Tähän ole koettanut listata hieman pienempiä, mutta huomion arvoisia vintage-kellojen merkkejä ja luonnehtia niitä muutamin sanoin. Kellohuolto on esitellyt tarkemmin merkit Omega, Zenith, Tissot, Certina, Eterna ja Revue omilla sivuillaan. Tähän listaan ei ole laitettu kuuluisia luxusbrändejä, kuten Cartier tai Breitling, joista on helppo löytää tietoja netistä.
ARTIKKELIIN TULOSSA LISÄÄ KELLOMERKKEJÄ! Päivitetty viimeksi 22.12.2021
Kellovalmistajien luokituksia. 50-70-luvulla kellomerkit yrittivät yleensä valmistaa kelloja sillä laadulla mihin rahkeet riittivät, eikä kelloja niinkään kohdennettu tietylle kuluttajaryhmille, kuten nykyään on kaiken tuotannon lähtökohtana. Olen kuitenkin koettanut hieman laittaa kelloja jonkinlaiseen järjestykseen, oman mielipiteeni mukaan, jotta lukija osaa hieman hahmottaa mistä puhutaan. Asia on tietysti monimutkainen sen takia, että monet tehtaat tekivät kelloja, jotka sopivat useaan laittamaani kategoriaan, 60-luvun lopulla koventuneen kilpailun myötä syntyi tarve kohdentaa malleja eri kuluttajaryhmille. Monasti tehtaan huippupäivät menivät ohi ja luokitus alkoi laskea. Olen luokitellut kellot alla lähinnä merkkien 60-luvun yleisen statuksen mukaan.
Kellohuolto on esitellyt tarkemmin Vintage tiedostoissa merkit: Omega (5), Zenith (5), Certina (4), Tissot (3.2), Eterna (5), Revue (4, MSR 3.2). Suluissa näkyvät antamani luokitukset näille merkeille.
Huom! Hyviä ja mielenkiintoisia kelloja löytyy toki kaikista 1-6 kategorioista. Juuri se tekee vintage-kello harrastuksesta mielenkiintoista. Hyvä muistaa, että vaikka 2.1 kategoriasta voi tehdä melko helposti erittäin hyvän löydön, jonka saa erittäin edullisesti. Mutta pitää muistaa, että kaikki vintage-kellot eivät ole arvokkaita, vaikka näyttäisivät hienoilta. Harvinainen merkki ei ole sama asia kuin arvokas keräilykello. Usein esim HuutoNetissä myydään 1-2 kategorian huoltoa vaativia kelloja 50-80€ hintaan, vaikka kellon arvo maailmalla on 5-20€. Tämä kertoo markkinoiden ylikuumenisemista. Kategoriassa 6 taas voi joutua melkoisenkin vedätyksen uhriksi, etenkin jos ostaa eBaysta. Harvinaisista luksusmerkeistä on vaikea saada tietoa tai löytää edes kuvaa ja siksi väärennöksiä liikkuu paljon. Esim Etelä-Amerikasta myytävät cronografit ovat lähes poikkeuksetta väärennöksiä. Monesta bulkkicronosta (Chronographe Suisse) tehdään uudelleen maalatulla taululla ja parilla kaiverruksella Breitling. Liki 80% eBayn Omegoista on uudelleenmaalatulla taululla. vaikka hyvin maalattu uusiotaulu saa kellon näyttämään hyvältä, ei kyseessä ole enää keräilykello, vaan vanha käyttökello. Sillä ei ole samanlaista keräilyarvoa, kuin alkuperäisellä.
Aero Watch SA toimii Neuschatelissa, yksityisomisteinen yritys, omistajana Bolzli-suku. Aero on perustettu 1910 ja brändinimi Aero Watch on rekisteröity jo 1945, alkuun tehdas toimi alihankintavalmistajana ja aputehtaana muille ja sen kellotuotannon huippu oli vasta 80-luvulla, jolloin liki kaikki merkit olivat luopuneet taskukellojen tuotannosta. Aero aloitti 80-luvulla tasku- ja kaulakellojen tuotannon, käyttäen Unitas koneistoja ja kaulakelloissa ETA quartz-koneistoja. Aero oli Novuksen kanssa viimeisiä merkkejä, joilla oli säännöllisessä tuotannossa taskukelloja, niiden valmistuksen pointtina oli markkinarako ja se että taskukelloille oli selvää kysyntää esim 50- ja 60-vuotislahjaksi. Aero Watch aloitti siirtymisen 2000-luvulla siirtymän kohti rannekelloja, koska Swatch Groupiin kuuluva ETA, jolle Unitas koneisto oli siirtynyt 1990, halusi lopettaa koneistojen myynnin konsernin ulkopuolelle tehtaille. Nykyään Aero valmistaa mekaanisia rannekelloja.
Luokitukseni Aero Watchille on 2.2
Ajax oli yksi merkeistä, jota valmisti Fabrique d'Horologerie Les Fils de Paul Jobin & Cie (=Paul Jobinin poikien ja Kumppanin Kellotehdas) Tehtaan nimeksi tuli myöhemin Flora SA, sen ykköskellon mukaan. Paul Jobin oli perustanut yrityksen jo 1849 ja se vietti jo 100 vuotisjuhlia 1949, kun Ajax merkin tuotanto alkoi. Ajax merkillä on tehty myös taskukelloja, mutta ne ovat Louis Monnierin tekemiä kelloja 1900-luvun alussa. Ilmeisesti Monnierin tehdas meni nurin ja nimi vapautui. Floran tehdas toimi Bielin kaupungissa, jossa on myös mm Omega. Ajax on merkitty rekisteriin 1949 ja tehtaan päämerkki, Ajaxin sisarmerkki Flora 1939. Tehtaalla oli lukuisia eri merkkejä, mutta Flora ja Ajax ovat tunnetuimmat. Suurin osa tehtaan kelloista oli perus vedettäviä, mutta tehdas teki 60-luvun puolivälistä alkaen myös automaatteja. Sillä oli 60-luvun alkupuolella uraauurtava sukelluskello Ajax Aquanaut, joka oli 200m vesitiivis. Nimi Ajax tulee antiikin Kreikan mytologiasta. Ajax oli yksi Troijan sodan sankareista ja kantapää-hemmo Akilleen serkku. .
Luokitukseni Ajaxille on 2.2
1883 Geneveen perustettu Alpina oli selkeä laatukellomerkki (5) aina 50-luvulle asti. Se esitteli oman vasara-automaattikoneiston jo vuonna 1945, mutta sen siirtymä roottoriautomaatteihin meni 60-luvun puolelle ja ei omilla koneistoilla. Se yritti saada jalansijaa keskittymällä vesitiiviyteen 1968 Tropic proof -mallisto ja 1969 Seastrong 200m vesitiivismalli, mutta sitten iski kelloalanlama, tehdas kaatui.
Nykyään Alpina on näitä uudelleen elvytettyjä merkkejä, nimi (ja komea historia) on ostettu nimen oikeuksilla. Merkki on Frederic Constant nimisen kellomerkin hallussa. Vuonna 2016 Citizen Watch Co osti sekä F. Constantin että Alpinan.
Luokitukseni Alpinalle on 3.2
ARSA:n nimi on lyhenne nimestä Auguste Raymond SA:sta. Tehdas on perustettu Tramelaniin vuonna 1898 nimellä Nitella SA, mutta nimi on myöhemmin muutettu Auguste Raymond SA:ksi. Tehdas on tehnyt kelloja lukuisilla nimillä: ARSA, Auguste Raymond, Nitella, Mirona, Eljo, Olympia, Palma, ZentRa, ovat ne tunnetuimmat. ARSAn koneistojen tuotanto tunnetaan nimellä Unitas, jolla se liittyi 1923 Ebausches SA:n koneistotehtaaksi. Unitas keskittyi taskukellojen koneistoihin, mutta valmisti myös perusrannekellojen koneistoja, kuten erityisesti ns wermachswerk, joka on kookas 13"' (29mm) koneisto. ARSA erikoistui valmistamaan 60-70-luvuilla myös sokeain- ja näkörajoitteistenkelloja. Luonnollisesti tehtaan kelloissa oli yleensä Unitas koneisto, mutta myös muita koneistoja käytettiin.
Tehdas meni lopulta konkurssiin 1983. Auguste Raymond on herätetty uudelleen eloon 1989 alkuperäisen omistajasuvun voimin. Uudelleen aloittaessa tehdas teki myös Nitella nimellä edullisia quartz-kelloja. Mutta muut tehtaan merkit ovat vaipuneet historiaan ja tehdas ja sen kellot tunnetaan nykyään Auguste Raymond nimellä.
Luokitukseni ARSAlle on 3.1
Myyntisaiteilla meillä Suomessakin vilahtelee usein merkin Athmostic kelloja. Useat merkin perusvedettävät kellot muistuttavat kovasti Atlanticia ja erityisesti sen Worldmaster mallia. Kyse onkin juuri siitä. Merkki on tilausbrändi, jonka alkuperä lienee Ruotsissa. Athmosticia valmisti ainakin A. Nicolet SA. Athmostic on kehitetty kopioimaan Atlanticia ja hyötymään sen suuresta suosiosta Ruotsissa. Merkillä oli myöhemmin 70-luvulla myös malli nimeltä Scandinavic, joka taas oli alunperin ruotsalaisen Milljonär kellon mallistonimi. Myös Milljoonär oli merkki, joka plagioi Atlanticia ja oli Atlantic maahantuojan oma merkki. 60-luvulla kellot olivat yleensä varustettu perusvedettävällä wehrmachtswerk-koneistolla kuten AS1130 tai UT6325. 70-luvun puolella kelloja alettiin tehdä myös automaattikoneistoilla, kun niiden hinta laski, quartz-kellojen vallatessa markkinoita.
