joulukuu 2017

Longines Automatic

Longines jpg Longines 291 jpg
Longines 291 jpg Longines jpg
Longines jpg Longines jpg

Vuoden viimeisenä kellona esittelen Longines Automaticin, sillä jostain syystä en ole esitellyt muistaakseni ensimmäistäkään merkin kelloa ja nyt joulukuussa työn alla oli neljä Longines kelloa. Heti kärkeen on todettava, että Longines on kulkenut koneiston rakennuksessa ihan omia polkujaan ja usein koneiston rakenne poikkeaa konventionaalisista ratkaisuista merkittävästi. Longinesin koneistot ovat erittäin hyvin viimeisteltyjä ja ilo kellosepän silmille, kaikesta näkee, että tehdas on todella tsempannut. Valitettavaa on se, että nykyään merkki nojaa hyvin vahvasti nykykelloihin (ETA-koneistot 90-luvulta tähän päivään), eikä vanhoihin malleihin saa juurikaan enää osia. Tämä on todella suuri sääli, sillä merkin suuruus on juuri sen historiassa.

Longinesilla enemmistö kelloista oli vain nimellä Longines, joten ne eivät ole profiloituneet keräilijäin silmissä samallalailla kuin vaikka Omega, jolla löytyy keräillyt alabrändit Seamaster, Constellation ja Speedmaster. Longines kuului enemmän samaan linjaan Eternan, Zenithin ja IWCn kanssa, jotka panostivat hillittyyn tyyliin, vähäeleisyyteen. Sveitsin kelloteollisuudessa 60-luvun alussa konservatiivisuus oli valttia, kellotaulun haluttiin olevan mahdollisimman hillitty, minimi tekstillä ja vaalea, sen katsottiin lisäävän kellon arvokkuutta ja arvovaltaisuutta, niin tässäkin tapauksessa. Tämä kellon on 60-luvun alkupuolelta. Kellon ulkoasu seurastaan huutaa, että tässä on laatukello.

Tässä kellossa on koneistona Longines 291, roottoriautomaatti tolppalaakerilla. Mallin tunnistaa helposti vetopainossa olevasta ruuvista. Koneistossa rakenne on portaittainen rakenne ja pohjaratas on laakeroitu taulun puolella olevaan lisäsiltaan, joka toimii myös vaihderattaan peitelevynä. Rakenteessa ei ole keskiratasta, vaan kellossa on minuuttiputki, kitkarattaalla, nykykellojen tapaan.  Kalenteria liikuttaa tähtiratas, jota siirtosormi pyörittää. Koneisto on silmiä hivelevän hyvin tehty ja se on tarkkakäyntinen.

Kuoren referenssi 7752. Dublee kuoret 20 micronin pinnoitteella. Koneisto Longines 291.  Koneiston mitat: halkaisija 11,5" eli 25,6mm. Kiviä 24, Inca-iskusuoja, käyntitaajuus 19.800, käyntivara 40h, kalenteri. Koneisto oli tuotannossa 1958 -68


marraskuu 2017

Mido Ocean Star Powerwind

Mido Ocean Star jpg Mido 1117PC jpg
Mido jpgMido Ocean Star jpg
Mido Ocean Star jpg

Tällä kertaa kuukauden kelloksi valikoitui Midon Ocean Star 60-luvun alkupuolelta (kaiverrus 1963). Mido on kello, jonka tyylin erottaa helposti muista merkeistä. Iso taulu, kookas, helppolukuinen kalenteri, ei tarvitse huonoillakaan silmillä arvailla monesko päivä on menossa. Kello on käynyt harvinaiseksi, osin siksi, että siihen ei saa osia helposti, ehjät ovat kaivautuneet keräilijöiden kokoelmiin.. Midon kelloja on myös tuotu Suomeen vain pienimuotoisesti, maahantuojana toimi helsinkiläinen kelloliike Vilanto. Se oli itse pääosin vastuullinen myös vähittäismyynnistä. Liikkeellä oli kaksi myymälää toinen Frederikin kadun ja Iso Roobertinkadun kulmassa, toinen Lauttasaaren jo puretussa ostoskeskuksessa.

Midolla oli myös muita tunnettuja malleja kuten Multifort, mutta Ocean Star nousi 50-luvun lopussa tehtaan ykkösmalliksi, kun tehtaiden välinen kisa vesitiiviydessä todenteolla alkoi. Sen kuoret olivat patenttisuojatut ja antoivat hyvät asemat vesitiiviyskilvassa ja mido olikin hommassa sunnannäyttäjä muille. Ocean Star on ns monocoque-kuorinen kello eli kuori on yksiosainen. Rakenne teki kellosta erittäin vesitiiviin, sillä käytännössä tälläinen kello voi normaalikäytössä vuotaa vain nupista. Nupissa onkin Midon kuoren salaisuus. Kellossa nuppi ja akseli ovat yksi osa, nuppi ja siinä kiinni oleva suora, sileä akseli, itse nupissa ei ole tiivisteitä. Nuppi ei siis käytössä kulu. Tiivistys tapahtuu kuoren nuppiputken sisään rakennetulla luonnonkumitiivisteellä. Jos kellossa oli tiiviysongelma, kuoressa oleva nuppiputki uusittiin. Nuppiputkea ei enää tietenkään valmisteta eikä saa mistään. Vanha mido toki kestää ja toimii erittäin hyvin normaali käytössä, mutta kelloa ei parane kastella, kuten ei minkään muunkaan merkkistä vintage-kelloa. Nupin akseli on ns kaksiosainen akseli, mutta nuppia ei kiskota voimalla ulos, kuten muiden merkkien monocoque-malleissa on tapana. Kellon lasi otetaan ensin pois ja koneisto kipataan kuoresta pois, kun nupin Mido teksti on kuorenmukaisesti vaakalinjassa. Moni tietämätön kellon aukaisija onkin väkisin repimällä nuppia tuhonnut tällaisen kellon. Jos nuppia kohdellaan oikein se on liki ikuinen, sillä se on hyvin vertaviivainen ja siten suojassa kolhuilta ja iskuilta. Jos näet kellon, jossa ei ole alkuperäistä nuppia tai nuppi puuttuu, kannattaa säästää rahat muuhun, sillä nuppeja ei tahdo löytyä mistään, ainakaan järkevään hintaan. Midon lasi on hesaliitti tehtaan oma design rengaslasike ja on niitä harvoja joka on sainattu. Lasin keskellä lukee pienen pienellä Mido. Muita sainattuja plexilaseja löytyy Omegasta ja Eternasta eli Mido kuuluu harvojen joukkoon. Tyypillistä Mido laseille on, että lasi ei ole enää tiivis, lasin saa paikoilleen helposti sormin painamalla ilman lasi puristinta. Tälläinen lasi pitää vaihtaa. Tässäkin kellossa lasi oli väljä, tosin myös erittäin kulunut. Midon kellossa lasi on yleensä varsin kookas, sillä Ocean Starissa lasi ylettää liki kellon reunasta reunaan. Yleensä Midoissa, jotka ovat lievää ylikokoa, kokoluokkaa 35-36mm, lasin koko on 33mm, joka sekin on iso, verrattuna perusvintage-kellojen laseihin, esim Omega Seamasterin yleisin lasi on kokoa 31,5mm. Tässä yksilössä on vielä isommat kuoret, peräti 37mm ja lasikin on siten 34mm. Aikansa XXL-kello. Mido on yleensä tehnyt indexien lume-merkinnät lasin metallivanteeseen. Kun lasi uusitaan tätä rengasta ei valitettavasti voi siirtää Sternkreutzin tarvikelasiin, sillä se on liian väljä, eikä rengas sovi. Midolla oli lasin irrotukseen ja kiinnitykseen oma työkalu, jonka avulla suljettaessa kelloa pystyi näkemään että lumepisteet ovat paikoillaan.

