www.kellohuoltoloppela.com

Kellojen vesitiiviys

Vesitiiviysluokitus

Kellojen vesitiiviys on asia joka hämmentää ihmisiä vuodesta toiseen. Asiaa ei helpota se, että merkintätapoja on useita ja jotkin valmistajat käyttävät termejä jotka eivät ole edes virallisia. Virallisia termejä ovat ne, jotka ISO/ DIN määrittelee vesitiiviydestä. Tässä hiljaan oli kello-, kulta- ja mikromekaniikan-alan ammattilehdessä Kello & Kulta (4/2012) oli artikkeli vesitiiviydestä, artikkeli antoi kyllä valoa asiaan, mutta harmittavasti artikkeliin oli liitetty mukaan oli kaaviokuva, joka tulee Casio-tehtaan kellojen mukana. Siinä mainittiin myös luokitus Water Resistant 50m, se ei ole virallinen normi, vaan joidenkin japanilaisten tehtaiden, kuten Casion käyttämä lisäluokitus. Kellolla saa uida, mutta ei sukeltaa! Toinen yleinen tälläinen epämääräinen lisäluokitus on mm Seikon käyttämä 150m sukeltajankello. Sukellustiivis, mutta ei ihan? Tälläinen kello on toki käytännöllinen suurimmalle osalle sukelluskellojen käyttäjistä, sillä loppupeleissä aika harva harrastaa pullosukellusta. Näiden lisäluokitusten tarkoitus on tarjota kuluttajalle vähän edullisemmin sekä tietysti huonommalla laadulla uimatiivistä- tai sukeltajankelloa.
Nykyään on käytössä vesitiiviyttä säätelevät ISO 2281 (allaoleville luokille 1 ja 2) sekä ISO 6425 (luokka 3 sukeltajankelloille).

Viralliset vesitiiviysluokat ovat:

1. Water Resistant tai voidaan merkitä myös Water Resistant 30m.
2. Water Resistant 100m
3. Water Resistant 200m

Vesitiiviys voidaan ilmoittaa kellossa usealla tavalla: 30m = 3atm = 3bar, nämä kaikki tarkoittavat yhtä ja samaa 3 ilmakehää. 30m on kuitenkin se virallinen termi, mutta  kahta muuta käytetään myös yleisesti, koska metrit eivät välttämättä sano kuluttajalle mitään anglo-amerikkalaisessa maailmassa. Omega on myös käyttänyt Seamaster-kelloissa jalkoja (feet) ilmaisemaan paineistusarvoa (100m = 330feet). Tämä on omiaan sekoittamaan kuluttajaa termien merkityksessä.
30m ei tarkoita, että kellolla voidaan uida alle 30 metrissä, vaan se tarkoittaa, että kelloa on testattu 30 metrin syvyydessä vaikuttavassa paineessa eli 3 bar 10 sekunnin ajan!
Water resistant 30m tarkoittaa, että kellossa on tiivisteet ja ne suojaavat kelloa satunnaiselta roiskeilta kuten sateelta käsienpesulta.
Water resistant 100m Kello on testattu 10 bar paineessa 10 sekunnin ajan. Kellolla voi uida, mutta se ei sovellu laitesukellukseen.
Water resistant 200m Kello on testattu 20 bar paineessa 30 sekunnin ajan (huom! sukelluskellon testi on vaativampi kuin edelliset). Kellolla voi laitesukeltaa.
Lisäksi on olemassa kelloja, joissa on kovennettu normi, kuten 300m tai enemmän, ne on suunnattuja ammattisukeltajille, joka saattavat viettää pitkiäkin aikoja veden alla esim sekoitetulla kaasulla, erikoislaitteiden tai sukelluskellon avulla.

