailussa kello kävikin erinomaisesti. Mielestäni, Seikon kurkotus luksuskelloksi on jossain määrin epäonnistunut, hyvä käyntitarkkuus on vain puoliruokaa, jotta kello on luksuskello, pitää kaiken olla tip top, edes kuluttajalta piiloon jäävä taulunpuoli ei saa olla viimeistelemätön, eikä luksuskellossa voi olla muovirattaita. Kello on kuitenkin mielenkiintoaherättävä korkean käyntitaajuutensa takia, sveitsissäkin vain muutama merkki ehti valmistaa 36.000 heilahtavan, ennen kuin quartz-kellon tulo markkinoille katkaisi mekaanisten kellojen tarkkuuskilpajuoksun.

Kellon reffi on 6156-8040 (Seikon reffissä alku kertoo kaliiperin ja loppu viittaa kuorimalliin). Kellon sarjanumero taas alkaa 482xxx (Seikon sarjanumeron ensimmäinen numero viittaa valmistusvuoden viimeiseen numeroon, 4 = 1974). Kello on kooltaan standardikokoinen eli kuoren halkaisija on 34 mm.

Koneistona kellossa on Seiko 6156A.  Koneiston mitat: halkaisija 12" eli 26,75 mm. Kiviä 25, Seikon oma Diashock-iskusuoja, käyntitaajuus 36.000, tuplakalenteri, pikasiirto, rukkauksenhienosäätö epäkeskoruuvilla, käynninkeskiöinti, hacking eli koneisto pysähtyy, kun nuppi nostetaan osoitinasetus-asentoon. Special taulussa kertoo, että kellolle on tehty ulkopuolinen käyntitarkkuustesti (vertaa sveitsiläisten cronometritesti. Seiko ei voinut käyttää kellossa sanaa Chronometer, koska se on COSC tarkastuslaboratorion rekisteröimä tuotemerkki, heidän tekemille testeille). Kellon käyntitarkkuudeksi Seiko lupasi +/-3s/pvä.