Luokitukseni Athmosticille on 1.4
Tehtaan ura alkoi 1888 nimellä EKB, tehtaan nimi muuttu parhaan kellomallinsa nimeksi Atlantic SA 1952. Atlantic on Suomessa ja miksei muuallakin Euroopassa kokoonsa nähden hyvin tunnettu merkki. Merkin tavoitteena oli tehdä ns budjettikelloja ja päästä markkinarakoon olemalla se edullisempi vaihtoehto. Tehdas hieman ehkä hyödynsi Omegan Seamaster 600 mallin suurta suosiota valmistamalla tätä hieman muistuttavan, mutta paljon kookkaamman kellon nimeltä Worldmaster. Malli onkin tehtaan tunnistettavin kello. Atlanticin Worldmasteria myytiin Ruotsissa myös nimellä Värdsmästarur. Ruotsi oli yksi Atlanticin "isoja" maita, sinne atlantic vei parempia mallejaan, joissa oli teräskuoret. Itä-Euroopan kommunistimaihin se vei edullisempia versioita, joissa oli kromikuoret. Pieneksi merkiksi Atlanticeista on liikkeellä erittäin paljon aikalaisia väärennöksiä ja plagiaatteja. Atlanticin väärentäminen oli helppoa, koska merkki käytti koneistotehtaiden koneistoja ja hankki kuoretkin ulkopuoliselta kuoritehtaalta. Kopioijan ei tarvinnut muuta kuin teettää taulu, jossa luki Atlantic (tai sitä muistuttava nimi kuten Athmostic tai Cevenntic) ja käyttää samoja koneistoja kuin tehdas itse. Torjuakseen väärennöksiä ja nostaakseen aidon tunnistettavuutta tehdas alkoi käyttää 60-luvun puolivälistä alkaen pohjaa, jossa oli tehtaan logo.
Atlanticia toi pitkään maahan Kelloliike Taavitsainen (Helsingissä, lopettanut toiminnan jo 90-luvulla) ja sittemmin merkkiä toi tukkuliike Retadan Oy (joka on Taavitsaisen suvun omistuksessa). Atlantic kertoo, että sen päämarkkinat ovat Itä-Euroopassa, Suomessa ei ole virallista maahantuotia.
Luokitukseni atlanticille on 2.3
Buren on perustettu 1898. Buren, alkuperäiseltä nimeltään Büren Watch Co oli alunperin 30-luvun laman aikaan tehtaan työntekijät lunastivat itselleen tehtaan omistuksen, mutta pian se myytiin brittiläiselle yhtiölle ja nimestä putosivat Y:n pilkut pois Buren Watch Co. Tehdas sijaitsi saksankielisessä Bernin kanttonissa, kelloteollisuus on Sveitsissä 90% ranskankielisellä alueella. Kellomerkki on saanut nimensä kylästä, jossa se sijaitsi. Tehdas teki paljon koneistoja muille merkeille. Buren alkoi myös viedä omia kelloja yhdysvaltoihin. 60-luvun puolivälistä alkaen Buren oli mukana yhteenliittymässä (Buren-Heuer- Breitling), joka kilpaili Zenithin ja Omegan kanssa ensimmäisen automaatticronon valmistamiseksi. Kuten tunnettua Zenith voitti El Primerolla (=ensimmäinen), mutta vain täpärästi Heuer tuli markkinoille vain vajaat kuukausi myöhemmin. Buren valmisti koneiston käyntipuolen eli itse koneiston, sen päälle asetettiin cronokoneisto, se oli siis kerroscrono. Koneisto käytti Burenin 60-luvun alussa patentoimaa microroottorikoneiston patenttia hyväkseen. Kello oli tehty niin, että samalle pohjalle voitiin rakentaa useanlaisia cronokoneistoja. Vuonna 1966 amerikkalainen Hamiltonin tehdas osti Burenin (joka oli vahvasti panostanut amerikan markkinoihin ja oli tehnyt koneistoja mm Elginille) ja Burenista tuli Hamiltonin koneistotehdas. Vuonna 1971 Hamiltonista taas tuli SSIHn osa ja Burenin toiminnot ajettiin alas ja tehdas suljettiin.
Burenin tunnetuin malli on Slender Automatic, joka oli pikkuroottorinsa ansiosta aikanaan markkinoiden ohuin automaattikoneisto. Osien saanti Bureneihin on vaikeaa.
Merkkiä ei ole tuotu koskaan virallisesti Suomeen.
Luokitukseni Burenille on 4
Camy on perustettu Grecheniin 1913 nimellä Fabrique d'Horlogerie Camy - Stroun Freres S.A. Merkin alkutaipaleesta on hyvin vähän tietoja. Vasta 50-luvulla merkki alkoi profiloitua tunnistetuksi merkiksi. Tehtaan logona oli viisarit, jotka muodostavat pääskysen ja sen nokassa on oksa (=Raamatussa lintu toi Nooalle oksan vedenpaisumuksen hellittäessä). Camyn ensimmäinen ja tunnetuin alabrändi on Sputnik, kello jonka se julkisti neuvostoliittolaisen satelliitin laukaisun jälkeen 1958. Nimi oli edullinen kikka saada julkisuutta nimellä, joka oli kaikkien huulilla, rautaesiripun taakse ei tarvinnut maksaa rojalteja nimen käytöstä. Merkki harrasti myös muuta kikkailua, kuten ns ylikivikellot eli kellot joissa on enemmän laakerikiviä kuin on tarpeellista. Moni näet uskoi kivien määrän ratkaisevan kellon laadun, mitä enemmän, sen parempi. 60-luvulla oli myös uskomus, että laakerikivet, joita englanniksi kutsutaan jewels, ovat hurjan arvokkaita. Moni epäilikin kelloseppien pihistävän nuo jalokivet huollon yhteydessä ja laittavan tilalle messinkilaakereja. Kivet ovat synteettistä rubiinia, 60-luvulla niiden hinta oli pennejä/kpl. Tehtaalla on malli, jossa oli 77 kiveä (17 on riittävä määrä), laakerikiviä oli aseteltu pinnoille koristeeksi, ei pelkästään laakereiksi. 60-luvun automaateissaan tehdas käytti ETAn automaattikoneistoja, joita se kutsui termillä Super automatic. Yksi Camyn erikoisuus oli normaalia ohuemmaksi tehty takapohja, se antoi kellolle normaalia kevyemmän ja ohuemman muodon, tätä käytettiin erityisesti 60-luvun alkupuolen malleissa. 70-luvulla tehdas teki näyttäviä kelloja, joita nykyään voisi kuvailla muotikelloiksi eli näyttäviä, värikkäitä tauluja ja trendikkäitä mallistonimiä. Camy tunnetaan myös siitä, että Raymond Weil työskenteli sille 26 vuotta ja johti firmaa suurimman osan tästä ajasta. RWeil erotettiin 1975, omistaja suvun sukupolven vaihdoksen yhteydessä. Camy meni nurin alle vuosi omistajan vaihdoksesta. Konkurssin jälkeen nimen oikeudet ostettiin Intiaan.
Eräs jo eläkkeellä oleva asiakkaani muisti, että Camyyta kutsutaan vanhempien kelloharrastajien toimesta "Lehti-kelloksi", koska kelloa postimyytiin Suomessa Apu-lehdessä olleiden mainosten avulla.
Luokitukseni Camylle on 3.1
Candino on sveitsiläismerkki nuoremmasta päästä yhtiö on perustettu 1947 Solothurnin kanttoonissa Thielissä. Candino-kellojen tuotanto alkoi 1958, kun tehdas oli muuttanut Biel/Bienneen 1954. Merkki kilpaili edulliset merkkikellot kategoriassa ja sillä oli yleensä hyvin tehdyt kuoret, koneistona esim ETAn koneisto. Candinolla ei ollut paljoa alabrändejä käytössä, se tunnetuin malli lienee sporttikello Naval Hero. Termi, Köyhän miehen Tissot, ehkä kuvaa merkkiä parhaiten, vaikka merkkien hintaero oli 80-luvulla quartz-aikana kymppejä, kun sveitsiläinen kello oli hintaluokassa 800-900€. 80-luvulla mallit olivat hyvin saman näköisiä, tosin 90-luvulla Naval Hero otti mallia Citizenin Mariniumista. Candino sinnitteli läpi 70-luvun kriisin ja quartz-ajan, mutta 2000-luvulla (2002) joutunut alunperin espanjalaisomisteisen halppismerkki Festinan omistukseen joka on jo myyty sekin Kiinaan.
Candino on ollut hyvin pitkään Kultakeskus Oy:n ja sitä ennen, Kultakeskus Oy:n 80-luvun puolivälissä ostaman, Kellotoimisto Oy:n maahantuoma kello.
Luokitukseni Candinolle on 3.2
1917 Noirmontiin perustettu Aubry Freres SA alkoi vuonna 1930 valmistaa kelloja merkillä Ciny. Kyseessä oli erittäin pieni merkki. Näkemäni kellot ovat olleet vedettäviä, joko teräksisiä perusmiestenkelloja tai kultaisia naistenkelloja. Sveitsin kelloteollisuus kontroloi aina 60-luvun puoliväliin asti, millaisia kelloja uudemmat tehtaat saivat valmistaa. Vasta kun rajoitus loppui 60-luvun lopulla, pikku merkit pystyivät laajentamaan tuotantoa. Kellot on valmistettu käyttäen ei-omaa koneistoa (ETA, FHF, Unitas). Ciny kohdisti vientinsä ja markkinointinsa Ranskan markkinoille. Merkki kaatui 70-luvun alussa, kelloalan laman koetellessa teollisuutta.
Ei tietoa, onko kelloa virallisesti tuotu maahan. Merkkiä saattaa olla tuonut jokin yksittäinen kelloliike.