Epävirallisia normeja Water Resistant 50m ja 150m lisäksi on japanilaisista (Citizen, Casio) usein löytyvä Water Resist, tämä kertoo, että kellossa on kyllä tiivisteet, mutta kellolle ei luvata mitään vesitiiviyttä. Termi on suorastaan haitallinen ja tarpeeton, koska se ei anna mitään takeita vesitiiviydestä ja saattaa johtaa ei-englanninkielisiä kuluttajia harhaan. Waterproof termi oli käytössä ennen termiä Water Resistant 30m, mutta sitä on käytetty lähinnä 50- ja 60-luvuilla, se ei sisältänyt minkäänlaista testausta. Monasti waterproof-kelloissa oli tavallinen, ei-renkaalla vahvistettu lasi, sellainen ei voi kestää minkäänlaista veden painetta. Saunaproof termi viitannee samaan, kuin edellinen waterproof ja on myös 50-luvulta. Termi on kuitenkin vaarallinen, koska se luo kuvan, että kelloa on turvallista käyttää saunassa. Järkevä ihminen ei vie mitään kelloa saunaan. Kuumassa, ilma kellon sisällä laajenee, ja laajeneva ilma pyrkii purkautumaan kuoresta. Kun saunasta tullaan sitten pois ja mennään suihkuun tai hypätään järveen tai altaaseen, kellon kuori jäähtyy äkisti, samalla ilma kellon sisällä supistuu ja syntyy  voimakas alipaine, joka pyrki tasaantumaan ja kellon kuori on märkä tai kello on jopa upotettuna veteen järvessä tai uimaaltaassa. Kelloon siis vaikuttaakin kaksi asiaa samanaikaa vedenpaine ja alipaine. Lisäksi kellon käyttö saunassa on omiaan kuivattamaan kellon tiivisteitä ja saa ne menettämään osan kimmoisuudestaan. Lisäksi kellon kuoren kuumeneminen pehmentää tiivistettä, ja muokkaa siitä uuteen muotoon ja jäähtyessään ei palaakkaan enää aivan samaan muotoon. Tälläisen tiivisteen poikkileikkaus ei enää ole pyöreä, vaan pikemminkin neliö, jossa on ehkä pyöristetyt kulmat.

Kellon vesitiiviys pitäisi siis ilmoittaa joko kellon taulussa tai takapohjassa kuluttajalle, mutta yleensä laatu- ja luksusluokan tehtaat karsastavat tätä ja pitävät ilmoitusta tarpeettomana, he olettavat, että kuluttaja ymmärtää heidän kellonsa olevan aina vähintään roiskevesitiiviitä eli täyttävät aina luokituksen Water Resistant. Jotenkin tulee mieleen, että tehtaat ajattelevät, että kellon korkea laatu kärsii, jos pohjaan kaiverretaan yksi sana. Esimerkiksi Omegan Constellation sarjassa ei ole mitään mainintaa vesitiiviydestä. Longines on liikkunut asiassa välimaastossa laittamalla takapohjaan kuvalogon, joka tarkoittaa vesitiiviyttä. Kuitenkin nuo tehtaat ovat tehneet historiansa aikana ison joukon kelloja, joissa ei ole ollut lainkaan tiivisteitä. Se on omiaan sotkemaan tilannetta. Joskus sekaannus on toiseenkin suuntaan, kellon omistaja on luullut, että 60-luvun tiivisteetön Omega on vesitiivis, kun se kerran on Omega. Uusissa kelloissa Omega on käyttänyt kellon pohjassa olevassa suojatarrassa kuvalogoa, joka kertoo kellon vesitiiviysluokituksen. Jos kello menee lahjaksi tarra usein otetaan pois, ennen kuin lahjan saaja sitä näkee. Luonnollisesti näissä kelloissa asiakasta on informoitu vesitiiviydestä kellon mukana tulevassa omistajanmanuaalissa, mutta kellon käyttäjä ei aina tätä vihkosta saa. Suomessa on aika tavallista, että syystä tai toisesta tämä kellon mukaan kuuluva "paperisälä" jää liikkeeseen, ilman, että kuluttaja sitä koskaan näkee. Usein, jopa laatukellon mukana tuleva takuukortti jää Suomessa täyttämättä ja takuuksi tarjotaan kaupankuittia, joka ei ole virallinen esim Omegan hyväksymä takuuasiakirja. Minulle on syntynyt vaikutelma, että yli 70% kuluttajista ei ole perillä oman kellonsa vesitiiviydestä ja siitä mitä kyseinen vesitiiviysluokitus kestää.

Miten tiiviys toimii ja sen ongelmakohdat

Kellojen nykyaikainen vesitiiviys voidaan kai jäljittää 60-luvun lopulle ja Vietnamin sotaan, jossa tarvittiin vesitiiviitä kelloja ja normeja niille. Sota tropiikissa loi erityistarpeet kellon vesitiiviydelle. Kellojen vesitiiviydelle ei ollut kuitenkaan mitään yhtä kansainvälistä standardia, vaan amerikkalaiset käyttivät omaa ASA:a ja eurooppalaiset lähinnä saksalaista DIN:iä ja japanilaisilla oli JIS. Toki tiivisteitä asennettiin kelloihin jo 30- ja 40-luvulla toisenmaailmansodan aikansa. Ensimmäiset kellojen tiivisteet olivat tehty lyijystä ja niiden tiivistävyys oli vähän niin ja näin, eikä vielä 60-luvun alussakaan ollut kelloilla mitään normia vesitiiviydelle.
Kello on kuin talo. Se että talossa on ikkuna kiinni, ei vielä estä, että lämpö ei karkaa talvella harakoille, pitää olla ikkunoiden ja ovien tiivisteet. Sama kellossa, kuoren takapohja ei vielä estä, että vesi ei pääse kelloon, pitää olla tiivisteet. Vesi voi päästä sisään kelloon jokaisesta kuoren aukosta; takapohjan saumasta, nupin kautta ja lasin saumasta, sekä cronoissa tietysti painimien kautta. Jokainen kohta pitää olla tiivisteellä tai muutoin (lasin liima, plexilasin puristustiukkuus) suojattu.

