www.kellohuoltoloppela.com

Omega 260 ja 280 sarjat

Omega 265 jpg Omega 285 jpg

Mallien juuret 30-luvulla

Omegan merkittävin vedettävä koneistosarja on ollut 30mm halkaisijalla oleva peruskoneisto. Sarja tuli tuotantoon jo 1939 ja tunnettiin nimellä cal 30. Tuohon aikaan Omega nimesi kaliiperinsa koneiston halkaisija millin mukaan eli kyseessä oli 30mm halkaisijaltaan oleva koneisto. Koneistosta tuli erilaisia versioita (30T1, 30T2, 30T2 PC, 30T2 SC, 30T2 SC AM PC),  jotka eriteltiin liitenumeroilla ja -kirjaimilla. Eriversiot selittyvät erityisesti käyntilaitteen kehityksellä ja iskusuojalla. Kaliperien koodit alkoivat käydä yhä monimutkaisemmiksi ja tarvittiin lyhyt selkeä koodi, kun versioita tuli lisää ja oltaisiin valmistettu ehkä uusiakin kaliipereja, joilla on sama halkaisija. Vuonna 1949 Omega oli pakoitettu selkeyden takia kehittämään uuden kaliiperikoodin, joka ei viitannut mittoihin. Kaliperit päätettiin tehdä kolminumeroisiksi, joissa viimeinen numero on kehitysversio. Koneisto sai kaliiperinumerot 260 ja 280.

Omega 30 jpg Alkuperäisen sarjan 30T1.

Yhdestä kaliiperista kaksi kaliiperisarjaa

Pikkusekunti kellot olivat jatkossa 260 ja versioinnit: 261, 262, 265, 266, 267, 269. Keskisekuntilla oleva koneisto 280 ja versioinnit: 281, 283, 284, 285, 286. Kuten on helppo huomata, kaikki numeroita ei ole käytetty, välitä puuttuu esim 263.
Kaliiperin 260 pohjana oli 30T2 PC, joka oli sama 15 kivinen koneisto. Se julkistettiin alunperin 1943. Mallia korjattiin 2 laakerikivellä, syntyi 261. Kaksi lisäkiveä tulivat minuuttirattaalle. Samoihin aikoihin 40-luvun lopulla, kun Omega muutti kaliiperi-koodia, se myös vaihtoi koneiston pohjan ja siltojen pintakäsittelyn rodinoinnista (hopeanvärinen) punakullattuihin koneistoihin. Muutos ei tapahtunut yhtenevästi, sillä vuosilta 1948-49 löytyy jonkin verran koneistoja, jotka ovat cal 30T2 ja punakultaus.

Vanha kal Uusi kal Vuosi Kiviä Muuta
30   1939 15j Aukileikattu bi-metalkehä
30 T1   1940 15j Aukileikattu bi-metalkehä
30 T2   1940 17j  
30 T2 SC   1941 17j SC =Seconde au centre
30 T2 PC AM 260 1941 15j PC = Pare-chocs, pronssikehä
30 T2 PC AM 261 1941 17j AM = Antimagnetique
30 T2 SC PC AM 280 1941 17j  
30 T2 AM RG 262 1943 17j RG = Regulateur
(30 T2 SC PC AM RG) 281 1943 17j kronometri
(30 T3 PC AM) 265 1949 15j Ei iskusuojaa
(30 T3 PC AM RG) 266 1950 17j kronometri
(30 T3 SC PC AM) 283 1950 17j  
(30 T4 SC PC AM) 284 1955 17j  
(30 T4 PC AM) 267 1957 17j  
(30 T5 PC AM) 268 1958 17j Sileä liipotinkehä, ei ruuveja
(30 T5 SC PC AM) 285 1958 17j Sileä liipotinkehä, ei ruuveja
(30 T6 PC AM) 269 1961 17j Tasospiraali
(30 T6 SC PC AM) 286 1961 17j Tasospiraali

Cal 30 liite T1, T2, jne ovat koneiston kehitysversio. Vuonna 1943 T2 versiossa tulee käyttöön Breguet-spiraali. SC = keskisekunti, PC = Inca-iskusuojaus, AM = antimagneettinen berylliumpronssikehä ja RG = kello on kronometeri. Vahvennuksella merkityt kaliiperit ovat kronometrejä (262, 281 ja 266). Suluissa olevat Vanhat kaliiperit ovat vain tehdas speksejä kaliiperille, ei oikea vanha kaliiperinumero, koska merkinnästä koneistossa luovuttiin 1949, ennen näiden julkistamista.