Mido Ocean Star jpg Mido Ocean Star jpg
Mido Ocean Star jpg Mido Ocean Star jpg

Midon kelloissa sana Automatic, viittaa 40-luvulla valmistettujen varara-automaattien koneistoihin. Kun taas 50-luvulla siirryttiin roottoriautomaatteihin, tehdas otti käyttöön, eroitukseksi edellisestä, termin Powerwind, jotta avaamatta kelloa tiedetään millaisesta kellosta on kyse. Ocean Star kellot olivat aina automaattikoneistolla varustettuja. Tehdas ei itse kuitenkaan valmistanut koneistojaan, vaan se käytti ensin 40-luvulla Felsa-tehtaan koneistoja ja siirtyen sitten A.Schild koneistoihin. Mido oli kuitenkin niin vaikutusvaltainen tehdas, että AS valmisti sille tämän koneiston modifioituna, eikä sitä myyty muille ihan samanlaisena. Mido koneistossa oli mm oma koneistonpohja, joka oli kooltaan 13 linjaa, kun normi AS-koneisto oli 11,5 linjaa, lisäksi kaksiosainen akseli oli vain Midolle. Lisäksi koneiston reunassa oleva palkki, jossa on tietoja koneistosta oli vain Midon koneistossa. Palkista johtuen kellon vetopaino ei ole laakeroitu Mido koneistossa aivan keskiöön, vaan lievästi sivuun, ideana on kai tehostaa viritystehoa. Koska koneisto on kuitenkin pohjiltaan AS-koneisto on siihen vielä siis saatavilla jotain osia AS koneistona. Midon koneille on tyypillistä äänekkyys, kun kelloa ravistaa virityskoneisto pitää selvästi erottuvaa ääntä! Mido nimesi koneistonsa samaan tyyliin kuin Zenith laittamalla kaliperin perään kirjaimet PC (Power, Calendar) kertomaan kaliiperin toiminnoista. Koneistot olivat usein kookkaita (tässäkin 13 linjaa), koska Mido ei käyttänyt koneiston kehysrenkaita kuorissaan, rakenteella kellot pystyttiin tekemään ohuiksi ja virtaviivaisiksi. Kaiken kaikkiaan Mido on fantastisen hieno kello!

Kuoren sarjanumero 2483xxx. Patenttinumero +346175. Koneisto: Mido 1117PC.  Koneiston mitat: halkaisija 13" eli 29,5mm. Kiviä 17, Inca-iskusuoja, käyntitaajuus 18.000, käyntivara 35h, kalenteri, käynninkeskiöinti, rukkauksen hienosäätö.

 


lokakuu 2017

Eterna-matic KonTiki 10

Eterna KonTiki jpg Eterna KonTiki jpg
Eterna Kontiki jpg Eterna Kontiki jpg
Eterna Kontiki jpg Eterna Kontiki jpg

Tämän kuun kelloksi valikoitui Eterna-matic KonTiki 10. Eternan 70-luvun kello, jossa modifioitu ETA 2824 (koneiston ensimmäinen versio). Usein puhutaan että kellossa on modifioitu koneisto, mutta oikeasti niin on harvempien kellojen laita. Modifiointi ei suinkaan tarkoita pintahiontaa tai kaiverrustavetopainossa, vaan koneiston teknillistä eroavuutta. 70-luvun lopulta lähtien ETA ei ole edes antanut tehtaiden tehdä muutoksia koneistoihinsa. Ja tässäkin tapauksessa ETA on itse tehnyt muutokset koneistoon, sillä se toimi Eternan koneistojen valmistajana aina 70-luvun puoliväliin saakka. Sen jälkeenkin Eterna käytti ETA koneistoja, mutta se oli vain yksi asiakas muiden joukossa, ilman etuoikeuksia. Koneistoa on muutettu käyntirattaalta, ankkurilta ja käyntilaitteelta, niissä on käytetty ohuempia tappeja, kuin koneiston perusversiossa. Mitä ohuemmat akselit, sen pienempi kitka ja suurempi tarkkuus, asialla on toki kääntöpuolensakin, ohut ei ole yhtä kestävä. Modifioidun koneiston tunnistaa siitä että koneiston kaliperin edessä on 1 eli kaliiperi onkin 12824. Kellon koneisto on siis modifioitu ETA 2824, joka tuli tuotantoon 1971. Koneisto päivittyi koneistoksi 2824-1 vuonna 1979 ja se päivittyi nykykoneistoksi 2824-2 vuonna 1982. Tämä Eternan versiota tehtiin noin 1974-77. Kaliiperi on helppo tunnistaa, siitä, että ETA koneistossa on vetopainoon tehty tuo Eternan leikkaus, jonka idea on suojata laakeria poikittaisiskuilta. Kun Eterna siirtyi puhtaaseen ETA-koneistoon 2824-1, myös Eterna vetopaino poistui käytöstä.

 Eternan käytetyin mallisto nimi oli tässäkin käytössä oleva -matic. Eterna-matic viittasi tietysti automaattikelloon, jossa Eternalla oli yksinoikeus aina 60-luvun lopulle käyttää patentoimaansa vetopainon kuulalaakeria. Tehdas otti kaiken irti tästä asiasta ja rummutti täysillä kuulalaakerinsa erinomaisuutta. Ilmeisesti he eivät halunneet haalistaa tätä messagea tarjoamalla liikaa informaatiota erilaisista mallistoista ja suorastaan välttelivät alimallistojen käyttöä. Yleensä kun kello oli KonTiki, se oli vain Eterna, ei Eterna-matic, mutta 70-luvulla tehdas koki tärkeäksi ottaa markkinoinnissa kaikki keinot käyttöön ja tupla-brändäsi kellon. KonTiki oli Eternan yksiharvoista alamalleista, se liittyi vesitiiviyteen. KonTiki sai alkunsa vuonna 1958, jolloin Thor Heyerdahlin matkasta KonTiki balsalautalla halki Tyynenmeren tehtiin elokuva, itse matka oli tapahtunut jo 1947. Kerrotaan että matkalla ainoa nykyaikainen apuväline oli Heyerdahlin kello, joka todella oli merkiltään Eterna, mutta ei siis KonTiki. KonTiki kello syntyi siis Heyerdahlin 50-luvun lopussa tekemän leffan sponsoroinnin myötä. Kaikki mallit eivät olleet erikoisvesitiiviitä, osa oli vain roisketiiviitä. Tässä kellossa on tavallinen ei lukittuva nuppi. Eterna teki samaan aikaan myös yleisempää mallia nimeltä KonTiki 20. Netistä ei löydy luotettavaa tietoa mikä on mallien 10 (koneisto cal 12824) ja 20 (koneistona cal 1489K) ero, siis myy kuin designissa ja koneistossa.

Kello on siis 70-luvulta, kellossa on käytössä sveitsiläisen kelloteollisuuden kehittämä kolmiosainen kuorentunniste, jossa ensimmäinen osa viittaa koneistoon, toinen malliin ja kolmas kuoren materiaaliin.  Reffin tarkoitus oli juuri tunnistaa koneisto ja malli avaamatta kuorta. Tässä kellossa sama reffi on takakannen sisä- että ulkopuolella. Myöhemmin quartz-aikana Eterna usein laittoi täyden koodin kuoren sisään ja lyhyemmän ulkopuolelle, jotta jäi enemmän tilaa kaiverrukselle. Yleensä aina KonTikissa oli pohjamitallina kuva itse balsalautasta, mutta tästä kellosta se jostain syystä puuttuu. Kellolaman tuomaa säästöä? Kellon taulu on liukuvärjätty tummanruskea, taulun keskiosa taulun rakenne näyttää liuskemaiselta. Nettikuvien mukaan kelloa tehtiin myös sinisellä taululla, joka olikin Eternan "tunnusväri" 70-luvulla.

Reffi 633.1501.41. Koneisto 12824. Koneiston mitat: halkaisija 11,5" eli 25,6mm. Kiviä 25, Kif-iskusuoja, käyntitaajuus 28.800, käyntivara 40h, kalenteri, pikasiirto, hacking, käynninkeskiöinti, rukkauksen hienosäätö.


syyskuu 2017

Zenith Automatic Captain

Zenith Captain jpg Zenith 2522PC jpg
Zenith Captain jpg Zenith Captain jpg
Zenith Captain jpg

Syyskuun kellona esitellään Zenithin Captain, jossa on koneistona tehtaan ensimmäinen roottoriautomaattikoneisto 2522PC. Captain oli syntynyt jo 50-luvun puolivälissä Zenithin lippulaiva-malliksi kilpailemaan mm Omegan Constellationin kanssa, mutta tuolloin Zenithillä oli ongelma, se joutui käyttämään kelloissa vanhentunutta tekniikkaa, vasara-automaattia. Pahimmat kilpailijat olivat siirtyneet roottoriautomaattiin jo aiemmin Omega 1954 ja Eterna 1949. Zenithillä oli ylpeyttä eikä se halunnut käyttää lainakoneistoja, siksi se tyytyi käyttämään vasara-automaattia. Yritysoston myötä 1958 Zenith vihdoin sai haltuunsa tekniikan automaattikoneistoihin ja ensimmäiset omat roottoriautomaatit koneistoilla saatiin markkinoille koekappalein 1958-59 ja virallisesti 1960.