Se, että joku on painanut kellontauluun tai kaivertanut kellonpohjaan tiedon vesitiiviydestä, ei tietenkään vielä takaa yhtään mitään, se on vain kirjoitus, pitää olla tekniikka lupauksen takana. Hyvin moni kuluttaja tuntuu ajattelevan, että kun kellon taulussa lukee 100m, kello kestää ihan mitä vain ja tiiviys on, kuin joku taivaallinen vakio, joka vain on ja pysyy. Yleensä kellon vesitiiviyttä ei ole koskaan käyty tarkastuttamassa, vaikka kellolla on ikää 15-20 vuotta. Kellon tiiviinä pitävät kumiset tiivisteet. Kelloa ovat availleet historian aikana kaikelaiset ja tasoiset paristonvaihtajat, joista useimmilla ei ole ollut hajuakaan pohjantiivisteen voitelusta silikonirasvalla, puhumattakaan siitä, että tiiviste pitäisi aika ajoin uusia. On enemmän kuin tavallista, että huoltoon tulevassa 80-luvun lopun kellossa on alkuperäinen tiiviste paikoillaan (esim Seikoissa tämän näkee vaaleanharmaista tiivisteistä, joita yhtiö käytti tuolloin. Ajan mukana tiiviste tummenee ja muuttuu lopulta likaisen ruskeaksi ja on kova kuin kivi). Reilun 20 vuoden jälkeen sillä ei enää ole käytännössä minkäänlaisia tiivistysominaisuuksia. Painokuorisen kellon pohjantiiviste menettää tiiviytensä 5-8 vuodessa, joskus nopeamminkin, riippuen kumin laadusta.

Pohjantiiviste
Kellon tiivisteet ovat siis valmistettu synteettisestä kumista ja ne ajanmittaan vääjäämättä menettävät tiivistävän ominaisuutensa, kimmoisuutensa. 70-luvun tiivisteet tapasivat vanhentuessaan sulaa ja muuttua öljymäiseksi töhkäksi, joka parhaassa tapauksessa sotki kellon koneistonkin. Seoksia on sittemmin muutettu ja nykyään tiivisteet kuivuvat, mutta yhtä kaikki, ne menettävät tiivistävät ominaisuutensa. Rado käyttää yhä tiivisteissään seosta, joka sulaa ajanmittaan. Se antaa kelloille kyllä paremman tiiviyden, mutta esim lasintiivisteellä on paha tapa aiheuttaa sotkua kellontaulun reunaan. Radoissa tiiviste on uusittava säännöllisesti, jotta se ei aiheuta sotkua kelloon ja siihen voi käyttää vain tehtaan omaa tiivistettä, tavallinen kovempi kumitiiviste, ei anna kellolle vesitiiviyttä. Keskimäärin riippuen vähän kellon käytöstä, tiiviste menettää tiivistävän ominaisuutensa 5-8 vuodessa. Nupin sisällä on sisäänrakennettu tiiviste, joka tiivistyy painamalla kuoressa olevan nuppiputken pintaan. Nupintiiviste menettää tiiviytensä nopeammin, kuin pohjantiiviste, koska nuppia käytettäessä liikutellaan. Tavallinen nuppi menettää tiiviytensä nopeammin, kuin kierrenuppi. Samoin kierrenupin tavoin takapohja, joka on kiinni kierteellä, pysyy paremmin tiiviinä, kuin painokuorisenkellon takapohja.Tästä johtuu ilmiö, jossa kierrepohjainen kello ei olekkaan enää vesitiivis paristonvaihdon jälkeen, kuten asiakas vakuuttaa kellon aiemmin olleen. Tiiviste ja sen silikonirasva ovat kuivuneet ja pohja on kuin silikonilla liimattu kiinni kuoreen. Kun kello sitten avataan, ei mikään saa vanhaa, kovaksi käppänäksi kuivunutta tiivistettä enää tiiviiksi. Ei silikoni, eikä se, kuinka tiukalle pohja ruuvataan, ainoa vaihtoehto on uusia pohjantiiviste. Koska kellon tiivisteiden tiivistyskyky muuttuu, pitää siis kellon tiiviyttä tarkkailla ja kellon vesitiiviys on hyvä tarkistuttaa kellosepällä säännöllisesti (3-5 vuoden välein), paristonvaihdon yhteydessä on hyvä pyytää kellolle tehtäväksi vesitiiviystesti, tosin tämä ei yleensä onnistu kauppakeskusten kultasepänliikkeissä paikanpäällä, vaan heidän pitää lähettää kello oikeaan kellohuoltoon. Pienikin merkki tiiviyden pettämisestä on merkki, että tiivisteet on aika uusia. Jos kelloon pääsee sisään höyryä ja vaikka ongelma häviäisi ajan myötä, kannattaa kello käyttää pikaisesti kellosepällä, sillä pienetkin vesivauriot saattavat vahingoittaa kellon taulua, ruostuttaa koneistoa tai quartz-kellossa rikkoa sähköosan. Usein, ripeästi asiaan puututtaessa, selvitään pienistä lasin höyrystymisistä kuivauksella ja nupin ja tiivisteen vaihdolla, jos niihin puututaan heti. Se, että kellon lasi on sumea höyrystä ei välttämättä tarkoita, että kellossa olisi sisällä paljon kosteutta, vaan höyrystyminen yleensä näkyy, kun kellon kanssa mennään ulos viileämpään ilmaan, tällöin kellon sisällä oleva kosteus 90%sti kondensoituu lämpötilaerojen rajapintaan eli kellon lasiin.Kun kellon kanssa mennään taas sisään kosteus "häviää", se on muualla kellontaulussa ja koneistossa, mutta se ei pääse poistumaan kellon sisältä.