Vertailutaulukko sarjoille

Taulukosta näkee mikä malli vastaa toista, pikkusekunti versus keskisekunti.

  Pikkusekunti Keskisekunti Muuta
30 T2 PC AM 260   15 kiveä
30 T2 PC AM 261 280  
30 T2 PC AM RG 262 281 Kronometri
30 T3 PC AM 265 283  
30 T3 PC AM RG 266   Kronometri
30 T4 PC AM 267 284  
30 T5 PC AM 268 285 Sileäkehä
30 T6 PC AM 269 286 Tasospiraali

Koneiston halkaisija on siis 30,0mm eli 13"' (=linjaa). Koneiston korkeus on 260 sarjalla 4,00mm ja 280 sarjalla 5,10mm. Koneisto on halkaisijalta isokokoinen (kuten myös paksuudeltaan) ja siten omaa kookkaan liipottimen, joka antaa hyvän, tasaisen ja tarkan käynnin. Koneistosarjassa on ns Brequet-spiraali (paitsi kahdessa viimeisessä 269 ja 287). Kyseessä on äärimmäisen luotettava koneisto, joka yksinkertaisuudessaan hipoo täydellisyyttä, pikkusekuntiversio on rakennettu samaan tapaan kuin perinteinen taskukellokoneisto esim Omegan 16.5"'. Koska koneisto on luotu ennen taajuuskisan alkua, se toimii perustaajuudella 18.000. Rakenteessa ei ole kiinnitetty huomiota ohuuteen, vaan enemmän toiminnan luotettavuuteen. Koneiston keskisekuntiversio on tehty pikkusekuntikoneistosta. Pohjarattaan sillan tappi on pitkä ja sillanpäällä on kuljetusratas, joka siirtää liikkeen sekuntirellille, joka on omalla sillalla mennen läpiporatun minuuttirattaan läpi. Vastaavaa konstruktiota käyttivät kaikki tehtaan, ennen kuin kehitettiin kaliiperit, jotka oli vartavasten tehty keskisekuntikoneistoiksi. Rakenne on toki toimiva, mutta tekee koneistosta paksun ja sillan päällinen ratas on altis ongelmille.