Tämä kello on koneistonsarjanumeron mukaan vuodelta 1961, vaikka kellon pohjan kaiverrus on vuodelta 1964, kellossa ei jostain syystä ole kuorensarjanumeroa. Tehdas on kuitenkin panostanut tähän kelloon. Kello on gold cap case eli teräs/kultakuoret, kuoret on tehty teräksestä ja teräksen päälle on prässätty ohut kultalevy. Tälläiset kuoret oli kalliimpi valmistaa kuin teräs tai kultakuoret, mutta niillä ei tietenkään ole kultakuorten kaltaista raaka-ainearvoa. Kultahylsykuoria ei pidä sotkea dubleekuoriin, niissä pinnoitteen alla on useimmiten messinkiseoksesta valettu runko, kun tässä on siis teräksestä työstetty runko.

50-luvulla Pilot oli Zenithin ykkösmalli, mutta sitä tehtiin vain vedettävällä koneistolla ja paineet jo tehtaan imagon takia olivat suuret tuoda automaattikello markkinoille. Lopulta 1955 Zenith toi markkinoille vasara-automaattikoneistiolla 133.8 ja 71 olevan Captain malliston. Captain malli luettaan usein Pilotin alamallistoksi, mutta malleilla ei ole oikeastaan muuta yhteistä kuin se, että ne ovat tehtaan kärkimalleja. Koska koneisto oli teknisesti vanhentunut kelloja tehtiin vain sen verran, että voitiin sanoa, että heillä on tälläinen tuote on markkinoilla. Vihdoin 1958 alkoi näkyä valoa tunnelin päässä, kun tehdas sai käyttöönsä roottoriautomaatin, kun tehdas osti 80% Martel tehtaasta (loput 20% ostettiin 1960). 1959-61 tehdas toi markkinoille Captain kelloja uusilla koneistoilla 2522P ja 2522PC. Tehdas oli selvästi tavattoman ylpeä mallistostaan, mutta näitäkään ei tehty suuria määriä, koska tehtaalla oli täysi työ vanhojen koneistojen ulosmyynnissä. Myöhemmin 60-luvun lopulla Captain palasi markkinoille hyvin omantyylisellä Turtle-mallilla, jossa oli koneistona ensin 2542PC ja sitten 2552PC sekä 2562PC. Captain kuuluu yhä Zenithin mallistoon ja edustaa tehtaan konservatiivisempaa pukukellolinjaa.

Kellossa on siis koneistona 2522PC, joka oli Zenithin 25xx-sarjan ensimmäinen automaattikoneisto kalenterilla. Koneisto oli käytännössä liki sama kuin Martel 1118. Se oli heti kehitystyön alla ja kehitystyö 2532-sarjaa varten alkoi heti. Tästä syystä ja siitä, että tehdas myi, koko 60-luvun alun, pois urakalla vanhoja koneistomalleja alehinnoin, johti siihen, että 2522P ja 2522PC koneistoja tehtiin vain niukalti. Niitä käytettiin vain tehtaan profiilimalleissa, jotka olivat kokeiluja uudella tekniikalla. Koneistossa oli selkeitä puutteita, joita korjattiin malliin 2532PC, kuten käynninkeskiöinti, rukkauksenhienosäätö, kalenterin salamasiirtäjä ja käyntitaajuuden nosto. Nämä puutteet eivät suinkaan tee kellosta huonompaa, kuin yleisempi seuraajansa, vaan harvinaisuus tekee siitä oivan keräilykohteen.

 Huollon kannalta tämän ikäiset Zenithit ovat vähän hankalia, sillä niissä on paljon korjauksen kannalta hankalia ratkaisuja. Zenith pyrki tekemään kellot mahdollisimman sulavalinjaisiksi, käyttäen reilusti standardilasia matalampaa mallia. Tässä kellossa tehdas on käyttänyt erikoismatalia osoitinputkia osoittimet menevät erittäin läheltä toisiaan, indexejä ja lasia. Kellon lasia ei yksinkertaisesti voinut uusia, sillä sekuntiosoitin otti uudella, vähän eri profiililla olevalla, kiinni lasiin. Onneksi vanha lasi oli vielä käyttökelpoinen ja kiillotettavissa. Huomion arvoinen yksityiskohta myös on tässä kellossa klo 3:00 kalenteri, Zenithin tunnusmerkiksihän myöhemmin tuli kalenteri, joka on 4:30 kohdassa.

Koneistona kellossa on oma Zenith 2522PC. Koneiston mitat: halkaisija 11,5" eli 25,6mm. Kiviä 28, Inca-iskusuoja, käyntitaajuus 18.000, käyntivara 48h, kalenteri. Koneisto oli tuotantoon koe-erillä 1958 ja virallisesti 1960, tuotanto päättyi noin 1962, kun seuraavan version 2532P ja PC koe-erät tulivat markkinoille.

heinä-elokuu 2017


Revue Sport Nautique, vedettävä

Revue jpg Phenix 350 jpg
Revue jpg Revue jpg
Revue jpg Revue jpg

Heinä-elokuun kelloksi valikoitui vedettävä harvinainen Revue Sport Nautique kello. Kello on kahdelta osaa mielenkiintoinen: a) siinä on EPSA:n tekemät erikoiskuoret, se on varustettu Super-Compressor kuorilla. b) Kellossa on harvinainen Phenix 350 koneisto. Phenix (lausutaan Feenix) oli pieni tehdas, joka oli erikoistunut lähinnä valmistamaan koneistoja muille, mutta piti myös yllä pientä omaa kellotuotantoa. Erityisesti tehtaan taskukellonkoneistot ovat arvostettuja. Tehtaan logo on viisisakarainen tähti, jonka alla puolikuu poikittain. Tehdas aloitti toimintansa noin 20-luvun puolivälissä. Sen rannekellonkoneistoja käytti 50-luvulla erityisesti Nivada. Tässä kellossa oleva koneisto on ns peruskoneisto, jossa ei ole mitään ihmeellistä tai ainutlaatuista, mutta laadukas koneisto. Phenixin rannekellon koneistot ovat käyneet harvinaisiksi ja jo se fakta tekee siitä säilyttämisen ja vaalimisen arvoisen.

Kellon kuoret ovat kellossa siis EPSA:n tekemät Super-Compressor kuoret. EPSA oli kuoriin erikoistunut tehdas, se ei itse valmistanut lainkaan kelloja. Sillä oli hallussaan useita vesitiiviyteen liittyviä patentteja ja sen kuoria pidetään parhaina vesitiiviinä 60-luvun kuorina. Kuoret olivat aikanaan myös kalliit, sillä ne saattoivat jopa tuplata kellon myyntihinnan, joten EPSA:n kuoret olivat kellotehtaan taholta iso ponnistus, sillä myyntihinnasta iso osa meni talon ulkopuolelle. EPSA viimeisteli kuorensa korkeatasoisesti, näissäkin kuorissa Nautique-malliston tunnuksena on Kööpenhaminan tunnus Pieni Merenneito. Miksi juuri se, en tiedä, ranskankielinen Nautique-sana veisi paremminkin Nizzaan ja Välimerelle. Ehkä ei haluttu luoda mielikuvaa rantalomasta ja vedessä pulikoimisesta. Vaikka EPSA:n Super-Compressorin logona onkin sukeltajankypärä ja kuoret luokitellaan erikoisvesitiiviiksi, ei kyseessä ole sukelluskello, vaan kello on vain roiskevesitiivis. Pitää muistaa ajankohta, josta kello on peräisin, 60-luvun alku oli aikaa, jolloin syntyi DIN-luokitus kellon vesitiiviydelle. (DIN = Deutche Industrial Norm), monella tehtaalla olikin vaikeuksia saada normit täyttävä vesitiiviskello aikaiseksi edes Water resistant 30m arvoilla, kun kello piti olla tyyppihyväksytty ja kestää paineistusta. Vanhan Waterproof-merkinnän sai laittaa kelloon kunhan siinä oli tiivisteet.