  Kuvassa1 o-rengastiiviste, kuvassa2 litteä laatta-tiiviste.

Kumisia takapohjan tiivisteitä on käytännössä kahta mallia o-rengas tiiviste ja laattatiiviste. O-rengas tiiviste on poikkihalkaisijaltaan pyöreä ja laatta taas suorakaiteen muotoinen. Ala-laijina takapohjantiivisteissä on muototiivisteet. Muototiiviste on esim suorakaiteen muotoisessa kellossa suorakaiteen muotoinen tiiviste, tälläinen kello vaatii valmistajan oman tiivisteen, joka on valmiiksi muotoiltu kyseiseen muotoon. Jos tiiviste laitetaan suljettaessa pohjaan kiinni, voi aivan hyvin käyttää myös tavallista pyöreää tiivistettä. Pyöreitä o-rengastiivisteitä on käytössä montaa eri kokoa 0,35; 0,40; 0,50; 0,60; 0,70; 0,80, 1,0mm, lisäksi satunnaisesti saattaa olla kelloja, joissa on vieläkin paksumpi tiiviste. 0,35 ja 0,40mm tiivisteitä käytetään usein juhlakelloissa, joissa on tiivisteet, mutta ei luokitusta. 0,50 ja 0,60mm tiivisteitä käytetään Water Resistant 30m kelloissa. Ja 0,70, 0,80 ja 1,00mm tiivisteitä käytetään Water Resistant 100m ja 200m kelloissa.
Laattatiivisteet ovat käyneet kelloissa harvinaisemmiksi,vaikka japanilaiset käyttävät niitä vielä, niitä käytetään kierrepohjaisissa Water Resistant 100m tai 200m, äkkiä tulee mieleen Citizenin Promaster-sukeltajankellot ja jotkin Seikon Kinetic-mallit.

Kuvassa1 takapohjan muovitiivisteitä ja kuvassa 2 Radon muotoonsa valettu kuminen lasintiiviste, ns muototiiviste.

80-luvun alussa markkinoille tulivat erityisesti sveitsiläisillä (Omega, Rado, Certina, Tissot jm) painokuorisetkellot, joissa on punaiset, muoviset tiivisteet. Tälläinen muovitiiviste antaa kellolle paljon paremman tiiviyden, mutta tälläinen tiiviste menettää tiiviytensä jo muutamalla avauskerralla. Tiiviste pitäisi vaihtaa aina huollon yhteydessä tai aina joka toisella pariston vaihdolla, mutta valitettavasti kaikki kellosepät eivät vaivaudu osaa vaihtamaan, kun uskovat sen vielä pitävän. Periaatteessa punaiset (nykyään on myös vihreitä) takapohjan muovitiivisteet vaativat valmistajan alkuperäisosan, mutta tiivisteiden mitoitus perustuu standardiin ja niitä on nykyään saatavilla myös tarviketiivisteinä mittojen mukaan. Mutta olen havainnut jossain Certinassa, että tarviketiivisteellä ei saatu aikaan 100m tiiviyttä, joka taas tuli original-tiivisteellä.