Luokitukseni Cinylle on 2.1
Cortebert on perustettu Sveitsissä 1790 eli jo 1700-luvun puolella, merkkinä vanhimpia. Cortebertin taskukellokoneistot olivat arvostettuja ja niitä käyttivät 20-30-luvuilla useat nykyään luxusbrandeiksi luettavat tehtaat. Cortebertin kunnian päivät rannekelloissa sijoittuvat 40-50-luvuille ja 60-luvulla tehtaan tähti alkoi jo pahasti laskea, muiden siirtyessä nopeampiin käyntitaajuuksiin, tehdas oli pakoitettu luopumaan omasta tuotannosta ja siirtymään ei-talon koneistoihin, samalla se putosi 4/ 5 -kategoriasta 3-kategoriaan. Wikipedia mainitsee jutun, jonka mukaan Amerikan juutalaisyhteisössä kiersi urbaanilegenda , että tehdas oli juutalaisomistuksessa ja palkkasi vain juutalaisia töihin. Niin tai näin, ilmeisesti jutun ansiosta kello myi hyvin juutalaisväestön keskuudessa USAssa. Merkin logona on kuitenkin Temppeliherrojen käyttämä apilapäinen risti, joten ei sillä ainakaan viestitetty salaista tietoa juutalaisyhteisöön. Coretbert meni nurin 60-70-lukujen taitteessa. Nimen oikeudet myytiin Italiaan, sitä myöten 70-luvun lopulla tehtiinkin italialaisten teettäminä uusia kelloja. Näissä ei ole samaa logoa kuin alkuperäisissa oman tehtaan luomuksissa.
Ei tietoa, onko kelloa virallisesti tuotu maahan.
Luokitukseni Cortebertille on 3.1
1862 perustettu Cyma toimii La Chaux de Fondsissa. Tehdas fuusioitui 30-luvulla Tavannes SA:n kanssa ja Cyma alkoi valmistaa rannekelloja ja Tavannes teki taskukelloja. Myöhemmin Tavannes ajettiin alas, taskukellojen kysynnän hiipuessa. Taskukellojen sijaan tehdas alkoi valmistaa Cyma merkillä pienoispöytäkelloja, joita pidetään yksinä parhaista pöytä/herättäjistäkelloista. Cyman laatu oli erittäin korkeatasoista myös rannekelloissa, sen tähtihetket olivat 50-luvulla, kun taajuuskisa ei ollut vielä alkanut. Cyman tunnetuin malli on nimeltään Navy Star, joka on tehtaan vastaus sporttikellokategoriassa, vertaa Seamaster. Cyma alkoi luopua omista koneista jo 50-luvun lopussa ja siirtyi ETA koneistoihin, sillä ei ollut varoja kehittää omia uusia nopeamman käyntitaajuuden koneistoja. Cyman tuotanto päättyi jo kokonaan 1966. Tehdas ei mennyt nurin, mutta omistajien oli pakko pysäyttää tuotanto. Se oli siis ensimmäisiä kelloalan laman uhreja. Lama ei siis johtunut vain quartz-kellojen tulosta, vaan ylikapasiteetista maailmassa, vahvasta sveitsin frangista ja hintojen voimakkaasta laskusta ja sopeutumispakosta siihen. 1968 perustettiin Synchron hallintayhtiö, jonka osaksi Tavannes-Cyma siirtyi (muut merkit Ernst Borel ja Doxa). 70-luvun Cyma kellojen taulussa lukee yleensä Cyma by Synchron. Näissä kelloissa oli ETA koneisto. Nykyään kellomerkki on Universal Geneven alaisuudessa toimiva apumerkki ja molemmat ovat kiinalaisomistuksessa.
Ei tietoa, onko kelloa virallisesti tuotu maahan. Merkkiä saattaa olla tuonut jokin yksittäinen kelloliike.
Luokitukseni Cymalle on 3.2
Vuonna 1889 perustetulla Doxalla on nykyään vahva nimi. Nimi tuleen kreikankielestä ja tarkoittaa uskoa, luottamusta johonkin. Tehtaan uusi johto on ottanut kaiken irti sukelluskellojen suuresta suosiosta. 20-luvulla Doxan perustaja ja toimitusjohtaja Georges Ducummun oli kelloteollisuuden napamiehiä. Hänen jälkeensä, 1936 tehtaan johtoon nousi Jaques Nardin (Ulysse Nardinin pojanpoika). Tehdas on tunnettu sotilaskelloistaan II maailmansodan ajalta. Tehdas myi kelloja 30-luvulla niin saksalaisille kuin englantilaisille. 50- ja 60-luvun tehdas valmistaa peruskelloja, käyttäen ei-omia koneistoja. 60-luvulla Doxa päättää alkaa panostamaan sukelluskello-kisaan. Tehdas tekee yhteistyötä Jaques Cousteaun kanssa. 1967 se esitteleekin Doxa Sub kellon. Se on ensimmäinen kello, jossa on "radikaali" oranssi kellotaulu. Tämä on kuitenkin liian myöhään, sillä laman iskiessa, se joutuu selvitystilaan ja se liitetään Synchron hallintayhtiön alaisuuteen 1968. Vuonna 1978 Doxa myydään Aybrey Freres SA:lle. Quartz-ajan alkaessa merkin siirto niihin epäonnistuu ja tehtaan tuotanto loppuu jo 80-luvun alussa.
Vuonna 1997 tehdas uudellen elvytetään henkiin, kun merkin nimen oikeudet ostetaan Jenny suvun toimesta. Doxa on riippumaton, yksityisomisteinen tehdas.
Luokitukseni Doxalle on 3.2
Ebel on verrattaen nuori merkki, sen perustivat Eugene Blum ja tämän vaimo Alice Levy vuonna 1911. Merkin nimi tulee etukirjaimista Eugene Blum et Levy. Ebel tunnetaan merkkinä joka on aina vahvasti nojannut muotoiluun, vähän ehkä Radon ja Movadon tapaan. Merkki valmisti 50-60-luvuilla erityisesti design-kelloja, mm naisten pieniä korukelloja eli coctail watcheja sekä kultakelloja. Ebel käytti pääosin muiden koneistoja 70-luvulle asti, mutta sillä oli myös joitakin omia koneistoja. Ebelin tunnetuimpia vintage malleja on Brasilia. Ebel on yksi harvoja kellokriisin ja quartz-ajan menestyjiä, se on noussut 80-luvulla luksusmerkiksi. Omistajasuku Blom luopui määräysvallasta 1996.
Ebeliä ei tiettävästi ole tuotu virallisesti maahan 50-70-luvuilla. Sen tuonti alkoi 80-luvulla, kun merkki alkoi nousta luxuskelloksi, sitä toi mm Sylvester Espoon Tapiolassa ja Helsingissä Atelier 585. Ebel on organisoinut maahantuonnin Rolexin tavoin eli sillä ei ole erillistä maahantuojaa, vaan jokainen myyntiliike toimii suoraan tehtaan kanssa. Huollot toimivat kierrätettävin vaihtokoneistoin, kelloon vaihdetaan Ebel-huollossa uusi koneisto ja vanha lähetetään tehtaalle kunnostettavaksi. Tämä takaa sen, että varaosia ei liiku maailmalla epävirallisessa myynnissä. Ebel teki 80-90-lukujen taitteessa yhteistyötä Cartierin kanssa ja Cartiereissa olikin Ebel koneisto. Yhteistyö loppui, kun Ebel ostettiin -96 kilpailevaan leiriin.
Luokitukseni Ebelille on 4
Edox on perustettu 1884 Biel/Biennessä kelloseppä Christian Ruefli-Fluryn toimesta. Merkin nimi on muinaiskreikkaa ja logona on tiimalasi. Merkki ei valmistanut omia koneistoja, vaan käytti esim 60-luvulla lähinnä ETA koneistoja. Vuonna 1961 tehdas julkisti vesisuojatun sporttikello-mallistonsa nimeltä Delfin. Ja 1963 se julkisti Hydrosub sukeltajankellon, joka oli 500m vesitiivis. Kellonalan kriisissä Edox joutui varattomana hallintayhtiö ASUAGin hallintaan. Certina ja Technosin tuotanto siirrettin myös Edoxin tiloihin. 1983 tehdas myytiin Montres Vista SA:lle ja samalla tehdas siirrettiin länteen, lähelle Ranskan rajaa Jura-vuorille Les Geneveziin. Quartz-aikana tehdas valmisti edullisia käyttökello-kategorian kelloja. Tehdas on yhä toiminnassa ja pyrkii vähän Oriksen tapaan hilata itseään taas ylöspäin kellomaailmassa.
Luokitukseni Edoxille on 3.2
Perustettu 1914 nimellä Manufacture d'Horlogerie Ariste Racine ja muuntui
osakeyhtiöksi Enicar SA vuonna 1932. Enicarin perusti Emma ja Ariste Racine-Blat kuuluisaan La Chaux De Fondsin
kellokaupunkiin, kelloteollisuuden keskukseen, vähän matkaa Baselista kohti
Ranskan rajaa. Koska Racine nimi oli jo käytössä kelloteollisuudessa (kuuluisa
kello-suku), päättivät he käyttää nimen anagrammia (takaperin) Enicar. Enicarin
logo on fantastisen 60-lukulainen Saturnus-logo, voiko kukaan keksiä enää näin
hienoa logoa? Enicar oli tehdas, joka valmisti itse koneistonsa eli teki
in-house-koneistoja kuten nykyään sanottaisiin. Enicarin koneistojen tunnus oli
AR (=Ariste Racine). Enicarin koneistoissa oli paljon omaperäisiä ratkaisuja,
jotka viehättävät ja joskus raivostuttavat kelloa huoltavaa kelloseppää.
Koneistot olivat korkeatasoisia, joskaan tehdas ei kyennyt kisaamaan 60-luvun
käyntitaajuus kilpailuissa, koska se olisi vaatinut jatkuvaa koneistojen
uudistamista. Tehtaan koneistot olivat Omegan tapaan punakullattuja. Tehtaan
ykkösmalli oli Sherpa, se oli saanut nimensä Sir Edmund Hillaryn Mount Everestin
valloituksesta 1953, jota tehdas oli sponsoroinut. Nepalilaisia kiipeilyoppaita kutsutaan sherpoiksi. Merkin
"vesi/sporttikello" (vertaa Seamaster, Seastar, Sporto, Searock, Ocean Star, Navystar
jne) oli nimeltään Ocean Pearl. Osassa malleista käytettiin
legendaarisen kuoritehdas EPSAn
Compressor-kuoria.