Super-Compressor kuori vaikuttaa aivan tavalliselta kierretakapohjalta, mutta siitä ei ole kyse, vaan kuoressa on erikoisrakenne. Kuoren takakansi on tehty kahdesta yhteenrakennetusta osasta, joidenka ideana on antaa tasainen paine kuoressa olevassa tiivisteurassa olevalle tiivisteelle. Kuori kierretään normaalisti pyörittämällä taysin kiinni ja sitten kantta avataan kunnes kannen reunassa oleva nuoli on nupin kohdalla. Vastaavaa patenttia ei ole kukaan käyttänyt sittemin ja idea vaikuttaakin enemmän teoriaherrojen mietiskelyltä, kuin järkevältä, käytännölliseltä ja kustannustehokkaalta ratkaisulta. Mutta homma toimi EPSA:n kannalta, sillä sadat valmistajat käyttivät 60-70-luvuilla SC-kuorta ja rahaa satoi firman laariin.

Kuori R1326A. Takakannen sisäpintaan on merkitty 2-66, joka tarkoittaa kuoren valmistusaikaa 2. vuosineljännes 1966. Koneisto 350. Käyntitaajuus 18.000, kiviä 17, Inca-iskusuoja, käynninkeskiöinti, käyntivara 46h. Koneiston koko 11.5 linjaa eli 25,6mm ja korkeus 3,3mm.


kesäkuu 2017

Omega 266, vedettävä

Omega jpg Omega 266 jpg
Omega jpg Omega jpg
Omega jpg Omega jpg
 Omega jpg

Kesäkuun kuukauden kellona on Omegan klassikkokoneistolla 266 varustettu kello 50-luvun alusta. Tässä todella upea kuntoinen yksilö. Omega esitteli koneiston jo vuonna 1939, mutta silloin se tunnettiin kaliiperina 30. Kaliiperia 30 pikku sekuntilla tehtiin kaikkiaan 4 versiota ja kun koneisto vuonna 1949 muuttui 260-sarjaksi, sitä tehtiin 8 versiota. Sisarkoneistosarjaa 280, tehtiin kaliiperina 30 myös 4 versiota ja 280-sarjana 6 versiota. Versioiden erot liittyvät lähinnä käyntilaitteeseen ja sen osien kuten liipottimen kehä ja spiraali kehitykseen. Vanhimmissa oli painoruuvillinen kehä, sitten kehä muuttui merilliumpronssiseksi ja siitä poistettiin painoruuvvit, samoin spiraalin materiaali kehittyi ajan myötä. 30 sarjan ensimmäiset versiot 30 ja 30SC olivat ilman iskusuojaa, muissa oli Incabloc, viimeisissä 269 ja 286 oli Novochoc-iskusuoja, jossa Omegan-logo lukitusjousi. Koneistosarjan koneiston halkaisija on kookas 30mm, juuri se toi kellolle menestyksen, sillä halkaisija mahdollisti kookkaan liipottimen, se ja Breguet-spiraali antoivat kellolle tarkan käynnin. Koneiston tuotanto malleilla 260-268 päättyi vuonna 1963, mutta tämän jälkeen valmistettiin vielä koneistoa 269, jossa Breguet-spiraali oli korvattu tasospiraalilla. 269 ja 286 olivat virallisesti tuotannossa vuoteen 1969, mutta koneistoja harvemmin näkee kelloissa, jotka on tehty 1963 jälkeen. Koneistoa pidetään yhtenä kaikkein onnistuneimpana vedettävänä koneistona ja myös tuotantomäärät olivat massiivisia (yli 3 miljoonaa koneistoa). Koneistosta luopumisen tärkein syy oli se, että nopeammat käyntitaajuudet tekivät 50-luvun lopulla ison liipotinkehän käytön tarpettomaksi, sillä suurempi käyntitaajuus korvasi ison kehän antaman vakauden ja pienempi liipotinkehä toi vielä etua liikkeen antamiin häiriöihin nähden. 260-sarja on tehty hyvin perinteisesti ja se on myös hyvin tehty. Koneiston osat ovat tehty, 40-50-lukujen tyyliin hyvin kestäviksi, koska koneiston kestävyys on ollut suunnittelussa etusijalla, 60-lukulaisten sirouden sijaan. Useimmiten kun tässä koneistossa on osatarpeita, ne liittyvät usein vesivaurioihin tai käyntilaitteen rikkoutumiseen iskun seurauksena. Tavallaan, koneiston huono puoli on sen toimintavarmuus, sillä kello käy kohtuu hyvin myös täysin kuivana ja moni koneisto on käytetty huonoksi olemattomilla huolloilla. Omega tarjoaa yhä uusia kuoriosia: nuppi, lasi ja pohjan tiiviste, myös näihin 50-luvun kelloihin. Omega taitaa olla ainoa sveitsiläinen tehdas, joka aktiivisesti vielä valmistaa uusia kuoriosia: nuppeja, laseja ja tiivisteitä vintage-malleihin (Longinesilla löytyy jotain 70-luvun kelloihin).

Tämä kello on malliltaan perinteinen peruskello. Kellolla ei ole mitään mallistonimeä, vaan kyseessä on vain Omega. Tämä on ajalta, jolloin ei vielä oltu keksitty brändäystä, vaikka Omega oli jo esitellyt Seamaster mallin 1949 ja Constellation oli julkistettu 1952, vaikka se ei ollut vielä tuolloin kaupoissa. Kooltaan kuoret ovat sirot (34mm) koneistolle, joka on 30mm halkaisijaltaan. Useimmiten 50-luvun 260-sarja oli lievää ylikokoa 35-36mm ja jopa 38mm, 40-luvun puolella tehdyt kellot koneistolla 30 olivat useimmiten 34mm. Kello on musta tauluinen. Musta taulu oli harvinaisuus, sillä 50-luvulla liki 90% kelloista oli vaaleatauluisia. Musta tauluiset olivat erikoisuus ja useimmiten mustatauluisista, puhutaan nykyään liki aina sotilaskelloina, vaikka tästä ei ollut useinkaan kyse, vaan tämäkin on mustatauluinen siviilikello. Numerot taulussa tehty heijastavalla massalla, sitä ei ole tässä merkitty mikä aine on kyseessä. Se voi olla radiumia tai tritiumia. Tälläisten vanhojen taulujen kanssa kelloa huoltavan kellosepän kannattaa olla kohtuullisen varovainen. Jos taulusta on irronnut partikkeleita, niitä ei kannata puhaltaa ilmapumpulla pois taulusta, sillä niitä voi jäädä ilmaan leijumaan ja joutua sieltä suuhun, nenään tai silmiin. Radioaktiivisten aineiden kanssa ei koskaan ole leikkiminen. Kellon käyttäjälle näin vanhasta radiumistakaan ei ole vaaraa, partikkelit pysyvät lasin alla ja ne pysyvät kellon sisällä, lisäksi säteily on suurelti lauhtunut.

Kuori 2639 -14. Koneisto 266. Käyntitaajuus 18.000, kiviä 17, Inca-iskusuoja, Breguet-spiraali, käyntivara 45h. Koneiston koko 13 linjaa eli 30mm ja korkeus 4,05mm.


toukokuu 2017

Certina DS, vedettävä

Certina DS jpg Certina 854-1 jpg
Certina Ds jpg Certina jpg
Certina 854-1  jpg Certina jpg
Certina jpg Certina jpg

Toukokuun kellona on Certina DS, jossa viimeiseksi jäänyttä sarjaa omien koneistojen osalta, kaliiperi 854-1. Tästä tehtiin myös vielä automaatti versio 919-1. Harvinaiseksi jäänyt koneisto, jonka tuotantoon tulo ja julkistus jäivät pahasti quartz-kellojen ottaman huomion jalkoihin. Koneistosarja olisi saattanut nousta Certinan parhaaksi, mutta siitä ei tule olemaan varmuutta koska, valmistusmäärät jäivät pieniksi ja kuluttajien kiinnostus mekaanisiin kelloihin hipoi nollaa. Kello josta kukaan ei ollut kiinnostunut sen tullessa markkinoille. Eikä kello vieläkään herätä suurta keräilyllistä kiinnostusta, sillä huoltamattomat kellot liikkuvat sadan euron kieppeillä. Valitettavan harva kellokeräilijäkään osaa arvottaa todellista tekniikkaa, sillä kuori tai taulu eivät kerro mitä on sisällä.