Koneistosarjojen kehitysaskeleista mainittakoon: 1) Alkuun sarjassa on lämpökompensoitu bi-metallikehä, sen puola on aukileikattu toisen puolan vierestä ja lämpötilan muuttuessa se lämpömittarin langanlailla joko hieman aukeaa tai sulkeutuu. Vuonna 1941 koneistoon tulee lämpötilan vaihteluille immuunimpi yhdestämetallista oleva kehä, joka on suuri parannut käyntitarkkuuteen. 2) Vuonna 1943 koneistoon lisättiin kaksi kiveä keski- eli minuuttirattaalle. Se vähensi koneiston kulumaa. 3) Anti-magneettinen liipotin kehä 1943 alkaen. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, että koneisto olisi ollut täysin antimagneettinen, kuten moni nettikeskusteluissa luulee. Se vain vähensi ongelmaa liipottimen kehä ei magnetoitunut, kun se alettiin valmistaa berilliumpronssista, mutta liipottimen spiraali ja liipotinakseli´kyllä magnetoitui edelleen. Magnetoitumista vastaan on taisteltu aina näihin päiviin asti erilaisilla spiraalin terässeoksilla, mutta ongelma on, vasta nyt 2012, selätetty lopullisesti uusissa Omegoisssa piistä tehdyllä liipottimella ja spiraalilla. 4) 1958 esitelty sileä kehä, vaikka ruuvillinen kehä on monen mielestä hienomman näköinen, sileäkehä oli iso edistysaskel liipottimen tasapainotuksen ja siten käyntitarkkuuden suhteen. Sileä kehä tasapainotettiin tehtaalla koneellisesti jyrsimällä sen pohjasta tasapainotus. 5) Viimeisiin versioihin 269 ja 287 koneistoista poistettiin Breguet-spiraali ja siirryttiin tasospiraaliin, tämä muutos ei ollut parannus, vaan tehtaan säästökikka, jolla saatiin kustannuksia alemmas. Kahteen kerrokseen taivutettu Breguet-spiraali vähensi koneiston asentoeroja. Toisaalta aiemmassa versiossa käyttöönotettu sileä kehä oli parantanut suoritusta, joten ero oli aiempaan pieni. Breguet-spiraali maksoi kymmeniä kertoja enemmän kuin tasospiraali. Spiraalit tehtiin tehtailla käsityönä, parhaat tekijät taivuttivat päivässä kymmenisen Breguet-spiraalia ja vastaavasti yli sata tasospiraalia.  6) Kaikissa muissa iskusuojatuissa versioissa oli Inca-iskusuojaus, paitsi viimeisissä versioissa 269 ja 287, joissa oli Novochoc-iskusuoja. Teknisesti laitteilla ei liene suurta eroa, mutta Novochoc, jota sanotaan myös Omegan-merkiksi on tehty vain Omegalle. Molemmat iskusuojat ovat lähtöisin samasta paikasta, sillä molemmat teki Incabloc, joka oli/on Nivarox SA:n omistama yhtiö. Nykyään Nivarox on osa Swatch Groupia, kuten Omega. 7) Viimeisissä malleissa 269 ja 287 esiteltiin myös säädettävä ulkopää. Sen avulla koneiston käyntivoidaan keskiöidä tarkasti kohdilleen. Aiemmissa malleissa on tyypillistä, että käynninkeskiöheitto oli jopa 2-3millisekuntia. Vanhoilla paperinauhalle tulostaneilla testereillä ei kuitenkaan erottanut heittoa. Nykytesterit erottavat jo 0,1 millisekuntin heiton. Omegan suositus keskiöintiheitolle on moderneissa kelloissa 0,3-0,6 millisek. Keskiöinti yhdessä sileän kehän kanssa minimoi haitan, joka oli tullut Breguet-spiraalista luopumisesta.

Vuosina 1939-59 koneistoa valmistettiin 3 miljoonaa kappaletta. Tämän jälkeen 60-luvulla valmistettiin kaliiperit 269 ja 287. Virallisten tietojen mukaan kaliiperien 269 ja 287 valmistus loppui vuosikymmenen lopussa 1969, mutta se on vain vuosikymmenen loppu. Käytännössä koneistot olivat vain julkistus erä 1963. Koneistoja tehtiin kuitenkin varastoon ja Omega on myöhemmin julkistanut juhlamalleja, joissa se on käyttänyt varastoon tehtyjä koneistoja. Kun 60-luvulle tultaessa keksittiin alkaa nostamaan taajuutta, se teki kookkaan ja raskaan liipottimen tarpeettomaksi ominaisuudeksi tarkassa kellossa. Omegakin kehitti korvaajaksi sarjan 600, joka oli 19.600 taajuudella toimiva ja mitoiltaan halkaisija 12.5"' eli 27,90mm ja korkeus 3,35mm. Se mahdollisti entistä sulavalinjaisemmat kellot, jotka tulivat muotiin 60-luvun alussa ja myös kalenterin. Usein sanotaan, että Omega teki 60-luvun alussa mallin Seamaster 30, jossa oli kaliiperi 269 ja 287, juuri niille, jotka purnasivat uutta sulavaa linjaa (Seamaster 600 mallia) vastaan. Se kunnon "wanhanajan" kello, vanhan kaartin miehille! Seamaster 30 oli 35,0mm  ja Seamaster 600 oli 34,0mm.