Lasi
Kellon lasi on kiinnitetty, joko tiivisteellä tai liimalla. Kumpikaan näistä kiinnitystavoista ei ole ikuinen. Käytännössä aina Water Resistant 100m tai 200m kelloissa lasi on aina kiinnitetty tiivisteellä ja liimausta siis käytetään vain Water Resistant 30m kelloissa. Lasintiiviste, joka on valmistettu vinyylistä, alkaa ajanmittaan hapertua ja murenee pikku paloiksi. Aikajänne tälle on noin 15-20 vuotta ja 80-luvun lopun kelloissa luupilla tarkasteltaessa usein näkyykin, että tiiviste on murentunut pätkiksi, eikä kello siksi ole enää tiivis. Liimalasien liimaus taas alkaa ajanmittaan myös hapertua. Erityisesti tämä ongelma ilmenee Seikon kelloissa, joissa tehtaan tekemä liimaus alkaa rapautua noin 10 vuodessa. Seiko on tehnyt liimastaan hieman kumimaisen joustavaa, jotta lasi kestäisi paremmin iskuja, mutta täällä on siis varjopuolensa. Usein, kun tälläisen kellon kuoret pestään huollossa, irtoaa lasi kokonaan liimauksestaan ja se on liimattava uudestaan. Joskus kellon lasi vain häviää kellon ollessa ranteessa, kyse on liimauksen rapautumisesta. 

Jos kello on luokiteltu 100m vesitiiviiksi, pitää kellossa olla 1,5mm tai paksumpi lasi. (Roiskevesitiiviin kellon lasi on paksuudeltaan mineraalilasi 0,80-1,0mm ja Safiirilasi 0,6-0,9mm). 200m vesitiiviissä kelloissa lasin paksuus on yleensä 2 tai 2,5 mm. 100m vesitiivissä kellossa voi olla myös vahvisterenkaallinen plexilasi, mutta sen pitää olla erikoisvalmisteinen, erikoispaksu lasike, standardi plexilasi kestää vai roiskevesitiiviyden.

Kuvassa1 sveitsiläinen nuppi (Tissot) ja kuvassa2 japanilainen nuppi (Seiko)

Nuppi
Kellon nuppi on ainakin kierrepohjaisissa kelloissa se todennäköisin vuodon syy. Se, kuinka tiiviys on nupissa järjestetty, jakautuu neljään ryhmään: 1) Sveitsiläinen nuppi 2) Japanilainen nuppi, 3) Holkkinuppi ja 4) Kierrenuppi.
Sveitsiläisessä nupissa tiivisterengas tai kaksi ovat nupin sisällä ja nupin alapintaan on niitattu kiinni prikka, joka pitää nupin kasassa. Tiiviys syntyy nupin sisällä olevan tiivisterenkaan ja nuppiputken välille. Nupit onvat standardisoitu mittojen mukaan, jotka voi mitata uusiakseen nupin: Nupin väri, ulkohalkaisija, akselin kierre ja kellonrungossa olevan nuppiputken halkaisija. Nuppiputkia on  nykyään yleisesti neljää halkaisijakokoa: 1,60; 1,80; 2,00 ja 2,50, jotkut valmistajat ovat myös käyttäneet ei-standarvisoitua kokoa 1,50, estääkseen tarvikenupin käytön kellossaan. Valiten oikean nupin, kelloseppä voi korvata kellon nupin luotettavasti myös ns tarvikenupilla.
Japanilaisessa nupissa, jota käyttävät siis kaikki japanilaiset kellonvalmistajat, tiiviste ei ole nupin sisällä, vaan nupinvarressa olevassa urassa ja nuppi tiivistyy nuppiputken sisäpintaan. Japanilaistyypisiä nuppeja myös myydään tarvikenuppeina, mutta koska nuppeja on vaikea mitata tiiviyskohdastaan, yleensä kellot vaativat tehtaan oman nupin, ja tarvikenuppia käytetään vain, jos alkuperäistä ei enää saa. Seikon tehdas toimittaa erikseen myös pelkän nupin tiivisterenkaan, jonka voi vanhaan muutoin ehjään nuppiin uusia, tosin nupin ja sen pelkän tiivisteen hintaero on marginaalinen vain pari euroa.
Holkkinuppi, jota käyttävät jotkin kellovalmistajat, kuten Ebel, Cartier ja viimeisimpänä Raymond Weilin Parsifal-sarjassa. Nuppi on kuin tyhjä hylsy ja tiiviste on irrallinen osa, joka kiinnitetään kuoressa olevaan nuppiputkeen. Tiiviste sitten tiivistyy nupin sisäpintaan. Systeemin etuna on, että itse nuppia, joka näissä on yleensä kultaa, ei tarvite uusia, mikäli se ei ole esim iskusta vahingoittunut, vaan pelkkä kumitiiviste uusitaan. Sen uusiminen vaatii kuitenkin tehtaan alkuperäisosan.
Kierrenupista laajemmin alla.