Yksi
erikoisuus Enicareissa on se, että kellon kuoriin on kirjoitettu Ultrasonic,
jolla mainostetaan sitä, että koneiston osat on tehtaalla pesty
ultraäänipesussa, ennen loppukasausta. Kyseessä ei siis ole mallinimi, vaikka se
saattaa lukea jopa taulussa.
Ebaylla myydään usein Enicareja, joiden jäljet johtavat Intiaan. Niissä on
uudelleen maalatut taulut ja tropiikissa läpeensä korrosioituneet koneistot.
Useimmiten nuo kellot ovat täysiä feikkejä, jotka on tehty intialaisista HMT
kelloista. Nuo
kellot ovat mustanneet merkin muuten hyvää mainetta.
Enicarien huolto on hankalaa, jos kellossa on rikkinäisiä osia, sillä kelloihin ei tahdo saada, ei Suomesta eikä maailmalta, enää osia.
Enicaria toi Suomeen 60-70-luvulla Sokos, sitä myytiin Sokos-tavaratalojen kello-osastolla. Pienten kelloliikkeiden kellosepät/ kauppiaat suhtautuivat faktaan, että tavaratalo tuli suurine resursseineen heidän tontille, erittäin penseästi ja Enicaria haukuttiin "sosialistien kelloksi" ja laatua dissailtiin asiakkaille.
Enicar ei kaatunut quartz-kriisissä, mutta joutui 80-luvun lopussa selvitystilaan. Brändinimi Enicar on myytiin 1987 kiinalaisomistukseen ja toimii Kiinassa "sveitsiläisenä" kellona paikallisille markkinoille, vaikka Sveitsissä ei ole tuotantoa.
Luokitukseni Enicarille on 4
Felca SA perustettiin 1919, sen nimi oli ensin Felco, mutta se muutettiin Felca-muotoon 1943. Tuolloin se alkoi myös viedä kelloja Yhdysvaltain markkinoille ja firmasta alettiin käyttää myös englanninkielistä nimeä Felca Watch Ltd. Tehdas oli keskittynyt etupäässä edullisiin perusvedettäviin rannekelloihin. Vuonna 1952 Felca SA fuusioitui Titoni SA:n kanssa muodostaen Felca & Titoni SA:n. Kelloja valmistettiin molemmilla nimillä, mutta pikkuhiljaa Felca alkoi jäädä merkkinä tehtaan kakkosmerkiksi. Parhaat kellonsa, kuten Seascoper, tehdas teki 70-luvulla.
Luokitukseni Felcalle on 2.3
Flora oli yksi merkeistä, jota valmisti Fabrique d'Horologerie Les Fils de Paul Jobin & Cie (=Paul Jobinin poikien ja Kumppanin Kellotehdas) Nimeksi tuli myöhemin Flora SA. Paul Jobin oli perustanut yrityksen jo 1849 ja se vietti jo 100 vuotisjuhlia 1949. Tehdas toimi Bielin kaupungissa, jossa on myös mm Omega. Flora on merkitty rekisteriin 1935 ja sen sisar merkki Ajax 1949. Tehtaalla oli lukuisia eri merkkejä, mutta Flora ja Ajax ovat tunnetuimmat. Suurin osa tehtaan kelloista oli perus vedettäviä, mutta tehdas teki 60-luvun puolivälistä alkaen myös automaatteja.
Luokitukseni Floralle on 2.1
Perustettu 1914 Eugène Meylan toimesta. Glycine on yksi legendaarisimpia merkkejä rannekellonhistorian alkutaipaleelta, 30-40-luvuilta. Se valmisti ensimmäiset automaattikellot, John Harwoodin patentinpohjalta. Glycine kuitenkin käytti ulkopuolisia koneistoja 40-50-luvuilla lähinnä Felsaa ja 60-luvulla ETAa. Tehdas oli myös iso sotilaskellovalmistaja toisen maailmansodan aikana, sen kelloja käyttivät saksalaiset. Tehtaan mahdin päivät sijoittuvat lähinnä 40-luvulle, jolloin se oli selkeä 5 kategorian merkki. Glycine oli 50-luvulla johtava kehittäjä sukellusvesitiiviissä ja muissa erikoisvesitiiviissä kelloissa, heidän kellonsa mallina nimi oli Vacuum. Tehtaan kuuluisin malli on kuitenkin 1953 julkistettu Airman, joka oli kuten nimestäkin voi päätellä suunniteltu lentäjille ja lentämisestä kiinnostuneille. Airman oli yleisesti käytössä amerikkalaislentäjillä Vietnamin sodan aikana.
Merkki pysyi pystyssä quartz-kriisin turbulenssissa, mutta se vajosi luokituksessa 3. kategoriaan. Merkki on yhä toiminnassa, alkuperäisen tehtaana ja tekee nousua takaisin huipulle. 2018 Glycine myytiin amerikkalaiselle muotibrändiketjulle Invicta Groupille.
Merkkiä ei ole tuotu ilmeisesti Suomeen 60-luvulla, mutta 80-luvun lopulta alkaen Kultanäppi Oy on toiminut maahantuojana.
Luokitukseni Glycinelle on 4
Hamilton on/oli suurin amerikkalainen merkki rannekelloissa. Taskukelloissa amerikkalaiset tehtaat valmistivat omia koneistoja, mutta rannekelloissa amerikkalaiset joutuivat siirtymään sveitsiläisiin koneistoihin jo 30-luvulla. Monet amerikkalaiset merkit putosivat kelkasta 60-luvulle tultaessa, mutta Hamiltonilla meni hyvin. Se oli johtava tehdas sotilaskelloissa Vietnamin sodan aikana. Hamilton osti sveitsiläisen Buren tehtaan 60-luvun lopulla ja muutti sen omaksi koneistotehtaakseen. 70-luvulla ryshäti, tehdas ajautui selvitystilaan ja ASUAGin hoiviin. Nykyään Hamilton on osa Swatch Group konsernia.
Luokitukseni Hamiltonille on 4
Uhrenfabrik Langendorf SA on1873 saksankieliseen Solothurnin kantooniin, Langendorfin kylään, perustettu kellotehdas. Se kansainvälisti nimensä 50-luvun lopulla Langendorf Watch Companyksi. Lancolla oli laaja omien koneistojen tuotanto ja se myi myös muille taskukellonkoneistoja. Tehtaan voimanpäivät sijoittuvat 30-50-luvuille, jolloin se oli 4./5. kategorian merkki. Tehtaalla oli kuitenkin jo vaikeuksia 50-luvun lopulla. Vuonna 1965 sen osti SSIH eli Omegan ja Tissotin hallinnointiyhtiö. 60-luvun lopun Lancoissa voikin tavata Tissotin koneistoa. SSIH myi oikeudet Lanco nimeen 1981, tehdas oli suljettu jo paljon aiemmin. 1998 Swatch Group on alkanut uudelleen valmistaan kelloja Lanco merkin alla.
Merkkiä ei tiettävästi ole tuotu maahan.
Luokitukseni Lancolle on 3.2
Nileg oli Onsa tehtaan kakkosmerkki. Onsa oli pieni merkki, joka perustettiin Lengnaussa (Bernin pohjoispuolella, lähellä Bieliä) Hans Gilomenin toimesta 1923. Nilegistä ei ole juurikaan tietoja jäljellä. 60-luvulla Nileg kelloissa oli usein taulussa sama logo kuin oli käytössä Onsalla. Myös kellojen mallisto oli hyvin samanlainen, on mahdollista, että Onsa kelloja markkinoitiin joillekin kielialueille Nileg merkillä. Merkkiä tehtiin 50-luvun lopulta aina quartz-aikaan asti.
Luokitukseni Nilegille on 3.1
Yritys on perustettu Grencheniin omistajasuku Schneiderin toimesta jo 1879. Merkin historian alkutaipaleelta ei ole paljoa tietoa. Ilmeisesti se toimi aluksi vain osien alihankkija-valmistajana ja vuonna1926 se otti käyttöön Nivada nimen. Kellojen valmistus alkoi 1940. Merkki ei itse valmistanut kuitenkaan koneistoja, vaan käytti mm ETA, Unitas ja Phenix koneistoja. Yrityksen toimintaa vaikeutti 60-luvulla oikeusriita oikeudesta Nivada-nimeen Yhdysvalloissa. Merkki myikin kellonsa USA:ssa Croton tai Croton Nivada Grenchen merkeillä. Merkin tunnettuimpia malleja ovat Compensamatic (malli ei ollut välttämättä aina nimen loppussa olevasta -maticista huolimatta automaatti) ja Antarctic. Antarctic oli malli, jolla merkki osallistui sponsorina 1957 Etelänavalle suuntantuneeseen tutkimusmatkaan. Kunnianhimoinen hanke pikkumerkille, yleensä tälläisissä hankkeissa oli mukana isompia yrityksiä. Nivadalla on oma fanikuntansa maailmalla ja olen tavannut myös suomalaiseen Nivada-keräilijään.
Nivadaa toi maahan 60- ja 70-luvuilla SOK. Nivada meni nurin 70-luvun lopulla. Nykyään merkin nimellä myydään Mexicossa kelloja, jotka on tehty Kiinassa.