Mallit

Omega jpg Omega jpg

Koska kaliiperi oli kookas (halkaisija 30,0mm) siitä tehdyt kellot olivat kookkaita, pienimmilläänkin 40-lukulaisissa kuoren halkaisija 33,5mm ja normaalisti 50-luvun kelloissa kuoren halkaisija oli 35,0 tai 36,0mm. Malleissa koneisto meni suoraan kuoreen ilman ns koneistonkiinnitysrengasta. Tästä on sekä etua, että haittaa. Etuna se että koneisto ja kuori ovat toisilleen tehdyt, haittana taas kaikki kuorensaamat iskut menevät suoraan koneistolle. 50-luvulla 260 ja 280 koneistoja käytettiin alabrändittömissä Omega kelloissa sekä Omega Seamaster, alkuperäisissä Geneve mallissa. 60-luvun alussa 269 ja 287 koneistoja käytettiin Seamaster 30, Railmaster sekä Ranchero kelloissa. 50-luvun erikoisuuksista voidaan mainita mm erikoistauluiset kellot erikoisella taulun jyrsintätekniikalla tehtiin mm tauluja, joita Omega harrastajat kutsuvat kangas- (linen) ja vohveli- (waffle) tauluiksi. Koneistoa on ollut käytössä myös ns Suomi-Omegoissa. Ne olivat 14k kultakuorisia kelloja, joiden kuoret tehtiin Suomessa. Vielä 60-luvun alkuun asti jalometallituotteiden maahantuonti oli kiellettyä, valuuttapaon estämiseksi ja kultakellot tehtiin siksi Suomessa, tehdas toimitti vain koneiston taulun, osoittimet ja nupin. Omegan silloisen maahantuojan Perkko Oyn sopimusvalmistaja teki kellolle kuoret. Näissä kelloissa on Suomalaiset kultaleimat, ei lainkaan kuorireffiä. Niiden ranneke leveys on 19mm, mikä on harvinainen vintage-Omegalle.

 

Huoltaminen

Valitettavasti monet 260 ja 280 koneistolliset Omegat ovat olleet kovassa arkikäytössä, eikä kelloja ole säälitty, joten taulut ovat usein kurjassa kunnossa. Omega ei toimita enää tauluja näin vanhoihin malleihin. Yleisyytensä takia monet muut, kuin erikoismallit (alkuperäinen Geneve), kuuluvat edullisen kategorian Omegoihin, vaikka hyvien yksilöiden hinnat ovat nosteessa.

Kellojen kanssa alkaa olla kiire, jos on kello, jota ei ole huollettu ja kuntoa ei ole määritetty. Kaliiperisarjojen 260 ja 280 huotaminen on parin viime vuoden sisällä vaikeutunut, kun osat sarjaan alkavat tehtaalta loppumaan, kiitos globaalin vintage-keräilyn. Esim nupin ja vetoakselin kellossa kiinni pitävä osa, salpahaka on jo tehtaalta loppu, eikä osaa saa enää uutena. Se ei toki rikkoudu helpolla, mutta on altis ruostumiselle, koska vesivauriot syntyvät yleensä aina nupin kautta. Koska Omegan osia myydään vain Omega-valtuutetuille huolloille, käytettyjen kellonkoneistojen kysyntä on suurta. Tästä johtuen huonokuntoisiakin ei-kunnostuskelpoisia kelloja ostetaan hintaan 200-300€. Se kiihdyttää kysyntää, kun moni ajattelee, tuosta huudetaan innolla, huudanpa minäkin. Romukoneiston ostossa on riskinsä, ei voi tietää onko haluttu osa koneistossa ehjä, erityisesti tämä koskee liipotinta. Joskus 260 tai 280 koneistoa on käytetty täysin kuivana, pitkään ja se käy usein kohtuu hyvin, mutta liipottimen tappi alkaa kulua. Kuivan koneen voimasta on hyvä merkki liipottimen vastakiveen hiertynyt kuluma, kun liipottimen tappi on kuivassa laakerissa jyystänyt synteettiseen rubiiniin montun. Koneisto on kuitenkin vähän traktori, onneksi useimmat osat rikkoudu ihan helpolla.

