Yksittäisistä kellonkorjaus toimenpiteistä ehkä kriittisin ja yllättäen yksi vaativimpia on osoittimien asennus kelloon. Tämän "simppelin" operaation jäljiltä tulee ehkäpä eniten takuukorjauksia maamme kellosepille. Osoittimien lähteminen pois asemoinnistaan on toki myös suuri syypää vikoihin myös uusissa edullisen hintaluokan kelloissa, koska osoittimet tehdään nykyään pääsääntöisesti halvalla ja huonosti. Vielä 80-luvun puolivälissä osoittimet olivat erittäin laadukkaat kuluttajatason kelloissa kuten esim Citizen ja Seiko-kelloissa, mutta tänä päivänä samaa tasoa ei tahdo löytää edes laatukello-tasolta. Kun osoittimet tehdään vähän "sinnepäin", osoittimien reikä voi olla, joko liian löysä tai liian tiukka. Jos osoitin on liian löysä se ei pysy paikoillaan, vaan lähtee irti iskujen ja kolausten seurauksena. Jos taas osoittimen reikä on liian tiukka, vääntää jännitys osoitinta jengalle, esim alaspäin ja riski sille, että minuutti- ja tuntiosoitin ottavat yhteen kasvaa. Vaikeaksi virheen havainnoinnin tekee se, että osoittimet eivät suinkaan välttämättä ota yhteen koko ajan, vaan yhteen ottaminen tapahtuu vain, kun osoittimit ovat päittäisvälitilansa liikkuma varan ääripäissä toisiaan kohti. Tämä sattuu aina ajoittain kellon liikkeen seurauksena. Ongelma on yleisempi quartz- kuin mekaanisissa kelloissa, sillä mekaaniset koekäytetään keinoranteessa ja quartzit pöydällä. Huolellisus osoittimien asennuksessa on helppo ylenkatsoa, koska se on huoltotyön viimeisiä vaiheita ja sepällä on kiire saada korjaus valmiiksi. Jo edellä kuvaillut laatuongelmat osoittimien valmistuksessa vaikeuttavat työtä, mutta se voi mennä pieleen toki myös itse asennuksen osalta. Tyypillisesti quartz-kelloissa, jotka ovat pääsääntöisesti edullisempia kuin mekaanisetkellot, osoittimet on tehty huonommin. Vintage kelloissa oman haasteensa tuo työhön se, että kellolla on ollut historiansa aikana useita korjaajia ja moni heistä on "säätänyt" osoittimia painettuaan ne ensin käsivaralta kiinni ja sitten tauvuttanut itse osoitinta, että se pääsee kulkemaan vapaasti muihin koskematta. Kun tälläinen osoitin sitten kiinnitetään uudelleen, voi kyseinen taivutus ohjata sen vinoon. Kunnollinen käyntitarkkailu ja kellon koekäyttö ennen luovutusta asiakkaalle on kaiken a ja o, sillä vain sen avulla saadaan varmuus siitä että kaikki on kunnossa. Itse pidän myös quartz-kelloja käyntitarkkailussa noin 5 työpäivää ennen työn valmistumista, kovin monet tyytyvät yhteen päivään. asiakkaan on tietysti kiva saada kellonsa nopeasti, mutta asiakas tyytyväisyys haihtuu kovin nopeasti, jos tulee ongelmia. Kaiken lisäksi osoittimet ja taulu ovat juuri ne, jotka näkyvät ulos kellon käyttäjälle, joten tämä osa korjauksesta on syytä suorittaa erityisen hyvin.
Yksinkertaisin tapa asentaa osoittimet on osoitinasetustölkki. Se on lyijykynän
näköinen puikkomainen työkalu (kuva alla), jossa molemmissa päissä on vinyylistä tehty
kärki, niihin on porattu reijät keskelle (erikokoiset). Kun sillä painetaan esim tuntiosoitinta, minuutti- ja
sekunti-rattaiden tapit menevät poraukseen. Kärki on siis vinyyliä, jotta
osoittimeen ei tulisi jälkiä. Koska osoitinasetustölkillä osoittimia painettaessa
painaminen ei käytännössä koskaan tapahdu absoluuttisen kohtisuorassa koneistoa
kohden, voi tällöin painaminen aiheuttaa osoittimien asettumisen vinoon suhteessa
toisiinsa ja esim sekunti ja minuttiosoitin ottavat yhteen. Vaikeinta on havaita,
kun osoittimet vain ajoittain ottavat yhteen, kun päittäisvälitilat ovat
minimissä vastakkaisiin suuntiin ja kello jätättää (tämä tosin voidaan havaita
huolellisessa käyntitarkkailussa, vaikka asennusvirhe taoahtuisi). Koska osoitinasetustölkissä
on vain kaksi erilaista paininpäätä (Bergeon toki tekee 3 erilaisen puikon
settiä, mutta useimmilla sepillä on vain yksi peruspuikko), usein esim sekuntiosoitin
tahtoo suuntautua laitossa niin, että osoitin painuu hieman alaspäin ja sekunnin
ja minuutin yhteen ottamisen riski kasvaa.
Toinen ja parempi osoittimien asetustyökalu on
Horotecin valmistama Osoitinasetustyökalu, joka kohdistaa painimen kohtisuoraan
kohti taulua. Laitteessa on 6-osan lajitelma vinyylikärkiä. Tällä saadaan jo
merkittävästi parempaa jälkeä kuin käsivaralta.