Tässä koneisto löytyy Certina DS mallista. Alkuperäinen DS julkistettiin 1958 ja ehkä tunnetuin DS, DS-2 mallina tunnettu versio kymmenen vuotta myöhemmin 1968. 70-luvun alussa Certina teki myös DS-3 kellon joka oli täysiverinen sukeltajankello ammattikäyttöön. Tämä malli on kuitenkin käytännössä tekniikaltaan kolmosversio DS kellosta. Kahdessa ensimmäisessä DS kellossa koneisto kellui kuoressa paksun kumirenkaan avulla, sen tarkoitus oli suojata koneistoa iskuilta. Tässä mallissa ideaa on viety eteenpäin. Kumi on valamalla yhdistetty meltorauta suojaan, joka suojaa koneistoa magnetismilta. Kumi tässä on huomattavasti kimmoisampaa, kuin vanhojen synteettisestä kumista tehty aika jäykkä pyörötiiviste. Purkkiin on tehty reijät käyntilaitteen säätöä ajatellen, sekä aukot mm koneistonkiinnitysruuveille sekä akselin irroitukseen. Kellossa on käytetty kuten muissakin DS-malleissa kaksiosaista akselia, jotta se ei ole altis nuppiin kohdistuneille iskuille. Kellossa on Certinan 70-luvullla suosima Diaplan plexilasi, joka on päältä sileä ja reunassa suora viiste. Ruskea taulu on liukuvärjätty eli se on keskeltä hieman vaaleampi kuin laidoilta ja Certinan taulujen tyyliin näyttää hieman erilaiselta eri valossa ja eri kulmasta katsottaessa.

Koneisto julkistettiin 1976 ja se korjasi Certinan vanhempien omien koneistojen isoimman puutteen, nimittäin kalenterin pikasiirron uupumisen. Tässä vaiheessa useimmat tehtaat olivat siirtyneet käyttämään ETA koneistoja, joissa oli kalenterin pikasiirto, myös Certina kokeili ETA 2783 koneistoa, mutta kehitti samalla kunnianhimoisesti tätä omaa koneistoa. Koneisto oli High speed eli heilahdustaajuus oli 28.800. Kellon taulunpuoli oli mallissa toteutettu "liian hienosti", siinä oli aivan liikaa osia ja omin takeisia ratkaisuja, ollakseen edullinen konstruktio. Ja edulliset ratkaisut olivat juuri tie menestykseen 70-luvun lopulla, kun oli suuret paineet leikata tuotantokustannuksia. Myöhemmin quartz-kelloissa japanilaiset antoivatkin sveitsiläisille oppitunnin edullisissa taulunpuolen ratkaisuissa.

70-luvun puolivälissä Certina omaksui uuden kuorentunnistekoodin, kuten monet muutkin tehtaan siirtyivät 70-luvulla samanlaiseen kolmeosaisessa koodiin. Ilmeisesti Sveitsin kelloteollisuus puuhasi siitä jonkinlaista standardia. Koodissa 854 1410 41, ensimmäinen, kolmen numeron, osa 854 kertoo kaliiperin; toinen neljä numeroa 1410 kuorimallin ja kolmas, kaksi numeroa 41 kuoren materiaalin sekä onko kellossa metalli- vai nahkaranneke. Kaliiperin perässä on -1, ilmeisesti suunitelmissa oli kehittää koneistoa eteenpäin, mutta suunnitelmat joutuivat roskakoriin, kun 1978 mekaanisten kellojen valmistus käytännössä loppui.

Koneistona kellossa on oma Certina 854-1. Koneiston mitat: halkaisija 11,5" eli 25,6mm. Kiviä 17, Inca-iskusuoja, käynninkeskiöinti, rukkauksen hienosäätö epäkeskoruuvilla, käyntitaajuus 28.800, käyntivara 48h, kalenteri, kalenterin salamsiirto ja pikasiirto. Koneisto oli tuotantoon 1976.


huhtikuu 2017

Tag Heuer Carrera Automatic

Tag Heuer jpg ETA 7750 jpg
Tag Heuer jpg THeuer7750.g
Tag Heuer jpg ETA 7750 jpg
ETA 7750 jpg ETA 7750 jpg

Huhtikuun kelloksi on syytä ottaa TAG Heuerin Carrera cronografi, joka on mielestäni malliltaan yksi parhaita cronoja. Carrera on erittäin suosittu kello ja niinpä niitä on huollossa erittäin usein. Suurin osa mallista on musta tauluisia, joko punaisilla osoittimilla, kuten tässä, tai teräksenvärisillä osoittimilla. Kelloa tehdään myös vaalealla ja sinisellä taululla. Carrerassa on käytetty cal 16 (ETA7750) lisäksi, cal 11 (ETA2892-2+DD), cal 18 (SW300+DD)sekä cal 1887 (TH:n oma koneisto). Koneistona tässä Carrerassa on edelliskuun Roamerin yhteydessä mainittu ETA 7750. ETA ei enää toimita koneistoja TAG Heuerille, joten uudemmistä yksilöistä löytää aina Sellita tehtaan valmistaman suoran kloonin koneistosta SW500. TAG Heuer käyttää molemmista koneistoista samaa omaa kaliiperi numeroaan cal 16.

Alkuperäinen Carrera syntyi 60-luvun alussa, 1963, kun tehdas Jack Heuerin johdolla alkoi panostaa auto-urheiluun tukeutuviin kelloihin.  Heuerin kulta-aika ja samalla cronografikellojen kaupallinen läpilyönti sijoittui kuitenkin 60-70-lukujen taitteeseen, joka oli myös Sveitsin kelloteollisuuden suurten vaikeuksien aikaa. Ensimmäinen pomoni kelloalalla, Salmisen Pena oli ollut töissä Heuerin 70-luvun maahantuojalla Suomen Kellosepät Oy:ssä. Hän kertoi, että Heuer oli Suomessa 70-luvulla se kaikkein arvostetuin kellomerkki, aikansa Rolex. Kaikki, etenkin auto-urheilua seuraavat halusivat sellaisen. Heuer oli 70-luvun status-symboli numero yksi. Yhtä kaikki myös Heuerin Suomen maahantuoja kaatui kelloalan lamassa, sillä myllerrys iski myös Suomeen, kun alemman hintatason japanilaiset kellot tulivat markkinoille. Sveitsissä alalta hävisi 3/4 työpaikoista. Myös Jack Heuer joutui astumaan syrjään Heuerin johtajan paikalta ja Heuerin suku menetti tehtaan hallinnan. Alkuperäiset Carrerat olivat vedettäviä cronografeja (olen esitellyt 70-luvun mallin elokuu 2016), Heuer sai ensimmäisen automaatti-crononsa markkinoille 1970. Heuer julkisti tämän uusio-version Carrera cronostaan ETA 7750 kaliiperilla vuonna 1996. Tämän modernin Carreran muodot ovat hyvin pelkistetyt ja kellon koko on sanoisinko järkevä 41mm (kelloa on tehty myös isommalla XL-kuorella 43mm). Mallin onnistuneesta muotoilusta kertoo se, että kello on ollut tuotannossa jo 20 vuotta. Kellon kuoressa on tachymetriasteikko, se on kiinteä mitta-asteikko, jolla pystyi mittaamaan keskituntinopeuden rallissa, kun tienvarsilla oli vielä kilometritolpat. Sillä siis mitataan aikaa kilometrin matkalla ja kehältä näkee keskituntinopeuden, kun ajetaan nopeammin kuin 60km/h. Carreran vesitiiviys on 10 ATM eli kello on uimatiivis.