Luokitukseni Nivadalle on 3.1
Novus toimi Tramelanissa. Se oli Nitella SAn alamerkki ja Nitella taas puolestaan muuttui ARSAksi eli Auguste Raymond SAksi. Novus merkillä tehtiin pääosin taskukelloja, käyttäen Unitas koneistoja, joka alunperin oli myös ARSAn koneistotehdas. Jos vertaan Novuksen taskukelloja toiseen isoon taskukello valmistajaan Aeroon, mallistot olivat pääosin hyvin päällekäiset, joten voi uskoa, että taulut ja kuoret tulivat osin sampoilta alihankkijoilta. Erona on että Areolla oli myös vähän fiinimpi mallisto, perusmalliston lisäksi. Novus merkillä tehtiin myös 60-luvulla perusvedettäviä koneistoja, käyttäen 13 linjan ns wermachtswerkia Unitas 6325. Vaikka koneisto oli hyvä ja luotettava, kellot olivat aika matalalla kellomaailman tikapuilla ja Novuksen kellot kilpailivat lähinnä order brändien kuten Leijona kanssa.
Luokitukseni Novukselle on 2.1
Merkki perustettu 1850. Marvin iski 40-50-luvulla vähän samanlaiseen markkinarakoon kuin Raymond Weil 80-luvulla, se pyrki erottumaan designillä ja kohdentamaan markkinointinsa niihin, joilla pyyhki hyvin. Kello merkki menestyi erityisesti yhdysvaltain markkinoilla, jossa kuluttajilla oli varaa hankkia itselleen vähän elämän luksusta. Merkki valmisti 50-luvulle asti omia koneistoja, mutta 60-luvulla se joutui luopumaan omista koneista ja käytti FHF, ST koneita. 1970 se liittyi Revuen johtamaan, jo 1965 perustettuun MSR yhteenliittymään (Manufactures Suisses Reunies = Yhdistyneet sveitsiläiset valmistajat), joka valmisti koneistot kaikille liittymän kellomerkeille. Se oli pienten itsenäisten Ebauches-konsernin ulkopuolella toimivien yritys tehostaa kilpailukykyään. Marvinin tunnetuin malli oli nimeltään Flying Dutchman, joka oli myös hollantilaisen lentoyhtiön KLM virallinen kello. 70-luvulla merkin kelloja myytiin yhteisnimellä Marvin Revue. Marvin oli tunnetumpi USAssa ja Revue Euroopassa. Merkki on nykyään uudelleen elvytetty eloon brändinä halppiskelloille, joita myydään sveitsiläisenä, ilmeisesti Kiinan markkinoille.
Merkkiä ei ole virallisesti tuotu Suomeen.
LuokitukseniMarvinille on 3.2
Mido on perustettu 1918 Bielin kaupunkiin. Midon nimellä on vahva kaiku vintage-kellojen ystävien korvissa. 30-40-luvuilla Mido oli johtavia merkkejä. Midon nimi tulee espanjankielestä, jossa Yo mido tarkoittaa minä mittaan. Mido oli monessa asiassa askelen kilpailijoita edellä: iskusuojaus, keskisekunti, automaatti ja ennen kaikkea vesitiiviys, joka oli Midon juuri se juttu. Mido ei itse valmistanut koneistojaan, mutta sillä oli niin vahva asema, että se sai hankittua koneistoja, joita ei muille myyty. 30-40-luvuilla Mido koneistot toimitti lähinnä Felsa, joka oli tuolloin johtava koneistotehdas. 50-60-luvuilla koneistotoimittajana oli taas AS-joka oli tuolloin yhdessä ETAn kanssa koneistotehdas, jolle oli kanavoitu automaattikoneiden valmistus EbauhesSAn koneistotehdas-organisaatiossa (Huom! Ebauches on eri asia kuin ETA, myös ETA koneistotehdas oli 60-luvulla yksi Ebauches tehtaista ja sen osa. Myöhemmin 70-luvulla Ebauchesista tuli ESA ja sitten ETA). 70-luvulla Midon koneistona oli ETA, joka oli tuolloin ainoa automaattikoneistoja valmistava koneistotehdas.
Midon tunnetuin malli on 60-luvun malli Ocean Star, se oli yksiosaisella kuorella, luonnonkuitiiviste kuoressa nupin akselille. Mido oli aikakautensa tiiveimpiä kelloja, jos varsinaisia ensimmäisiä sukelluskelloja ei huomioida. Midon kellon taulussa teksti Automatic viittaa vasara-automaattiin, kun taas Powerwind on roottoriautomaatti. Vasara-automaateissa voi olla Felsa tai AS, Powerwindeissä on AS ja 70-luvulta alkaen Midoissa on ollut ETA koneisto.
Mido on harvinainen kello Suomen markkinoilla, sillä niitä on tuotu Suomeen vain epäsäännöllisesti ja viimeksi 60-70-luvulla maahantuoja oli helsinkiläinen kelloliike Vilanto, jolla kellot lähinnä omassa myynnissä. Midon vintage-kelloihin osien saanti on monasti ongelmallista ja ei-toimivan Midon oston kanssa kannattaa olla erittäin varovainen. Nykyään Mido kuuluu Swatch Group konserniin. Merkki ei ole virallisesti maahantuotu, mutta yhdellä liikkeellä Helsingissä on niitä myynnissä Saksan maahantuojan kautta. Tuotantomallit ovat huollettavissa Omega-huoltojen, kuten Kellohuolto Loppela kautta (SG välittää osia Omega-huolloille), vanhoihin malleihin ei osia kuitenkaan ole enää tehtaalta tarjolla. Vanhan 60-luvun Midon korjaus on salapoliisityötä, joka vaatii tietotaitoa.
Luokitukseni Midolle on 4
Miljonär on ruotsalainen, vastaavanlainen kello kuin meidän Leijona eli tukkuliikkeen merkki. Merkkiä on myös eräiden tietojen mukaan myyty Suomeen postimyyntikellona Apu-lehden sivuilla. Useimmiten kromikuorinen kello ja paljon atlanticeja jäljitteleviä malleja. Mahdollisesti, Atlantic valmisti Milljonär kellot budjetti versioinaan. Merkillä oli myös Atlanticia matkiva Scanmaster-malli (Atlantic Worldmaster) Skandinavian mestari. Milljonärillä oli myös Suomen markkinoille suunnattu Finlandia-malli. Merkkiä on valmistettu noin 50-luvun puolivälistä 70-luvun alkuun. Merkki on kuulemma ollut Atlanticin ohella suosittu salakuljetuskello, Köyhän miehen Atlantic. Suomessa oli vuoteen 1958 asti voimassa tuontitavaroiden säännöstely ja sen jälkeenkin kellojen maahantuontia verotettiin lisäveroilla, siksi kelloja salakuljetettiin maahan Ruotsista, aina 60-luvun lopulle asti.
Luokitukseni Miljonärille on 1.3
Mondia perustettiin Le Locleen vuonna 1935 Paul Vermontin toimesta (tämän poika Charles Vermont on tunnettu Zenithin historiassa). Merkin parhaat vuodet sijoittuvat sodanjälkeiseen aikaan 40- ja 50-luvuille. 60-luvulla merkki käytti talon ulkopuolisia koneistoja. Merkki on kuuluisin ehkä faktasta, että se muodosti yhdessä Zenithin ja Movadon kanssa MZM-konsernin vuonna 1969. Kyseessä siis oli konserni, jossa kaikki olivat itsenäisiä osakkaita, Mondiasta ei tullut, ei Zenithin eikä Movadon tytäryhtiötä. Konsernin tarkoituksena oli supistaa hallinointi- ja markkinointikuluja. Mondia oli liitossa toki pikkuveli, koska Zenith ja Movado olivat statukseltaan laatukelloja, kun taas se itse oli merkkikello/käyttökello. Kelloalan kriisin pahentuessa 1972 Mondia myytiin uudelle omoistajalle ja se irrottautui konsernista uuden rahoituksen turvin, mutta meni kuitenkin konkurssiin ennen vuosikymmenen loppua (1977).
Myös Mondia on nykyään uudelleen elvytetty merkki Italiassa. Nyky-Mondialla ei ole mitään muuta yhteistä vanhaan kuin nimi, vaikka uusi ratsastaakin vanhan merkin maineella ja historialla. Uudet Mondiat ovat lähinnä muotikello-kategoriassa.
Merkkiä ei liene tuodun virallisesti maahan.
Luokitukseni Mondialle on 2.3
Mon Reve oli Achille Nicolet SA:n valmistama kello. Tehdas toimi Tramelansissa. Yrityksen aiempi nimi oli Armand Nicolet SA, kuten tyypillistä sveitsissä vanhimmalle pojalle annetaan samalla kirjaimella alkava nimi ja vaikka johto vaihtuu, yritys on edelleen A.Nicolet tai A.Schild. Vanhin rekisteröinti merkille 1945 ja merkki rekisteröitiin viimeisen kerran 1974. Muistelisin, että olen nähnyt Mon Reve kelloja quartz-koneistolla eli merkki oli toiminnassa vielä 80-luvun alussa. Armand Nicolet pojista ja veljistä useampikin on ollut ahkera alalla, löytyy Achillen lisäksi myös Fernand, Marc, Eric ja Charles. Yritys toimi hetken Armandin jälkeen Les Fils d'Armand Nicolet SA (=Armand Nicoletin Pojat Oy). Achille Nicolet SA teki kelloja useilla merkeillä esim Nicolet Watch, Mon Reve, La Reve ja Achille. Yleensä Mon Reve on edullinen perusvedettävä, joka on hyvin samanlainen kuin ajan Leijona. Merkkiä näkee useimmiten Suomessa naisten kellona.
Luokitukseni Mon Revelle on 2.1
Movado on perustettu 1881 La Chaux de Fondsin kellokaupungissa. Aina 70-luvun lopulle asti Movado oli arvostettu merkki, joka oli samalla viivalla vaikkapa Omegan, Zenithin ja Eternan kanssa, mutta sitten sen ostivat amerikkalaiset, jotka tekivät siitä mitättömän ei-omia koneistoja käyttävän patterikellomerkin, jonka päämarkkina alue on USA. No, samoin on käynyt vaikka Enicarille ja Roamerille, paitsi ne ovat kiinalaisomistuksessa. Yhtä kaikki tehtaan maine on karissut kuin neulaset männävuoden joulukuusesta. Movadon nimi on esperantoa ja tarkoittaa koneistoa. Viitaten amerikkalaisiin, tehtaan tunnetuin kellomalli, joka sittemmin nimettiin Museum Watchiksi, tavallaan toi merkille tuhon, sillä juuri sen takia amerikkalaiset kiinnostuivat siitä ja amerikkalaisethan tietysti tietävät kellobusineksesta niin paljon enemmän kuin sveitsiläiset. Museum watch, amerikkalaisen designerin Nathan Geoerge Horwittin vuonna 1947 suunnitelema kello on siis New Yorkissa nykytaiteen museossa esillä, ainoana kellona. Kellosta on useita versioita mutta ideana on musta (tai vaikka kullanvärinen) taulu, jossa ei ole mitään muuta kuin kullanvärinen pallo 12:00 kohdalla.