Kuvassa kierrenuppi (Omega Seamaster)

Kierrenuppi
Kierrenuppi on paras vesisuojaus kellolle, mitä tulee nuppiin. Vielä 80-luvulla ollessani kelloseppäkoulussa, uimavesitiiviiviin kellon määritelmä kuului: Kellossa on kierretakapohja ja kierrenuppi. Kuten on käynyt ilmi 200m vesitiiviissä kellossa voi olla tänä päivänä painokuorinen takapohja (muovitiiviste) ja tavallinen nuppi, ensimmäisenä tämän esitteli 80-luvun lopussa Certina DS-sarjassa. Certinan nupissa oli tuplatiivisteet, lisäksi DS kellossa oli akselilla olevassa urassa, nuppiputken sisässä oma tiiviste, joka toimii samaan tapaan kuin japanilainen nuppi. Myös kierrenupissa on tuplatiivisteet kierrenupin nuppiputken sisässä on tiiviste, lisäksi nupin päädyssä on tiiviste, jota vasten nuppiputkenpää ruuvautuu, kun nuppi ruuvataan kiinni, syntyy hyvin pitävä sauma, kuten kierretakapohjassa. Kierrenupillisessa kellossa voidaan nuppiputken sisällä oleva tiiviste uusia erikseen, mikäli kellon valmistaja tarjoaa mahdollisuuden ostaa tiivisteen erikseen. Kierrenupin käytössä on hyvä käyttää huolellisuutta, jos nuppia kierretään kiinni väkisin sen ollessa huonosti jengoilla, menee nupin kierteet nopeasti pilalle, yleensä kerta operaatiossa. Nuppia ei pidä vääntää kiinni myöskään millään apuvälineellä kuten pihdeillä, kyllä nuppi on kiinni, kun se on sormin kiinni kierretty ja tiiviys on tällöin turvattu.

Niitä joita kiinnostaa, miten kierrenuppi toimii, kerrottakoon, että nupin sisällä on kierrevieteri, joka painaa akselinkannan kierreosaa, jossa akseli on kiinni ylöspäin, kierreosankanta on kuusikulmaisen mutterin muotoinen, kuten myös on nuppin yläosa. Nuppia kierrettäessä mutterikanta lukittuu nuppiin tällä mutteri systeemillä ja osoittimet asettuvat tai veto välittyy, mutta, kun nuppia painetaan alas, vieteri antaa periksi ja akselinkannan kuuskulma ei enää ota kiinni nupin vastineeseen ja nuppi pyörii vapaasti. 

Kuvassa 2,0 mm nuppiputkia. Lajitelmasta löytyy putkia, jotka on valmiiksi mitoitettu sopimaan erikokoisiin kuorenreikiin.

Nuppiputki
Usein vesitiiviysongelmien takana on kellon kuoressa oleva nuppiputki. Nuppiputki on nimensä mukaisesti putki, joka on kiinni kellon kuoressa. Nupin akseli menee sen läpi koneistoon ja nupissa oleva tiivisterengas tiivistyy putken ulkopintaan. Ongelmia putken kanssa on kahdenlaisia: 1) nuppiputki ei pysy kiinni kuoressa ja irtoaa, vesi menee putken ja kuoren välistä kelloon, tämän on erityisesti quartz-kellojen ongelma. 2) Nuppiputken pinta kuluu nuppia pyöritettäessä epätasaiseksi (vetokellojen ongelma) tai putken pinta syöpyy epätasaiseksi veden epäpuhtauksien takia, eikä nupintiiviste tiivisty siihen saumattomasti. Korjaus on yksinkertainen nuppiputki tulee uusia.
Nuppiputken kiinnitys kuoreen on toteutettu yleisimmin puristustiukkuudella eli kellon kuoreen porattu reikä on 1-2 sadasosa milliä pienempi kuin itse nuppiputki. Nuppiputki sitten vain puristetaan kiinni kuoreen esimerkiksi kellosepän ruuvipuristimessa (ruuvipenkki). Kierrenupin nuppiputket, jotka vaativat suuremman paikoillaan pysyvyyden, ovat usein kiinnitetty kellonkuoreen kierteen avulla ja lukittu ruuvilukitteella. Joskus nuppiputki on kiinnitetty kuoreen juottamalla tai hitsaamalla, sellaisen nuppiputken vaihto on kellosepän painajainen, sillä vanha nuppiputki pitää porata kuoresta irti ja mahdollisesti kierteyttää uutta putkea varten.