Kellon koneistona on siis ETA 7750, jota kutsutaan usein myös Valjoux 7750, sillä sen kehitti cronokoneistotehdas Valjoux vuonna 1973. Quartz-kellojen valtakaudelle tultaessa mekaanisten kellojen tuotantolinjat ajettiin alas yksi toisensa jälkeen, myöskään Valjoux 7750 koneistoa ei valmistettu 80-luvulla, Valjoux lopulta sulki ovensa 1984. ETA tehdas alkoi koneiston uuden tuotannon 80-luvun lopulla, kun mekaanisten cronojen kysyntä alkoi elpyä. 90-luvun alussa cronografit olivat käytännössä kahden kauppa, kelloissa oli joko ETA 7750 tai ETA:n kerroscrono, joko 2824-2 tai 2892-2 + Dubois Depraz (esittely tammikuu 2017), sillä muita cronokoneistoja ei ollut tuotannossa. Syy siihen, miksi ETA koneistolla ei ole kunnollista kilpailijaa on yksinkertainen, koneisto on hyvä, toiminta varma ja edullinen. Suuret tuotantomäärät ovat antaneet koneistolle sellaisen jalansijan, että sitä on liki mahdoton horjuttaa. Ainoa mikä asia mikä tullee siirtämään sen historiaan lienee se, että tuotanto on nyt jakautunut eripuroihin ETA tekee koneistot Swatch Groupin tehtaille ja Sellita muille, molemmilla on tarve nostaa profiiliaan ja eriyttää tuotteitaan toisistaan. Myös Tag Heuer on kokeillut muita vaihtoehtoja: he ovat käyttäneet HMLV-kumppaninsa Zenithin koneistoa ja tehneet oman koneistonsa 1887, mutta nämä lienevät vain kokeiluja, sillä näiden koneistojen hinta on ihan eri kategoriassa ja nostaa kellon hinnan tuplaksi.

Onko ETA 7750/ SW500 vain peruskoneisto kuten usein kuulee sanottavan? - Ei! Kaikki koneistot eivät ole samanlaisia, valmistajat pyrkivät tarkoituksella spesifioimaan koneistot tietyille merkeille. Rattaiden hammaslukuja vaihdellaan tarkoituksella, jotta osia ei voi käyttää ristiin. Esim Tissot ETA 7750 käyntiratas tai sekuntiratas ei käy Omega 1164 koneistoon, rattaiden hammasluvut eivät täsmää. ETAn ja Sellitan rattaat eivät sovi ristiin. Minulla ei ole tiedossa montako erilaista ratasversiota on tuotannossa, se lienee tarkoin varjeltu salaisuus. Lisäksi vaikkapa Breitling käyttää kelloissaan 7750/SW500 koneistoa. Breitling on varmuudeksi signeerannut keskisekuntiosoittimensa B-logolla ja osoitin on niitattu niin tiukkaan kiinni, että se useimmiten rikkoutuu irroituksessa. Koska merkin osia ei ole vapaassa myynnissä ei koneistoon saa alkuperäistä osoitinta muualta kuin Breitling-huollosta, siksi itse vältän merkin kellojen huoltamista. Se ei siis mitenkään liity koneiston huollon vaativuuteen, vaan faktaan, että merkille ei pysty tekemään A-tason huoltoja, kun alkuperäisosia ei saa ja kyseessä on kuitenkin luksuskello.

7750 koneiston koko on 13,25 linjaa eli halkaisija on 30,0mm, paksuus on 7,9mm. Se on ns yhteen suuntaan virittävä, siinä on vain yksi vaihtajaratas, joka kerää vetoa talteen vetopainon pyöriessä vain toiseen suuntaan. Tyypillisesti koneiston käyntivara alkaa hiipua ja kello alkaa jätättää, kun automaattikoneiston öljyt kuivuvat. Koneisto on kaikkien nykykoneistojen mukaan high speed, sen käyntitaajuus on 28.800. Koneistoa on valmistettu sekä 17 että 25 kivisenä, vain 25 kivinen on yhä tuotannossa. Koneistossa 7750 on optiona paikka viikonpäiväkalenterille, mutta esim TAG Heuer ei ole sitä käyttänyt tässä Carrera kellossa. Koneiston rakenne on automaatticronografiksi yksinkertainen, se koostuu kolmesta osasta: 1) koneisto, 2) crono- ja automaattikoneisto sekä 3) taulunpuolen crono- ja kalenterikoneisto. Koneistosta on olemassa komplikaatio 7751, jossa taulunpuolen koneistossa on multikalenterikoneisto.

TAG Heuer Carreran kuorimalli on CV2010. Koneisto cal 16 eli ETA 7750. Heilahdustaajuus 28.800, kiviä 25, Incabloc iskusuoja, käynninkeskiöinti, käyntivara 44h, kalenteri, kalenterin pikasiirto, pikkusekunti kellolle (klo 9:00). Cronografissa nollattavat keskisekunti, minuutti- sekä tuntilaskin. Kuoressa on Tachymetriasteikko.


maaliskuu 2017

Roamer Stingray Chrono, vedettävä cronografi

Roamer jpg Valjoux 7734 jpg
Valjoux 7734 jpg Roamer jpg
Roamer jpg Roamer jpg

Maaliskuun kellona on teräskuorinen Roamerin Stingray Chrono 70-luvun alusta (1970-72), joka on vedettävä cronografi, joka on cronokoneistotehdasValjouxin 7734 koneistolla. Tämän kellon ehdottomana erikoisuutena ovat Roamerin patentoimat Anfibio kuppikuoret jotka on suljettu ns tulppalasilla. Rakenne tekee kellosta erittäin tiiviin, jos lasi on ehjä, kuoret voivat käytännössä vuotaa vain nupista (crono tietysti myös painimista). Tämä kello on suunniteltu vesiharrasteisiin kuten purjehdus, ei kuitenkaan sukeltamiseen. Vielä 70-luvulla ei onnistuttu rakentamaan painimia, jotka olisivat olleet sukellustiiviitä, siksi tämäkin kello on tiiviysluokitettu vain 120m (12 ATM eli 400 jalkaa on vastaava kuin 10 ATM on uimatiivis kello. ATM-arvo on testiarvo, jolle kello on altistettu 10-30 sekuntia). Kellon lasi on erikoispaksu ja sen puolesta kello kestää kovaakin käyttöä. Roamer oli juuri Anfibio kuorten ansiosta saanut 60-luvulla erittäin kestävän kellon maineen. Useimmiten kello vuotaa juuri takapohjan kautta, jos sitä ei ole, ei ole vesiongelmaa. Huollolle rakenne tuo kuitenkin ongelman, sillä korjaus vaatii aina oman lasinsa, joka on teknisesti erilainen kuin muiden kellojen lasit. Kellon kuori koostuu kahdesta osasta kuppikuori (kuva 5) ja maskikuori (kuva 6). Lasi laitetaan kuppikuoren päälle, mutta se ei pysy kiinni ilman, että maskikuori lopuksi puristetaan lasikepuristemella sen päälle. Maskikuori likistää plexilasia tiukemmin paikoilleen ja syntyy erittäin tiivis ja pitävä kiinnitys.