Tehdas oli alan huipulla aina 70-luvulle asti ja oli niitä harvoja tehtaita, jotka valmistivat 36.000 heilahtavan high speed-koneiston (muita Zenith, Longines, Eterna, Seiko). Movadon tavaramerkkinä oli muihin vähän omanlainen muotoilu, sillä oli aina sitä omaa. 1968 tehdas fuusioitui Zenithin ja Mondian kanssa, muodostaen MZM-konsernin, konserni alkoi kuitenkin hajota jo ennen integroitumista ja Mondia myytiin pois 1972. Kaikki tehtaat toimivat konsernissa itsenäisesti. Zenith ja Movado käyttivät ristiin toistensa koneita Zenith käytti high speed koneistoa 408 ja Movado El Primeroa. Mondian kanssa kumpikaan ei koneistoja vaihdellut, koska sillä ei ollut omaa tuotantoa ja se oli selvästi edullisemmanluokan kello kuin Zenith tai Movado.
Vielä 80-luvulla tehdas nousi quartz-kelloilla maineeseen ja kunniaan valmistamalla erikoisohuiden ETA-koneistojen avulla Museum Watcheja, jotka olivat markkinoiden ohuimpia sarjavalmisteisia kelloja (ETA210.001 ja 281.001). Näiden kellojen paristona oli 2,10V lithium-patteri, jonka valmistus on jo lopetettu, koneistoa oli toki saatavilla sähköosalla, joka käyttää 1,55v patteria. Vanhoihin mekaanisiin Movadoihin osien saanti on vaikeaa.
Movadoa on tuotu Suomeen quartz-aikana Orient-maahantuoja, Orientor Oyn toimesta, sittemmin myös tuotu maahan pätkittäin, esim helsinkiläisen kultasepänliike Atelier 585 toimesta. Mahdollisesti on ollut maahantuoja myös 60-luvulla. Nyt ei maahantuojaa. Merkkinä Movado keskittyy USA:n markkinoihin, ei Eurooppaan.
Luokitukseni Movadolle on 4
Onsa oli pieni merkki, joka perustettiin Lengnaussa (Bernin pohjoispuolella, lähella Bieliä) Hans Gilomenin toimesta 1923. Merkki oli aluksi vain paikallinen merkki, jota myytiin parissa liikkeessä, aina 50-luvun lopulle asti. Tuolloin merkki osallistui sponsorina 1957 Mayflower II purjehdukseen (ensimmäinen englantilaisia asuttajia amerikkaan vienyt laiva vuonna 1620 oli Mayflower), alus toisti tuon historiallisen purjehduksen. Tämän jälkeen merkkiä alettiin myydä myös kansainvälisille markkinoille. Suurin osa Onsan mallistosta viittaa jotenkin laivaan/purjehtimiseen. Tunnetuin malli on Shipman. Onsan kellossa käytettiin lähinnä ETA automaattikoneistoja, tehdas ei valmistanut omia koneistoja. Kellomaailman tikapuilla Onsa taiteili pikkumerkkien kärkitasolla, mutta ei päässyt aivan A-sarjaan, jossa olisi vaadittu pikkuisen enemmän rahaa, markkinointia, omaa tuotantoa ja profiloitumista. Merkin perustaja kuoli 1970 ja johdossa jatkoi tämän poika Hans-Jörg Gilomen. Onsan tehdas valmisti kelloja myös merkeillä Nileg ja Benda. Onsan menestys taantui quartz-kriisin aikana, mutta se pysyi pystyssä, vetäytymällä kansainvälisiltä markkinoilta. Vuonna 1989 merkki myytiin Italiaan.
Onsaa ei liene koskaan tuotu virallisesti Suomeen.
Luokitukseni Onsalle on 3.1
Paul Cattin (ei liity Cattin koneistoihin) ja Georges Christian perustivat Oriksen 1904 Hölsteiniin Baselin kanttoniin (Baselista kohti Saksan rajaa). Aina quartz-aikaan asti Oris valmisti vain edullisimman kategorian kelloja, joissa oli ns nastakäyntinen koneisto. Nastakäyntinen koneisto oli suunniteltu kertakäyttöiseksi, niissä oli yleensä vain minimimäärä laakerikiviä 0-4. Sellainen oli huomattavasti edullisempi kuin esim Leijona kelloissa käytetty koneisto sveitsiläisellä ankkurikäynnillä. Edullisista kelloista johtuen tehdas oli valmistusmäärissä 10 suurimman joukossa. Merkillä oli useita tuotantolaitoksia (kokoonpano) ympäri Sveitsiä. Mitä olen nähnyt, kuoret näissä Oris kelloissa olivat kuitenkin laadukkaammat kuin kuoritehdas kuoret. Uutena kellot olivat toki tarkkoja, Oris jopa valmisti 1968 kronometritestatun version kellostaan. Oriksen tunnetuin malli on nimeltä Big Crown, siinä on nimensä mukaisesti erittäin kookas nuppi. Tehtaalla oli lukuisia malleja, jotka käyttivät isoa nuppia.
70-luvun alussa rajoitteista luovuttiin ja quartz-aikana Oriksesta muuntui asteittain ylemmän käyttökelloluokan kelloksi. 90-luvun jälkeen se siirtyi pelkästään mekaanisiin koneistoihin ja puhuu itsestään luksuskellojen valmistajana, vaikka se luetaan lähinnä käyttö/laatukelloihin ja on lähinnä samassa kategoriassa Tissotin kanssa. Sillä ei ole omaa koneistotuotantoa vaan käyttää nykyään lähinnä Sellitan koneistoja.
Luokitukseni Orikselle on 1.4 (vintage mallit, nykyään tehdas tekee kelloja korkeammassa kategoriassa)
Record Dreadnought SA perustettiin 1904 Tramelaniin. Tehdas valmisti 1944 oman vasara-automaatin ja jo 1952 oman roottoriautomaatin. Laadukkaat ja teknisesti korkeaa osaamista vaativat omat koneistot kertovat tehtaan laadusta. Esim Zenith sai roottoriautomaatin vasta 1958, yritysostolla. Longines osti merkin 1961, jolloin siitä tuli sen kakkosmerkki ja omien koneistojen kehittely lopetettiin. Joitakin parhaita Record koneistoistoja nimettiin uudelleen Longines kalipereiksi ja tuotantoa jatkettiin. Recordin tehdas valmisti Longinekselle koneistoja ja myös koko kelloja. Joitakin kelloja myytiin myös nimellä Longines-Record. Osassa 60-luvun lopun Record kelloissa oli myös edullisia koneistotehtaitten koneistoja, kuten vedettäviä FHF ja ST koneistoja. Record merkillä kellojen valmistus loppui 70-luvun lamaan, itse tehdas suljettiin lopullisesti 1991. Recordeja usein myydään Longinesina eri nimellä, mutta Longines on Longines ja Record on Record, asioita asioita ei pidä sotkea, vaikka yksityiskohdat olisivat sekavat.
Ei tietoa, onko kelloa virallisesti tuotu maahan.
Luokitukseni Record Watchille on 3.2
Merkki perustettu 1888 nimellä Mayer & Strudeli SA. Roamer oli yksi niistä merkeistä joka kilpaili Certinan kanssa "työmiehen kellon" maineesta,
tämä tarkoitti, että merkki panosti erityisesti kestävyyteen, luotettavuuteen ja siihen, että se oli hinta
haitarin alapäässä (50-60-luvuilla hinta erot kellomerkkien välillä olivat tämän
päivän mittapuun mukaan marginaalisia). Roamer kuuluu niihin harvoihin
tehtaisiin jotka toimivat saksankielisellä Sveitsin alueella, pääosin
kelloteollisuus on ranskankielisellä alueella. Merkin nimi Roamer ei tarkoita
mitään vaan nimeksi valikoitui sana joka on helppo sanoa useimmilla kielillä.
Roamer oli merkki, jolla oli oma koneistotuotanto ja sen koneistot olivat
laadultaan hyviä. Tehtaan koneistot tunnetaan nimellä MST. Lyhenne tulee
perustajien nimistä, tehtaan perustivat
Soloturniin Fritz Mayer ja tämän yhtiökumppani Johan Strudeli.
He ostivat 1917 kellotehtaan LTG (=L Tieche Gammeter), sen omistaja Tieche jäi
vähemmistöosakkaaksi uuteen yhtiöön. LTG oli jo rekisteröinyt
nimen Roamer. Omistajien nimistä muodostuu Roamerin koneiston nimi MST. Firman nimi oli aluksi Mayer & Strudeli SA, joka muutettiin 1952
Roamer Watch Co. SA:ksi. Tehdas ei lähtenyt/kyennyt lähtemään mukaan 60-luvun
taajuudennostokilpaan, joka vallitsi alalla. Tehdas sai markkinoille 21.600
taajuuden koneiston vasta 60-luvun lopussa, se jäi tehtaan viimeiseksi
omaksi koneistoksi. Tuolloin muilla alkoi olla vakiona jo 28.800. Tehdas lupaili
mainonnassa liian hyviä käyntitaajuuksia ja se kaatoi tehtaan ns quartz-lamassa
70-luvun alussa. Tehdas kuitenkin jatkoi toimintaa konkurssin jälkeen, ilman
omia koneistoja, käyttäen ETA koneistoja.