Vesitiiviyden testaaminen

Vettäkäyttävät testerit

Varhaisimmat vesitiiviys testerit toimivat veden avulla, kuten Bergeon 5555 ja Calypso Wet Tester.  Laitteessa on erikoisplexistä valmisetettu säiliö, jossa oli noin puolilitraa vettä, kello laitettaan sisään roikkumaan veden päälle koukkuun. Laiteen kansi ruuvataan kiinni lukitusruuveilla. Laitteessa oli kahva, josta voi pumpata sisään painetta aina 3 bar asti, sitten odotetaan että paine tasaantuu. Jos kellon tiiviys ei ole kunnossa paine pääsee kuoren sisään ja kun kello sitten laskettaan veteen ja paine päästetään laitteesta pois, syntyy ilmakuplia, kun ylipaine purkautuu kuoresta. Näin voidaan, mielummin ilman koneistoa, testata vesitiiviys ja samalla nähdään mistä kohtaa kuori vuotaa, kun seurattaan mistä kuplat tulevat. Vaikka nykyään modernilla huollolla on käytössään ei-vettä käyttävä vesitiiviys testeri, on tämä laite yhä tuiki tarpeellinen kun halutaan selvittää kellon vuotokohta, jos kello ei läpäise tiiviystestia, vaikka kaikki tiivisteet on uusittu. Bergeon valmistaa laitetta kahtena versiona 5555/98, joka on 3bar painetta käyttävä ja uusi 2010-luvulla markkinoille tullut 5555/10, jossa 10bar paine.

  Kuvassa Bergeon 5555 vesitiiviystesteri, joka testaa kellon vedellä max 3bar.

Kuvissa Bergeon 5555/10 testeri jolla voidaan testata veden kanssa max 10 bar. Kello pidetään ensin veden yläpuolella ja laitteeseen pumpataan haluttu paine. Tässä 5 bar. Paineen annetaan tasaantua, jos kuori vuotaa, paine menee kuoren sisään. Kun kello lasketaan veteen ja paine poistetaan laitteesta, jos kuori vuotaa, silloin kuoreen päässyt paine tulee kuplina ulos kuorista. Tällöin ilmenee myös paikka, mistä kuori vuotaa. Tässä kello vuotaa lasin tiivisteestä.

Samaan paineistettavan vedellä täytettävän säiliön tekniikkaan perustuu myös Natator 125 testeri, jolla voidaan mitata sukeltajankello aina 125 bar paineessa asti eli 1250 metrin syvyydessä asti. Natator testerissä suuren paineen takia testi säiliö on terästä, eikä siinä voi tarkkailla vuotoa. Suomalaisille Omega-huolloille on myös kehitetty kelloseppä/hienomekaanikko Antti Kuiton toimesta oma sukeltajankellotesteri Triton. Laite on aluminivalurunkoinen. Sitä valmistettiin ennakkotilausten perusteella parinkymmenen laitteen erä Suomen Omega-huolloille, se on Swatch Groupin tyyppihyväksymä laite yli 100m erikoisvesitiiviitä kuorisia Omega, Longines, Tissot ja Certina kelloja varten. Laitteissa ei siis näe kelloa, vaan laite asetetaan testeriin, jossa se on asetettu tislattuun veteen/akkuveteen. Testin jälkeen kello kuivataan päällisin puolin ja asetetaan lämpälevylle ja jos kuori on vuotanut, kondensoituu sisällä oleva kosteus huuruna lasin sisäpintaan.

Kuvassa 1 Natator 125 ja kuvissa 2 ja 3 Triton.

Kompressorin ilmanpaineella testaavat testerit

90-luvun alussa tulivat markkinoille testerit, joilla kello voitiin testata turvallisesti ilman vettä. Mittaus perustuu kellonlasin taipumiseen paineen alla. Mittarin kuvun alle luodaan paine aina 10 bar tai alipaine -0,7 bar asti ja kellon lasin päällä oleva anturi mittaa millimetrintuhannesosia ja laitteen tietokoneohjelma laskee siitä, onko kello tiivis vai ei. Mittarilla voidaan siis mitata sekä paine, että alipaine. Tälläisiä testereitä ovat Witshi ALC 2000 ja Greiner Poseidon, sekä noin 2010 markkinoille tulleet Witschi Proofmaster ja Elma Spheric Leak Controller, jotka ovat yksi ja sama laite, kahdella tuotenimellä. Toimiakseen nämä kaikki laitteet vaativat 10 bar kompressorin. Tiiviyttä voidaan mitata vain 10 bar paineella, mutta 20 bar tiiviys voidaan selvittää käyttämällä pitempää mittausaikaa. Tämä perustuu samaan ajatukseen kuin itse sukeltaminen eli jos sukeltaja voi olla vedenalla 30 metrin syvyydessä 10 minuuttia, voi hän olla 15 metrin syvyydessä 20 minuuttia. Samoin kääntäen, jos mitataan kellon tiiviys 100m 30s tarvitsee vain kaksinkertaistaa mittausaika 60 sekuntiin ja saamme testin, joka on vertailukelpoinen 200m ja 30s kanssa.