Kunnostettavaksi ei kannata ostaa kelloa huonolla taululla, sillä tauluja ei malliin enää saa. Tauluja voi toki kunnostuttaa ulkomailla, mutta kunnostettu taulu on kunnostettu, ei keräilykellon taulu. Joihinkin malleihin on saatavilla yhä osoittimia, mutta vaatii vähän tuuria. Omegan tiedostot 50-luvun kelloista ovat puutteellisia, vaikka tarjolla olisi rinnakkaismallin osoittimet Omegan Extranet (=saitti Valtuutetuille Huolloille) ei osaa tarjota niitä, mutta kaivelulla niitä voi löytää. Omegan on nostanut voimakkaasti parina viime vuotena useiden osien hintoja. Esim lasien, osoittimien ja jousien hinnat ovat yli tuplautuneet parin vuoden takaisesta hintatasosta. Harmillista, mutta pääasia, että tehdas tekee niitä vielä, mikään muu valmistaja maailmassa ei tee uusia laseja, nuppeja tai jousia 50-luvun koneistoon. Ongelmana kelloissa on vesivauriot, usein osoitin asetusmekanismi on ruosteessa ja sen kaikkia osia ei enää saa. 50-luvun kellot olivat vesisuojattuja, eivät vesitiiviitä ja kelloja on altistettu vedelle. Nupit kellossa ovat usein alkuperäisiä ja tiiviste on menettänyt vedenpitävyytensä jo 60-luvun puolivälissä.

Kuorenosat

Omegan etu moneen muuhun merkkiin verrattuna on ylivoimaisesti paras varaosien saatavuus, vastaavaa ei tarjoa mikään muu merkki. Omega valmistaa yhä uusia nuppeja, tiivisteitä ja laseja aina 50-luvun kelloihin asti, joten koneistoltaan ehjän saa kuoriosiltaan helposti hyvään iskuun. Alkuperäinen nuppi on haastava osa tehtaalle, sillä Omegalla on sadoittain erilaisia nuppeja. Osien valmistus vintage-malleihin ei ole varsinaisesti business, vaan enemmänkin PR-homma. Omega kuuluu harvoihin ja valittuihin tehtaisiin, jotka valmistavat yhä uusia hesaliitti- eli plexilaseja sekä nuppeja vanhoihin malleihinsa. On suuri ero onko nuppi tai lasi vanhaa varastoa vai hiljattain valmistettu, sillä pleksilasit kuivuvat ja nuppien tiivisteet sulavat tai kuivuvat. Olen itsekin joskus tilannut Eternan nupin, joka tuli tehtaalta ja siinä oli valmiiksi sulanut tiiviste, eli se oli vanhaa varastoa. Suurinosa kellotehtaista ei valmista lainkaan kuoriosia 90-lukua vanhempiin kelloihin, myyvät jos vanhaa roinaa on hyllyillä. Tänä päivänä moni kuluttajatason merkki ei toimita osia edes vuotta 2000 vanhempiin. Jotkut valmistavat joitain osia tärkeimpiin avainmalleihin, mutta eivät perusmalleihin tai vanhin tuettu malli on vuodelta 1970. Omegan tuki yltää vuoteen 1950.

Lasi

Lasien valmistaminen kelloihin ei ole niinkään kaupallinen vaan imagollinen ratkaisu, sillä kellokeräily ja kellojen esittely netissä on tehtaalle arvokasta PR:ää, jota ei saa millään summalla rahaa. Kuten useimmat kelloharrastajat tietävätkin on Omegan hesaliitti sainattu eli lasin keskellä, sen sisäpinnassa on sekuntiosoittimennavan kohdalla pienen pieni Omegan merkki. Tuo merkki ei ole ainoa ero verrattuna ns tarvikelasiin, vaan Omega on käyttänyt lukuisia eri korkeuksia laseissaan, esim suosituinta halkaisijaa 316 (=31,6mm) Omegalla on 5-6 eri korkuista ja yksikään ei ole aivan sama kuin ns tarvikelasi, joten oikea Omega-lasi antaa kellolle paljon muutakin kuin vain tuon pienen logon. Hesaliittilasit ovat osia, joihin ikä vaikuttaa eli varastointi saattaa "kuivattaa" plexin. 40 vuotta vanha lasi isolla riskillä hajoaa paikoilleen asennuksessa tai käytössä saatavissa kolhuissa, johtuen muovin kuivumisesta ja haurastumisesta. Kaikki Omegan modernit osat on nykyään pakattu ilmatiiviiseen kalottiin (=pakkaus), jotta osa säilyy mahdollisimman hyvänä.