Tehtaan ykkösmalli oli sen patentoima Anfibio-mallisto, joka perustui lasinkautta aukeavaan kuppikuoriin, joka oli suljettu tulppalasilla. Hyvä ja tiivis kello, joka pääsi vuotamaan vain nupista, jos lasi oli ehjä. Usein Roamerin pohjassa saattaakin olla teksti Brevette ja numeroita, se ei siis ole kellomallin nimi, vaan brevette tarkoittaa patentoitu, numero on siis patentin numero, ei mallinumero eli reffi. Varsinaista Roamerin tehdasta ei ole enää olemassa, mutta merkki brändinä elossa, Kiinassa.
Roameria on tuotu Suomeen useamman maahantuojan toimesta, pätkittäin. Nyt, ei ole maahantuojaa.
Luokitukseni Roamerille on 4
Sicuran perusti 60-luvulla merkki Ernest Schneider, joka oli alunperin liikennelentäjä. Sicura valmisti edullisia cronoja juuri mm lentäjille ja sukelluskelloja, joilla ei voinut oikeasti sukeltaa, koska ne olivat vain roiskevesitiiviitä ranta-sukeltajankelloja. Merkkiä usein myyntisaittien myyntipuheissa tituleerataan Breitlingin tehtaan 2. merkiksi, mikä ei pidä lainkaan paikkansa. Mutta merkillä on yhteys Breitlingiin, sillä kun Breitling ajautui 70-luvun lopussa konkurssiin. Juuri Ernst Schneider, Sicuran omistaja pelasti merkin ostamalla oikeudet merkin nimeen, samalla kuitenkin Sicura lopetettiin, koska Breitlingin näkymät luksusmerkkinä olivat paremmat kuin käyttökello/muotikello-tasolla olevan Sicuran. Sicuralla on omat fanaattiset keräilijänsä maailmalla, sillä mallit ovat useimmiten sporttikelloja ja erikoiskelloja. Sicura kelloissa on käytetty yleensä nastakäyntisiäkoneistoja, ne tehtiin enemmän tai vähemmän kertakäyttöisiksi koneistoiksi. Yksi linkki Breitlingillä ja Sicuralla kuitenkin on. Uuden Schneiderin johtaman Breitlingin ensimmäinen kello Breitling 8500, joka tuli tuotantoon 1979 oli quartz-kello Ronda-koneistolla. Kun Breitling luopui 8500 kellosta 80-luvun puolivälissä, lopuista kelloista tehtiin kelloa nimellä Stunt Watch by Sicura, koska osia oli paljon varastossa. Stunt Watch oli edullinen kello, toisinkuin Breitling, se maksoi aikanaan saman kuin muovikello Swatch.
Luokitukseni Sicuralle on 2.1
Sinn on saksalainen 1961 perustettu kellomerkki. Sinn käyttää kelloissaan sveitsiläisiä koneistoja, aiemmin ETA, nykyään Sellitan koneistoja. Merkin perustaja Helmut Sinn (1916-2018) oli itse lentäjä ja merkin kellot ovatkin usein ilmailuun liittyviä tai lentäjä/military henkisiä. Sinn on vintage-kellojen puolella tunnettu 70-luvun cronoistaan, joissa oli Valjoux-koneistoja. Tehdas sijaitsee Frankfurt am Mainissa. Merkki aloitti vähän samaan tyyliin kuin Steinhart, olemalla edullinen vaihtoehto sveitsiläisille merkeille, mutta viime vuosina tehdas on nostanut profiiliaan ja pyrkinyt nousemaan ylemmäs merkkien välisessä hintaportaikossa. Merkkiä ei tuoda virallisesti Suomeen, eikä siihen siten saa merkkikohtaisia varaosia.
Luokituksenio Sinnille on 3.2
Solvil et Titus on perustettu kellokaupunki La Chaux de Fondsissa (Baselista länteen, lähellä Ranskan rajaa) 1887. Merkin huippuvuodet olivat 30-40-luvuilla, mutta tähti alkoi laskea ja merkki putosi merkkikelloista käyttökello kategoriaan 50-luvulla. Merkin päämarkkina-alueena oli kaukoitä. Kelloa on myyty sekä pelkästään Titus-nimellä että Solvil et Titus, mutta kyseessä on sama kellomerkki. Merkki meni nurin 70-luvun alussa, mutta elää taas kiinalaisena ö-luokan kellona, joissa on kiinalaisia mekaanisia Seagull-koneita, joita käytetään yleisesti mekaanisissa kopiokelloissa.
Ei tietoa, onko tuotu maahan.
Luokitukseni Solvil et Titukselle on 2.1
Saksalainen moderni kellomerkki, joka on keskittynyt valmistamaan sukellus- ja lentäjäkelloja. Steinhart käyttää kelloissaan sveitsiläisiä koneistoja, aiemmin ETA, nykyään Sellitan tai STP koneistoja. Eräiden tietojen mukaan, merkki tilaa kaikki kellonsa valmiiksi kasattuina alihankkijoilta eli se on vain brändi, ei kellotehdas. Steinhart kilpailee automaattikellojen alarekisterissä hinnalla, sillä oli vielä hiljattain automaatti-malleja joita myytiin tehtaan omilla nettisivuilla alle 490€, nyt uudet mallit keraamisella kehällä ovat 590€. Steinhart on vastine entisten aikojen postimyyntikelloille. Merkkiä ei tuoda virallisesti Suomeen, eikä siihen siten saa merkkikohtaisia varaosia.
Luokitukseni Steinhartille on 2.2
Vuonna 1925 La Chaux De Fondsiin perustettu Fabrique D'horologie Shulem Schaya SA oli Sully Watchin takana. Ilmeisesti Sully oli juutalaisen Shulemin lempinimi. Merkki oli suunnattu USAn markkinoille. Sully Watch, kuten myös muut, joiden nimessä Watch, olivat suuntautuneet USAn markkinoille. Merkki ei valmistanut omia koneistoja, mutta se käytti hyviä koneistoja. 50-luvun automaateissa oli Felsaa ja 60-luvulla ETAn koneistoja, suurin osa Suomessa liikkuvista Sullyistä on kuitenkin vedettäviä kultakelloja, joissa on usein hyvin ohuet kuoret, siis eräänlaisia budjettikultakelloja. Tunnetuin alabrändi oli Special. Yritys meni nurin 60-70-lukujen taitteessa. 80-luvulla Watex Watch Co otti nimen hallintaansa.
Todennäköisesti merkkiä ei ole tuotu Suomeen.
Luokitukseni Sullylle on 2.2
Titonin historia liittyy Felcaan. 1919 perustettu tehdas Felco muutti nimensä ensin 1943 Felcaksi. Vuonna 1952 tehdasfuusioitui pienen Titoni merkin kanssa ja Syntyi Felca & Titoni SA. Kelloja tehtiin 50-luvun lopulta alkaen Titoni nimellä. Titonin tunnetuin malli on Airmaster. Merkki ei valmistanut omia koneistoja, vaan käytti koneistotehtaitten koneistoja. Merkki kaatui 70-luvun alussa, mutta se elää nykyään Intiassa.
Merkkiä ei liene tuodun virallisesti Suomeen.
Luokitukseni Titonille on 2.2
Tressa on perustettu 60-luvun puolivälissä nimellä Tressa Lux Catena SA, sillä oli useita toimipisteitä mm La Chaux De Fondsissa ja Bielissä. Tehdas teki kelloja, joita voisi kuvailla muodikkaiksi ja erittäin näyttäviksi. Sen mallit muistuttivat 70-luvun alussa vähän japanilaisten Citizenin ja Orientin malleja (värikäs taulu, dbl-indexit, taulussa esim tähtiä). Tehtaan mennessä nurin 70-luvun alussa, itse merkki myytiin Italiaan. Italialainen Tressa toimi Milanosta käsin ja teetti kelloja Sveitsissä. Kelloissa käytettiin AS-tehtaan automaattikoneistoja. Myös se meni nurin ja Tressa-brändi myytiin Intiaan.
Merkkiä ei liene tuodun virallisesti Suomeen.
Luokitukseni Tressalle on 2.3 italialainen Tressa 2.1
1894 Geneveen perustettu Universal on yksi legendaarisimpia cronograafeihin keskittyneitä kellomerkkejä. Se oli 30-50-luvuilla johtava ajanottokellojen valmistaja. Se ei kuitenkaan itse valmistanut cronofraafikoneistoja, vaan käytti niihin erkikoistuneitten tehtaiden koneistoja. Universal käytti parhaita cronograafikoneistoja, kuten Excelsior Park. Merkin kuuluisin malli on kuitenkin 1958 julkistettu Polerouter, joka oli ns microroottorikello ja siten ohuempi kuin normaaliautomaattikello. Merkki valmisti microroottoriteknologiaa hyödyntäen myös 1965 Golden Shadow ja White Shadow (kulta/teräs) -mallit, jotka olivat tuolloin ohuimmat automaatit (mallissa ei ollut sekuntiosoitinta). Merkki kärsi pahoin 70-luvun kriisissä ja luopui omasta koneistotuotannosta quartz-aikana ja taantui 3-tason Merkkikelloksi.
Nykyisin tehdas on kiinalaisomistuksessa ja tekee tuloaan uudelleen ehdottomalle huipulle 6-tason kelloksi.
Merkkiä on tuotu myös Suomeen. Ei tietoa maahantuojasta.