Kolmas ja markkinoiden paras
osoitinasetustyökalu on Bergeonin osoitinasetustyökalu (Omega-huolloille myytävä
Omega-osoitinasetustyökalu on sama laite. Omegalla on laitteeseen omat koko
numeroidut paininkärjet 1-8). Se keskiöi koneiston
tarkasti korjausalustassa olevan koneiston painamiskohtaan. Omega-netistä
korjaaja voi tarkistaa mikä kärki on tarkoitettu kyseisen kaliiperin kullekin
osoittimelle, se tekee laitosta erityisen varmatoimista. Osoittimet saadaan
paikoilleen juuri eikä melkein. Tähän työkaluun tarvitaan myös jokaiselle
erihalkaisijaa olevalle koneistolle (=linjaluku) oma osoitinasetuskorjausalusta.
Periaatteessa Omegan oma työkalu on Omega-huollon työkalu, mutta vielä toistaiseksi myös Horotecin käyttö hyväksytään Omega-huolloille osoitinasetustyökaluksi, vapaallakädellä puikon avulla asetusta ei. Syy siihen, että kaikki kellosepät eivät käytä tätä ylivoimaisesti parasta työkalua, on tietysti hinta, työkalu ja sen käyttöön tarvittavat osoitinasetuskorjausalustat ovat kalliita.
Kuvissa 1) Perus osoitinasetustölkit (punainen Horotec, cromattu Bergeon). Olen itse mattahionut Bergeon puikon toisen pään, jotta tiedän, että se on ohuemmalla porauksella. Horotec on viisaasti värikoodannut päät. 2) Edullinen Horotec osoitinasetustyökalu. Horotec tekee myös työkalua, jossa on kolme paininpaikkaa. Työkalussa paininvarsi tahtookin mennä rikki kun kärkiä vaihdellaan jatkuvasti. 3) Omegan (Bergeon) pro-osoitinasetustyökalu. 4) Omegan työkaluun kuuluva tölkkipaletti, työkaluun kuuluu siis 8 eri paininta erikokoisille osoittimille. Jokaiselle kärjelle on siis oma varsi, jotta kärkiä ei tarvitse irroitella, irroittelu vie sormista rasvaa kärkiin.
Maailma ei ole täydellinen ja siksi aina valitettavasti osoittimiin tulee/jää käsittelystä jälkiä. Niitä tulee aina ja kaikilla mainituilla työkaluilla, sillä aina on epäpuhtauksia, rasvaa (=hikeä sormista) tai pienhiukkasia ilmasta. Jälkiä voidaan kuitenkin poistaa isolti osoittimista rodicolla (= puhdistusvaha, jolla voi poistaa vaikkapa sormenjälkiä koneiston osista), mutta kaikkea ei saa pois, aina jää jotain, se on vain pakko hyväksyä. Kun kellon osoittimet alunperin asetetaan kiinni tehtaalla, työn tekee useimmiten robotti ja tila, jossa asennus tapahtuu on steriili, pienhiukkasista vapaa, tila, samaan ei kukaan pysy normaali olosuhteissa, ei Suomessa, eikä todennäköisesti muuallakaan. Osoitinasetukseen pitäisi olla oma steriilihuone, josta on ionisoitu pois leijuvat pienhiukkaset ja työn suorittajalla pitäisi olla päällä sellainen kertakätyttöinen paperiasut hiushuppuineen ja maskeineen... kuullostaa enemmän biologiafirman laboratoriolta, kuin kellosepänverstaalta. Esim Omega on työmenettelyohjeissaan asettanut määritelmät mikä työnjälki on hyväksyttävää, mikä ei.
Tunti- ja minuuttiosoitin synkroniin yksinkertaisesti asettamalla osoittimet klo 12:00 asentoon. sekuntiosoitin ei välttämättä tarvitse olla määrätyssä kohdassa, kun sitä asetetaan, mutta jotta nähdään heti, että se on kunnolla, eikä ota kiinni minuuttiosoittimeen, se yleensä laitetaan minuutin päälle ja nähdään, että se on hyvin. Jos kellossa on kalenteri, nuppi vedetään ylös ja sitä pyöritetään kunnes se alkaa vaihtaa. Jos kellossa ei ole salamavaihtavaa kalenteria, on olemassa erilaisia käsityksiä siitä miten osoittimet tulee asettaa. Itse kuulun koulukuntaan, jonka mielestä hitaasti vaihtuvassa kalenterissa vaihto on kesken noin puolivälissä, kun kellon osoittimet on 24:00, tällöin lopullinen vaihto tapahtuu puolen yön jälkeen. Joskus näkee tehdasasetuksia quartz-kultakelloissa, joissa ETA 255.112 on asetettu vaihtamaan klo 02:00 yöllä, se on mielestäni pielessä, samoin kuin, että kalenteri ehtii vaihtaa ennen puolta yötä.
Jos kellossa on multikalenterikoneisto, jossa vaikkapa viikonpäivä, 24h-osoitin ja kuukausi, kuten Omega crono 1151 kaliiperissa. Asetus tapahtuu niin, että kalenteria pyöritetään eteenpäin kalenterinpikasiirrossa, niin kauan, että kuukausi vaihtuu. Tällöin kuukausi osoitin asetetaan 1. päivälle. Nuppi nostetaan ylös ja osoittimia pyöritetään eteenpäin kunnes vaihto taas tapahtuu, silloin 24h-osoitin laitetaan paikoilleen ja tunti ja minuutti klo 24:00. viikonpäiväkalenterista ei tarvitse välittää, koska päivä on vaihdettavissa mille tahansa viikonpäivälle, asetukset sille miten päivä vaihtuu, on tehty jo koneistoa kasattaessa.