  Kuvassa1 Witschi ALC 2000 ja kuvassa 2 Witschi Proofmaster.

Vintage sukeltajankellot ja vesitiiviys

Kuvassa näkyy suolan syövytysjälkeä Zenith Defyn kuoressa (kuori on jo ollut ultraäänipesussa).

Minulle on tullut useita kyselyjä, liittyen vintage kelloihin ja vesitiiviyteen, esim: Voiko sukellustiiviillä vintage-kellolla sukeltaa huollon ja tiivisteiden vaihdon jälkeen? Tietysti voi sukeltaa, mutta se tapahtuu sitten kellon omistajan omalla vastuulla. Vaikka kuinka tiivisteet vaihdettaisiin käyttäen alkuperäisosia ei välttämättä voida palauttaa täyttä vesitiiviyttä. Kaikessa luonnon vedessä, niin makeassa kuin suolaisessa on mineraaleja, suoloja ja muita epäpuhtauksia. Lisäksi kellon käyttäjän oma hiki on suuri omgelmien aiheuttaja. Sukellettaessa tai uidessa vesi tunkeutuu kellossa tiivisteen rajapintaan, esimerkiksi takapohjan kannen tiivisteuraan ja sitä jää sinne, kun vedestä tullaan pois. Tiiviysuraan sukelluksessa puristunut vesi ei tule pois, vaikka kelloa kuinka huuhdeltaisiin kraanavedessä ja kuivattaisiin. Jos vedessä on mukana suoloja, ne pääsevät hapettamaan kellon runkoa tiivisteurassa. Vaikka kellon runko on ruostumatontaterästä ja korkealuokkaista sellaista, se ei ole suojattu mineraalien ja suolojen syövyttävältä vaikutukselta. Usein, harmillisesti , tälläisiä hapettumia ei edes kellon kuntoa arvioitaessa voida edes havaita, ennen kuin huoltotyö on tehty: kuoret on pesty ja nuppi, tiivisteet vaihdettu sekä tiiviys on testattu. Vanhan kellon ollessa kyseessä ainoa tapa taata vesitiiviys olisi vaihtaa myös itse kellon kuoret ja se taas ei ole enää mahdollista yli 30 vuotta vanhoissa kelloissa, saati taloudellisesti kovin järkevää. Maahantuojat, joilta olen kysynyt, kuinka he menettelevät näiden kellojen suhteen sanovat:
a) Vintage-malleille (80-luku tai vanhempi) ei anneta huollossa vesitiiviystakuuta, vaikka kyseessä olisi sukeltajankello. Kellon käyttö vesiharrasteissa on täysin omalla vastuulla.
b) Vintage-kelloa ei suositeta käytettäväksi sukelluksessa.Vesivauriotapaukset tutkitaan tapauskohtaisesti. Jos kello ei huollossa läpäise vesitiiviyttä, vaikka kaikki tiiviysosat on uusittu, se luokitellaan ei-vesitiiviiksi ja silloin kelloa ei saa kastella.
Lisäksi, että vintage-kellon vesivauriosta aiheutuu rahan menoa, voi vahinko olla tätäkin suurempi, sillä kaikkia osia ei enää ole saatavilla ja kello voi olla joko korjauskelvoton tai kellon taulu ja osoittimet voivat mennä vesivauriossa rumannäköiseksi, eikä kelloa ole enää kiva käyttää ja keräilyarvokin laskee merkittävästi.

Miksi sitten vanhaan sukeltajankelloon pitää vaihtaa osat, jos tiiviyttä ei kuitenkaan voida taata? Vastaus on hyvin yksinkertainen, uusilla osilla voidaan kuitenkin taata paras mahdollinen suoja kellolle. Sukeltajankellossa, kuten kaikissa kierrepohjaisissa kelloissa, nuppi on todennäköisin vuotokohta, muissa kuin sukellustapauksissa. Jos kierrenupin tiiviys on viallinen on vuoto kellossa paljon suurempi, kuin vuoto tavallisella nupilla varustetussa kellossa, jossa nupin tiiviys ei pidä, sillä kierrenupin putken aukko on paljon suurempi.

Sukeltajankellot ovat yksi himotuimpia ja keräillyimpiä kohteita vintage-kelloissa, siksi niistä kannattaa pitää erityisen hyvää huolta ja sukellusharrastukseen kannattaa ostaa tämän päivän sukelluskello ja pyhittää vintage-malli "parempaan" käyttöön.