Luokitukseni Universalille on 5
Zodiac merkki perustettiin 1908 kelloseppä Ariste Calamen toimesta. Nimi Zodiac viittaa tähtitaivaan kuvioihin/ horoskooppimerkkeihin. Nimeä varjostaa myös 70-luvulla Los Angelesissa häärinyt sarjamurhaaja, joka käytti itsestään lehdille lähettämissään viesteissä nimeä Zodiac. Merkki oli kelloteollisuuden kärkeä jo ennen 50-lukua, julkiataen automaattikellon jo 1932 eli aivan ensimmäisten joukossa. Vuonna 1953 julkistettu vesitiivismallisto Sea Wolf toi sille maineen vahvana osaajana vesitiiviissä kelloissa. 1968 Zodiac oli mukana liipotinmoottorikoneisto Dynotronin kehittämisessä ja se otti osaa ensimmäisen sweitsiläisen quartz-kellon Beta 21 kehitystyöhön 1970. Merkki kuihtui pois quartz-aikana, mutta se ei mennyt nurin. Zodiac uudelleen julkistettiin kellomerkkinä 1990. 1998 merkki siirtyi amerikkalaisomistukseen ja 2001 amerikkalainen muotikellovalmistaja Fossil Group (Fossil, DKNY, Emporio Armani, Skagem Diesel + muuta roskaa) osti Zodiacin.
Merkin päämarkkinat olivat yhdysvalloissa, sitä ei ole koskaan virallisesti maahantuotu Suomeen.
Luokitukseni Universalille on 4
Alla luetellut neljä merkkiä ovat isoimmat suomalaiset brändit. Suomessa ei ole ollut kelloteollisuutta, eikä Suomessa valmistettu rannekelloja. Toki löytyy muitakin kelloja, joissa on suomalainen tuotemerkki. En vielä laskisi kello-brändiksi, jos joku on tilannut erän yhden erän kelloja, vaikka kelloliikkeen omalla nimellä, se on mainoskello. Mielestäni kyseessä on vasta kellomerkki, kun se on A rekisteröity ja B sitä myy eteenpäin joku muu kuin merkinhaltija/valmistuttaja. Näin ollen listaan olisi vielä voinut liittää esim Kulta-Kontu Oyn Kontu-merkin, mutta olen nähnyt sellaisen itsekin vain kerran tai kaksi, joten on paha kommentoida laajemmin.
Merkki on suomalaisen tukkuliike Perkko Oy:n oma brändi. Perkko alkoi tuoda taskukelloja sveitsistä Suomeen 1918, mutta itse merkki syntyi jo 1910. Ei siis ole olemassa Leijonan kellotehdasta, vaan kellot on tilattu omalla brändäyksellä usealta eri toimittajalta historian saatossa. Edullisenlinjan kestävällä Leijonalla on ollut erityisen vahva asema Suomen markkinoilla ja iso osa kuluttajista uskookin, että kellot on tehty ainakin jossain vaiheessa Suomessa. Erityisesti 60-luku oli Leijona-kellojen kulta-aikaa, silloin Sveitsissä kukoisti brändi-kellojen valmistus. Kokoonpanolinjat kasasivat asiakkaille kelloja koneistotehtaitten koneistoista ja kuoritehtaiden valmiskuorista. Kellojen laatu oli hyvien sveitsiläisten koneistojen ansiosta korkea, ne hakkaavat mennen tullen esim ranskalaiset kellot, joissa nastakäyntinenkoneisto (pinlever). Ne olivat markkinoilla vahvassa asemassa. Leijonan taskukelloissa oli yleensä vanhemmissa FHF-tehtaan koneisto, myöhemmissä Unitas, rannekelloissa useimpia koneistotehtaitten koneistoja (Unitas, AS, ETA, FHF, ST, FEF jne). Leijonalla on ollut hyvin vahva markkinaosuus Suomessa, kuluttajat ovat suosineet kotimaista ja Leijona on tavallaan estänyt siten monen käyttökellokategorian kellon pääsyn Suomen markkinoille. Leijonalla on ollut jopa yli 30-40% kappalemääräinen markkinaosuus Suomessa, varsinkin ennen Citizenin tuloa Suomeen (70-luvun alussa). Leijona valikoimissa oli kelloja isolla haarukalla, vaikka se toimi edullisten kellojen kategoriassa. Joissakin Leijonissa on hyvinkin edulliset kromi- tai dubleekuoret, joissakin teräs- tai jopa kultakuoret. Myös taulujen laatu vaihteli voimakkaasti. Ilmeisesti, Leijona teki aina välillä kamppanjatarjouksia liikkeille hyvin edullisista asiakkaiden sisäänvetokelloista, jotka olivat hyvin edullisia. Hinnasta johtuen nuo mallit olivat myös normaalia edullisemmista osista kasattu.
Leijonassa ja muissa Suomi-kelloissa (Leopard, Tiger, Cardinal sekä ruotsalainen Miljonär) luokituksen mataluuteen vaikuttaa se, että ei ole omaa tehdasta, vaan kyseessä on tilaajan brändi. Pitää kuitenkin muistaa, että tämä ei kuitenkaan suoraan korreloi kellojen laatuun. Koneistot saattavat olla täysin samoja kuin 3 ja 4 Merkkikelloissa.
Luokitukseni Leijonalle on 1.3.
Leijonaan läheisesti liittyy kello, joka on Suomessa ristitty Akka-Leijonaksi. Kellolla ei ole taulussa tai kuorissa nimeä, mutta siinä on logo, jossa on makaava leijona ja tämän takan seisova nainen. Merkin ranskankielinen nimi on Lion et dompteuse (Leijona ja kesyttäjätär). Kellolla on ollut useita maahantuojia. Aikoinaan kelloa yksi maahantuonut yritys yritti käyttää kellosta suomennettua nimeä, mutta oikeusjuttu ja Perkon Leijonan nimisuoja esti tämän. Kello on samanlainen tilausbrändi kuin Leijona. Merkin mallit joita olen nähnyt ovat hyvin samanlaisia kuin Leijonan edullisemmat mallit. Kellon nimeä ei ole Sveitsin kelloalan nimirekisterissä. On mahdollista, että kyseessä on jonkun tilausbrändi kelloja valmistaneen firman oma merkki tai mallikello ja siihen on laitettu vain logo, jotta se kelpaa mahdollisimman monelle asiakkaalle. Isolla painosmäärällä, se on ollut edullisempi kello, kuin omalla merkillä tilattu. Kellolla on ollut useita maahantuojia ja sitä on tuotu Suomeen linkityksenä ruotsalaiselta maahantuojalta.
Luokitukseni Akka-Leijonalle on 1.3.
Merkki oli suomalaisen tukkuliike Sylvester Korhonen Oy:n oma brändi, se oli 60-luvun lopulla kelloalan isoimpia toimijoita Suomessa, se toimi mm Certinan ja Zenithin maahantuojana. Merkki lienee syntynyt 50-luvun alussa. Sylvester Korhosen tukkuliike meni nurin 70-luvun quartz-kriisissä, osin siitä johtuen, osin sukupolven vaihdosongelmien takia. Sylvester jatkoi toimintaa kelloliikkeenä Espoon Tapiolassa, sukupolven vaihdoksen jälkeen (tukkuliike toimi Helsingin keskustassa). Ei siis ole olemassa Leopard kellotehdasta, vaan kellot on tilattu omalla brändäyksellä kasausfirmoilta Sveitsistä. Toimintamalli oli hyvin sama kuin Perkon Leijonassa, mutta Leopard oli, näkemistäni kelloista päätellen, asteen tai kaksi Leijonaa arvokkaampi kello kaupassa, sillä kellojen viimeistely oli korkeampi. Leopard on siis mielestäni laadukkain näistä Suomi merkeistä, mutta toki mallikohtaista (tilauserä) vaihtelua esiinyi kaikilla. Laadun heilahtelu näkyy parhaiten kellojen taulujen suurissa tason heilahduksissa. Erinomaista laatua oleva taulu voi olla hinnaltaan kymmeniäkertoja suhteessa edullisimpaan. Leopard merkin taru päättyi tukkuliikkeen mukana.
Luokitukseni Leopardille on 1.3.
Tiger oli Helsinkiläisen Aseman Kello Oy:n maahantuoma oma merkki. Tiger siis seurasi Perkon Leijonan jalanjälkiä. tietojen mukaan kellot Sveitsissä valmisti etupäässä kellotehdas Mildia SA. Tigerit joita olen nähnyt ovat olleet vanhimmillaan 60-luvun loppupuolen kelloja. Koneistoina kelloissa vedettävissä FHF ja ST koneistoja automaateissa sekä AS että ETA koneistoja. Tiger on merkkinä paljon vähemmän levinnyt kuin muut mainitut Suomi-kellot, sillä sitä myytiin vain Aseman Kelloissa (Helsinki ja Tampere) sekä Aseman Kellon johtajan Eero Kallioniemen vetämässä Velikulta-ketjussa, jolle Aseman Kello teki yhteisostoja.
Luokitukseni Tigerille on 1.3.
Cardinal oli Suomalaisen tukkuliikkeen KelloTuomi Oy:n oma brändi, joka oli rakennettu Perkon Leijonan esimerkin pohjalle. Cardinal tuli markkinoille jälkijunassa, sitä käsittääkseni alettiin valmistaa vasta 60-luvun lopussa, kun edullisten kellojen tuotanto tuli transitio-vaiheeseen, eli mekaanisia Cardinal-kelloja on vain vähän liikkeellä verrattuna Leijonaan tai Leopardiin. Ensin 70-luvulla mekaaninen kello ei myynyt, sitten vuosikymmenen lopussa tuli siirtymä quartz-kelloihin, ensin sveitsiläisiin ja 80-luvun alkupuolella kaukoidän kelloihin Miyota-koneistoilla. Kun Tuomi lopetti toiminnan -92, Exact Oy jatkoi merkin haltijana, nykyisin oikeudet merkkiin taitavat olla Timanttiset ketjulla, mutta kelloja ei ole enää tehty. 80-luvulla, ennen ns muotikellojen tuloa markkinoille Cardinalilla oli noin 15% markkinaosuus Suomessa, sillä KelloTuomi toimitti tavaraa Caratia-ketjulle, joka oli itsenäisten kelloliikkeiden muodostama keskitettyjenostojen yhteenliittymä.
Luokitukseni Cardinalille on 1.3.
Kirjoitus alunperin luotu 2013
viimeksi päivitetty
12/2021
HL