Merkkinä Roamer käytti omia koneistoja, mutta cronoissa, se kuten liki kaikki muutkin tehtaat, se joutui turvautumaan laina koneistoihin, cronokoneistotehtaitten koneistoihin. Valjoux oli suurin cronokoneistoihin keskittynyt valmistaja.  Se osti 1966 pienemmän Venus-tehtaan tämän tehdessä konkurssin ja Venuksesta tuli Valjouxin aputehdas. Toinen edullisten cronografien valmistaja Landeron sulki ovensa vuonna 1970, joten cronokoneistoissa Valjouxsilla oli liki monopoli 70-luvulla. Valjouxin lisäksi toiminnassa oli vain Lemania, mutta se oli osa SSIH konserina ja palveli ensisijaisesti konsernin tehtaita Omega ja Tissot. Venus-tehtaan vanhasta 188 koneistoista aloitettiin Valjoux 7730-koneistosarja. Muotoilu uusittiin 1969 ja syntyi 7733. Koneisto on erittäin simppelisti toteutettu, koneistossa ei ole mitään ylimmäräisiä osia. Kuvassa 3 näkyvä kalenterikin on toteutetty tuntirattaalla, joka kuljettaa kalenterin siirtoratasta, hommaa ei voi tehdä yksinkertaisemmin. Poikkeuksena on toki  tuntilaskimella varustettu versio 7736, jonka taulunpuolen rakenne on varsinainen hässäkkä, se on kopioitu Valjoux 726 cronosta. Valjouxin omat koneistot olivat high end tolpparelli (column wheel) cronoja, kun taas Venus-tehtaan koneistot olivat kääntövipu koneistoja (cam switch), ne olivat yksinkertaisemmin toteutettuja, edullisia ja luotettavia cronografeja. Valjouxin tehtaan tunnus oli R ja erotukseksi uusi tehdas oli Val. Kelloteollisuuden lamassa lopulta myös alkuperäinen Valjoux tehdas joutui sulkemaan ovensa 1974, mutta Valjouxin kakkostehdas jatkoi 80-luvun puolelle, sen viimeinen tuote oli automaatticronografi Valjoux 7750. Valjoux tehdas sulki ovensa noin 1984. Kun mekaanisten koneistojen kysyntä uudelleen elpyi 80-luvun lopulla ETA toi koneiston takaisin ETA 7750:na, koneisto tehtiin tästä eteenpäin ETA:n tehtaassa.

70-luvun alussa Valjoux oli ainoa cronokoneistotehdas, joka toimitti tilaajalle, kuin tilaajalle koneistoja. 7730-koneistoja löytääkin hyvin monen hintaisesta kellosta aina hyvin edullisista tilaajan brändimerkeistä aina kuuluisiin cronomerkkeihin, kuten Heuer tai Breitling (tämä on johtanut myöhemmin väärennöstulvaan internetissä). Vajaassa kymmenessä vuodessa mitä koneistoja oli tuotannossa (1969-78) koneistoja valmistettiin 2 miljoonaa kappaletta. 70-luvulla Valjoux 7733-sarja oli oikeastaan ainoa vaihtoehto tehdä cronografi, jos tehtaalla ei ollut käytössä omaa koneistoa (Valjouxin column wheel- koneistosarjaa 726 ei myyty kuin harvoille ja valituille, koska valmistusmäärät olivat suppeita, lisäksi sen hinta oli moninkertainen).  7733-koneistosarja oli erittäin kookas sillä se ylitti maksimina pidetyn koon 13,5 linjaa, tämä oli 14 linjaa eli 31,3mm halkaisijalta. Koneistosta oli neljä versioita: 7733 perusversio, cronosekunti ja min.laskin; 7734 lisänä kalenteri; 7736 tuntilaskin klo 6:00 sekä 7737 regatta-crono.  Koneiston tuotannon alasajo sijoittuu aikaan jolloin quartz-kello löi läpi ja mekaanisille kelloille ei nähty minkäänlaista tulevaisuutta. 80-luvun puolivälissä, kun tuotanto oli jo päättynyt, sveitsiläiset myivät tämän vedettävien cronojen tuotantolinjan Poljotille. Venäläiset kehittivät koneistoa eteenpäin, nostivat taajuutta 21.600 ja kivimäärän . Sveitsiläiset ja venäläiset osat eivät ole yhteensopivia. Koneisto on Poljotina yhä tuotannossa. Vaikka automaatticronografi 7750 on tavallaan tämän henkinen perillinen, ei sillä ole 7734 koneiston kanssa mitään muuta yhteistä kuin, että ovat kotoisin alunperin samalta suunnittelupöydältä. 7750 ei ole versio tästä vedettävästä, vaan on täysin eri koneisto.

Koneisto: Valjoux 7734 Koneiston koko: 14 linjaa eli 31,3mm  korkeus 6,65mm. Heilahdustaajuus 18.000, kiviä 17, Incabloc iskusuoja, käynninkeskiöinti, käyntivara 45h, kalenteri, pikkusekunti kellolle (klo 9:00). Cronografissa nollattava keskisekunti ja minuuttilaskin.


helmikuu 2017

Omega DeVille Automatic

Omega De Ville jpg Omega 684 jpg
 Omega De Ville jpg Omega De Ville jpg
Omega De Ville jpg Omega De Ville jpg
Omega De Ville jpg

Taas kerran oli erittäin vaikea valinta, mikä on kuukauden kello! Valitsin lopulta Omega De Ville Automaticin, koska tämä on Suomessa harvinaista kauraa ilmeisesti erikoisen designinsa takia. Kyseessä on voimakkaasti suorakaiteen muotoinen miestenkello, joka on toteutettu käyttäen naisten automaattikellon koneistoa. Vaikka kyseessä on siis naisten koneistolla oleva kello, ei kello ole mitenkään siro tai pieni, se on vain kapea. Kellon lugi-väli 20mm kello on vain 27 mm leveä, mutta pituus suunnassa kello on monsteri, 50mm. Omaan ranteeseeni vekotin on hieman epämukava, tälläinen kello ei yksinkertaisesti istu, joka ranteessa. Asiakas kertoi, että hänen isänsä oli saanut kellon merkkipäivälahjaksi vuonna 1970 ja kello on lähinnä istunut viimeiset liki 40 vuotta laatikossa.

De Ville mallisto syntyi 60-luvun alussa ja esiintyi ensin Seamasterin mukana yhdysnimellä Seamaster DeVille, nämä kellot olivat pyöreitä monoq erikoiskuoria, joissa koneisto tuli pois lasin kautta. De Ville nimi katosi hetkeksi kelloista, mutta palasi 60-luvun loppupuolella pelkkänä De Villenä, voimakkailla designkelloilla, kuten tämä. De Villet oli pyritty tekemään mahdollisimman erottuviksi muotoilun suhteen, kellot olivat kulmikkaita ja voimakkaasti suorakaiteen muotoisia, joko pituussuuntaisina tai poikkisuuntaisina. Kellot oli toteutettu käyttäen naisten kellon koneistoa, joka automaattia, kuten tässä tai vedettävää koneistoa kuten 620 tai 625. De Ville mallisto sai myös oman pohjalogon, se näkyy yllä kuvissa. Tässä käytetyssä koneistossa oli optio myös keskisekuntille ja kalenterille, mutta kumpaakaan toimintoa ei haluttu käyttää, koska kyseessä oli pukukello ja ennenkaikkea designkello. Kelloja valmistettiin rajoitettuna painoksena, joten kyseessä on harvinainen kello.

Kellon kuoret ovat rakenteensa puolesta oma erikoisuutensa. Useimmat 60-luvun lopun De Ville kuoret olivat vain ns pölytiiviitä, muttä tämä on roiskevesitiivis (30m). Tietoa ei ole merkitty kuoriin, mutta asia ilmenee kuorireffista 155.xxx (katso artikkelini Omegan kuoret). Kyseessä on ns kuppikuori, jonka päällä on plexilasike, jossa mukana siihen kiinniliimattu vaahtomuovitiiviste. Lasin tiiviisti kuorta vasten painaa päällyskuori (bezel), joka on lukittu teräsliuskojen avulla paikoilleen. Kuoren on valmistanut Omegalle italialainen kuorivalmistaja Fontana, joka oli myös valmistajana Omega Dynamicille, toiselle saman ajankohdan erikoiskuorelle. Toisin kuin Dynamic, joka oli valtaisa suksee, tämä jäi kummaksi erikoisuudeksi. Siitä ei tosin ole keräilyllisesti haittaa, jos omistaa kellon, koska kellon hinta pyörii netissä todella mukavissa lukemissa.