Nuppi

Nuppeja tehtiin usein ihan saman näköisiin rinnakkaismalleihin hieman erilaiset, jotta saatiin erimalleille omaa erityispiirrettä. On kuitenkin huomioitava, että tehdas on myöhemmin yhdistellyt joitakin nuppeja eli uusi nuppi ei ole aina 100%sen identtinen kellossa alunperin olleen kanssa, erityisesti tämä koskee pienien sarjojen malleja. Tehtaan mielestä on tärkeintä, että kelloon löytyy teknisesti sopiva nuppi ja kelloa voi siten käyttää. Pelkästään nuppeja Omega on käyttänyt useampia satoja malleja, osaa on tehty useammassa värissä eli kirjo on ollut todella valtava. 50-luvun nupit kultakelloissa eivät ole kultaa, vaan kullattuja eli dubleeta. Joitakin dubleenuppeja on tehty kahdessa värissä keltakulta ja punakulta. Nupit ja lasit tyypillisesti ovat osia, jotka teetetään alihankkijoilla ja kun alihankkija vaihtuu, pitää uuden alihankkijan alkaa tehdä nuppia, tällöin nuppi voi hieman muuttua, vaikka on edelleen saman mallin nuppi. Jos maailmassa on muutamasata kelloa, jossa on jotain nuppia, koneet eivät käynnisty, sillä tuotanto vaatii, tietyn valmistusminimin. Nuppeja ei voi valmistaa varastoon sadoittain, sillä osa vanhenee. Nupeissa on paljon muitakin mittoja kuin ulkoiset mitat. 260- ja 280- sarjojen kaliipereissa paljon paksumpi kierre akselisssa (1,20mm). Myös kuoressa oleva nuppiputki on paksu 2,50mm. 50- ja 60-lukujen kelloihin eivät sovi samat nupit. Ennen vuotta 1948 valmistetuissa Omegoissa ei ollut nupissa logoa. Omega on merkinnyt kaikki nuppinsa logolla 1949 alkaen. Aidossa Omega nupissa on aina logo.

Ranneke

50-luvulla kelloissa oli käytännössä aina nahkaranneke. Nahkarannekkeet olivat melkein poikkeuksesta sileitä ja mustia. Mitään liskon- tai alligaattorin-nahkoja ei oltu otettu vielä rannekkeissa käyttöön. Omega ei valmista enää mallikohtaisia rannekkeita vintage-malleihin. Omegalla on toki tuotannossa ranneke, joka on suunnattu yleisesti vintage-malleihin. Se on tyyliin sopiva sileä ja musta ranneke reunatikkauksella. Sitä saa tilattua halutulla leveydellä kapenemalla esim 18/16 tai 18/14. Jälkimmäinen on hyvä jos on vanha 14mm solki, jälkimmäinen 16mm solkeen. Omegan alkuperäisrannekkeen nahkaosa maksaa 160€, solki myydään erikseen, sen hinta on 50€. Kellohuollolla on myynnissä vastaavaa Hirsch ranneketta hintaan 35€. Hirsh rannekkeen mitat ovat 18/16 eli siihen voi laittaa 16mm leveän Omega-soljen. Kannattaa muistaa että nahkaranneke on orgaanista ainetta ja sillä on tietty käyttöikä. Jos sinulla on Omegan alkuperäinen solki, sen pystyy siirtämään aina uuteen nahkaosaan. Jos kello on päivittäin käytössä ranneke kestää hyvänä noin vuoden päivät. Valitettavasti Omegan nahkaranneke ja solki on yksi väärennetyimpiä kelloalan artikkeleita joita myydään netissä. Surullista, että moni pettää itseään, laittamalla kelloonsa kiinni tuoteväärennöksen.


Kirjoitus julkaistu 10/2019, HL