www.kellohuoltoloppela.com

Kellohuollon historia lyhyesti

Kellohuolto Loppela syntyi vuonna 1994. Exact Oy etsiskeli kelloseppää huoltotoimintansa pyörittämiseen, työ ei ollut kuitenkaan päätoimista, vaan kellosepän pitäisi toimia itsenäisenä yrittäjänä, tehden töitä myös muualle sillä tukkuliike ei kyennyt tarjoamaan riittävästi korjauksia, työllistääkseen yksin kellosepän. Exact oli juuri aloittanut toimintansa, jatkaen legendaarisen, mutta 90-luvun alussa vaikeuksiin ajautuneen ja toimintansa lopettaneen KelloTuomi Oy:n toimintaa kellojen ja kellosepäntyökalujen maahantuojana. Heidän maahantuomien kellojen päämerkkinsä olivat Junghans ja Cardinal. Cardinal oli KelloTuomen luoma "private label". KelloTuomi oli rekisteröinyt tuotemerkin ja tilasi kellot 60-70-luvuilla Sveitsistä sitten 80-luvulla Kauko-Idästä (ensin Hong Kong sitten Kiina) tällä omalla merkillä. KelloTuomen ykkösmerkkinä edellisten lisäksi olivat olleet Tissot ja Longines, mutta ne olivat siirtyneet1992 Swatch Groupin omaan maahantuontiin. Kellohuolto siis aloitti toimintansa marraskuussa 1994, Exact oli aloittanut toimintansa muuta kuukausi aiemmin, syyskuun alussa, toimien KelloTuomen vanhassa liikerakennuksessa Viikissä, osoitteessa Säynäslahdentie 16.

Huollon toiminta alkoi suppealla kalustolla. Käsityökalut,  jotka oli hankittu pääosin jo kelloseppäkoulun aikana, ne mahtuivat pakkiin ja pariin pahvilaatikkoon. Kalusteet: työpöydät ja työtuolit olivat Exactin toimesta. Ne olivat KelloTuomen kellohuollon kalusto sekä työhuone, joka oli ollut kolmen kellosepän työhuone. Mukana oli myös pikaisesti jostain hankkittu kellojen pesukone ja testeri. Ensimmäiset Kellohuollon liikeasiakkaat tulivat luonnollisesti Exact Oy:n asiakaskunnasta, ne olivat lähinnä pieniä alan liikkeitä ympäri Suomea. Koska Exact oli kelloalan työkalutukku, diiliin kuului, Kellohuolto sai hankittua edullisesti uusia työkaluja.

Parin vuoden päästä 1996 elokuun lopussa Exactille tuli muutto, koska olimme puoliksi tyhjillään olevassa toimitalossa ja omistaja oli saanut sen vihdoin kokonaan vuokrattua. Osoitteeksi tuli naapuritalo, Säynaslahdentie 18. Muuttomatkaa oli ovelta ovelle 15 metriä! Naapurissa oli vähän sama tilanne talo oli 90-luvun laman jäljiltä sekin oli vain puoliksi vuokrattu. Talon toiseen puoleen tuli reilun vuoden jälkeen isompi vuokralainen, joka halusi laajentaa ja Exact suostui 5 vuoden sopimuksensa purkuun kahden vuoden jälkeen, sillä tilat olivat enemmän varastohallia, kuin tukkuliikkeen toimitilaa ja muutimme siis vuonna 1998 Roihupeltoon, Laippatie 15. Laippatiellä meni kolme vuotta, jonka jälkeen vuonna 2001 Kellohuollon ja vaikeuksiin ajautuneen Exactin tiet erkanivat, vaikka Kellohuolto jatkoi yhä heidän huoltonaan. Exact muutti yli puolta pienempiin tiloihin Siilitielle ja Kellohuolto muutti omiin tiloihin Herttoniemeen Laivalahdenkatu 4 A:han. Exactin taru päättyi vuotta myöhemmin 2002, toiminnan hallittuun alasajoon. Kellohuolto jatkoi Herttoniemessä vielä kuusi vuotta, vuoteen 2008 asti. Sitten löytyi, pitkän haeskelun jälkeen, uusi toimitila läheltä kellosepän kotia Espoosta, Kivenlahdesta. Pitkä työmatka halki pääkaupunkiseudun Espoosta Helsingin itäpuolelle oli historiaa.

Kellohuolto täytti 23.11.2014 jo 20 vuotta! Kivenlahdessa toimipaikassa tuli heinäkuussa 2018 jo 10 vuotta täyteen. 2019 edessä jo siintää 25. vuotissynttärit ja se on 4. vuosisata. Näin se aika rientää!

2011 Swatch Group ilmoitti että se aloittaa seuraavana valtuutettujen Omega-huoltojen ohjelman, eikä jatkossa osia myydä muille.  2012 alussa Kellohuolto päätti liittyä mukaan. Samalla otti tavoitteekseen transformatoitua alihankintakorjauksia tekevästä huollosta suoraan kuluttajia palvelevaksi erikoishuolloksi. 2014 mennessä myös SG:n muut merkit Longines, Rado, Tissot ja Certina muuttuivat merkeiksi, joilla on valtuutettujen Huoltojen systeemi ja Kellohuolto Loppela on myös niissä mukana. Kellohuolto nyt keskittyy suoraan kuluttajille tehtäviin kellonkorjauksiin ja erityisesti toimintaan Valtuutettuna Omega-huoltona sekä vintage-kellojen spesialistina.

2015 syyskuun 30. kelloseppä Heikki Loppela suoritti  Tukholmassa hyväksytysti Omegan pätevyystestin OWME (=Omega Watchmaker Evaluation = Omegan Kelloseppien Arviointitesti) ja Kellohuolto Loppelasta tuli täten virallinen Omega-huolto. Koska Omega on ylemmän kategorian kello Swatch Groupin rankkingissa, kuin Longines, Rado, Certina tai Tissot, testi antaa testihyväksynnän myös näille merkeille. Saman testin yhteydessä suoritettiin Co-Axial -kurssi kaliperille 2500. Helmikuussa 2018 oli II Co-Axial -kurssi kaliipereille 8900 ja 8520.

Nykyinen osoite:

Kellohuollon osoite nykyään siis on Merivalkama 16 (postitusosoite löytyy Yhteystiedoista). Paikka on katutasossa oleva liikehuoneisto, Ala-Kivenlahdessa vastapäätä Meritorin Koulua.

Merivalkama jpg Merivalkama jpg

 

Katukuvaa Kellohuollosta ulkoapäin.

Sivua päivitetty 10.2018