Kuorireffi on 155.005 Koneisto Omega 684. Koneiston mitat: 18 mm ja korkeus 5,05mm. Kiviä 24, Inca-iskusuoja, käyntitaajuus 21.600, käynnin keskiöinti, rukkauksen hienosäätö ja käyntivara 40h. Koneistossa on kalenterille paikka, mutta tässä sitä ei ole käytetty.


tammikuu 2017

Eterna-matic KonTiki 1958, cronografi

Eterna KonTiki jpg Eterna KonTiki
EternamaticKonTiki Jpg Eterna KonTiki jpg
Eterna KonTiki jpg Eterna KonTiki jpg

Tammikuun kellona esitellään Eterna-matic KonTiki 1958. 80-90-lukujen taitteessa, kun mekaaniset kellot alkoivat palata, synkimmän quartz-ajan jälkeen, Eterna toi markkinoille KonTiki sarjan, jossa oli sekä automaattikello, että automaatti-crono. Molemmat kellot olivat kolmella taululla: musta, kermanvalkoinen ja punainen. Cronografi oli toteutettu käyttäen kerros-cronoa. Kerros-cronossa oli normaali automaattikoneisto, joko ETA 2824-2 tai 2892-2, joka kuljetti cronografimodulia. Moduli on koneiston ja taulun välissä oleva erillinen yksikkö, jossa on cronotoiminnot. Alunperin moduli oli kehitetty Heuerille Dubois Depraz, nimisen firman toimesta, tavoitteena rakentaa quartz-crono. Heuer (ennnen kuin siitä tuli Tag Heuer) toikin moduliakäyttävän ensimmäisen quartz-cronon markkinoille vuonna 1985. Myöhemmin kuitenkin, kun mekaanisenkellon kysyntä elpyi, huomattiin, että moduli toimi paljon paremmin mekaanisen koneiston kanssa ja sen käytöstä quartz-kelloissa luovuttiin. Kun ETA myöhemmin osti Dubois Deprazin, kerros-cronosta tuli ETA:n koneisto. Modulista on sittemmin tehty lukuisia erilaisia versioita, joilla saadaan tehtyä pikkutaulujen asettelun suhteen erilaisia cronoja. Tämä taas aiheuttaa sen, että modulin osat ovat aina kellomerkkikohtaisia. Osia ei ole myynnissä vain tähän moduliin, eli jos sinulla on jokin vieras merkki, kellon huollattaminen voi olla ongelma. ETA myös tarkoituksella personoi koneistoja tilaajalle, laittamalla koneistoihin eri hammaslukukombinaatioilla olevia rattaita, jotta kelloja ei korjata erimerkkien varaosilla (valtuutus huoltaa merkkiä).  Tämä sama koskee myös valitettavasti ETA 7750 koneistoja, vaikkapa Tissotin ETA 7750 rattaat eivät sovi Omegaan 1164 tai toisinpäin. Myöskään ETA:n ja vastaavan Sellitan osat eivät ole samanlaisia. Tämä siksi, että ETA:n ja Sellitan identiteetti omina koneistoina halutaan vahvistaa.

Tarkkasilmäisimmät erottavat koneistokuvassa vasemmalla mustat numerot, 12 - 94. Se on DD cronokoneiston ja samalla koko kellon valmistus kuukausi ja vuosi. Tämä kello on nykyään cronoksi kovin pieni tämän päivän mittojen mukaan, mutta sanoisinko, järkevän kokoinen. Kaunis kello! Kello jota on miellyttävä käyttää, varsinkin jos et ole rahakas jalkapallovalmentaja jolla on tarve näyttää kuinka hyvin pyyhkii ja Abralta tulee massia kukkaroon hullunlailla (jätti cronojen suosio lähti entisen Chelsea valmentajan Jose Mourinhon kelloista). Tässä kerros-cronossa kelloa käyttää ETA 2892-2, joka on tietysti tarkka koneisto, kúten myös sen vähän paksumpi isoveli 2824-2. Kerros-cronossa on kuitenkin ongelma, joka on saanut esim Omegan hylkäämään sen jo 90-luvun puolivälissä. Viimeksi Omega käytti kelloa Dynamic auto-cronossa ja "moonwatchin" automatic-versiossa. Tupla hammasilma! Koska koneisto siirtää liikkeen automaattikoneistolta DD yksikköön, syntyy tupla hammasilma. Hammasilma on jokaisen hampaan välissä, osoitin asetuksessa se aiheuttaa noin 20% liike häviön ja tuplahammasilma nostaa se yli 40%. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä että sinun on asetettava kello "ennakkoon" kun laitat sen aikaan, vaikka minimoit hammasilman kääntämällä osoittimet yli halutun ajan ja lopuksi pakittamalla kohdille sinun on laitettava osoittimet noin 0,7 min etuaikaan, sillä kestää sen verran ennen kuin koneisto alkaa kuljettamaan osoitinta. Moni tämän tekstin lukija jo kysyy mielessään, onko tämä konstruktio täysi susi ja roskaa? - Ei, ei tietenkään! Kyseessä on hieno laite, jonka käytössä on vain omat kommervenkkinsä. ETA on jälleen  kehittänyt DD-koneistosta myös muita mutifunction-koneistoja cronojen ohelle, kuten pikkusekuntiautomaatit tai vedonmäärännäyttökoneisto. Mutta tuo hammasilma on syönyt koneiston suosiota.  Toki on myönnettävä, että ETA 7750 on pessyt tämän yli monimutkaisen rakennelman, 7750 voidaan toteuttaa vain 17 kivellä tässä on 45-49, lisäksi konstruktio on tarkka öljyistään ja osia on tuplat verrattuna 7750-koneistoon. Moni koijari huoltaa kellon ns puolihuoltona huoltaen vain DD-yksikköä käyttävän automaattikoneiston, ei itse crono-moduulia, mutta kunnolla huollettuna toki molemmat huolletaan aina samalla kertaa. Vielä 90-luvulla koneisto oli kelloseppiä, ehkä aiheestakin pelottava konstruktio eikä sitä haluttu työpöydälle, mutta Omega-valtuutetuissa huolloissa kuten Kellohuolto Loppela koneisto on toki tuttua kauraa.

DD koneistoa käyttää siis tavallinen 2892-2 automaattikoneisto, jossa on erikoislyhyet osoitinputket. Osoittimien sijaan sekunti- ja minuuttiakseleille on kiinnitetty rellit, jotka kuljettavat DD koneistoa. Minuutti kuljettaa rattaita, jotka siirtävät liikkeen koneiston läpi tunti ja minuuttiosoittimille. Tästä syntyy tuo mainittu tuplahammasilma. Sekuntiosoittimella oleva relli taas kuljettaa cronotoimintoa, että kellon pikkusekuntia. Kello, jossa on kerroscrono on helppotunnistaa siitä, että painimet ovat hieman ylempänä kuin nuppi. Tämä siksi, että nupin akseli kohdistuu automaattikoneistoon ja painimet sen päällä olevaan crono koneistoon (kuva5). Alla kuvissa ensin automaattikoneisto kiinni DDssä ja taulunpuolelta ja sen alla DD-kasetti molemmin puolin.

Kerroscrono jpg Kerroscrono jpg
Kerroscrono jpg Kerroscrono jpg

Meidän kaikkien Eternaa merkkinä rakastavien sielua erityisesti lämmittää tämän kellon kaunis muotoilu. Muistan käyneeni silmäilemässä tätä kelloa ja sen perusautomaatti-versiota aikoinaan Aikalan ikkunassa 90-luvun alussa.  Eterna kuuluu kiistatta omaan kolmen toppiin: Zenith, Omega, Eterna. Niille jotka ihmettelevät lukua 1958 kellon nimessä ja taulussa, se on vuosi, jolloin Eterna KonTiki julkistettiin alunperin. Googlaa "Thor Hayerdahl" tai "KonTiki", jos haluat tietää KonTikista lisää. Upea tarina, hieno seikkailu, joka ainakin minua Jaques Cousteau-fania piiskasi eteenpäin.

Koneisto: ETA 2892-2 ja  DD, yhdistelmälle ei ole selkeää omaa kaliiperia näin varhaisessa versiossa. Käyntitaajuus 28.800, kiviä 45, Incabloc-iskusuoja, käynnin keskiöinti, rukkauksenhienosäätö, käyntivara 42h, kalenteri, pikasiirto. Cronossa keskisekunti ja min ja tuntilaskija. DD modulissa on suurennoslinssi kalenteria varten, sillä itse kalenterikiekko on syvällä automaattikoneistossa modulin alla. ETA 2892-2 halkaisija on 11,5 linjaa eli 25,6mm ja DD 30,0mm, koneiston yhteis paksuus on 6,5mm.

 


Kuukauden kellot 2016

Kuukauden kellot 2015