www.kellohuoltoloppela.com

Zenith Captain

Zenith Captain jpg Zenithin Captainin ensimmäisessä mallissa oli kolmiomaiset pääindexit klo 6:00, 9:00 ja 12:00. Tauluja on kuitenkin useita erilaisia. Tämä kuva on otettu netistä.

 

Mallin synty

Zenith loi 50-luvulla alabrändin Captain lippulaivamallikseen kilpailemaan erityisesti Omegan Constellation mallin kanssa. Zenithin vedettävien kellojen ykkösmallina oli ollut Pilot-mallisto, se käytti hyväkeen Zenithin mainetta tarkkana kellona, mutta siinä oli vain kelloja, vedettävillä koneistolla ja ilman kalenteria olevia kelloja ja Omega oli kertonut käyttävänsä uudessa mallissaan vain automaattikoneistoja. Captain haluttiin täydentämään tehtaan katalookia automaattikoneistoilla. Ongelmana kuitenkin oli, että Zenithillä ei ollut käytössä 50-luvun puolivälissä roottoriautomaattia, Zenithin ainoa automaattikoneisto oli Epfraim Jobinin suunnittelema 1948 julkistettu,vasara-automaatti 133:n 1951 tehty päivitysversio 133.8. Koneisto oli ollut ilmestyessään yksi parhaita vasara-automaatteja, sen tarkkuus oli huippua, kiitos 1951 päivityksen 133.8, jossa taajuus nostettiin 21.600.  50-luvun puolivälissä auttamatta vanhentunut koneisto, tulevaisuus oli roottoriautomaattien, vaikka myös Omega julkisti ensi hätään ensimmäisen Constellationin vasara-automaatilla 1956. Tehtaan ylpeys ei antanut periksi käyttää esim Felsan Bidynator koneistoa, jota käytti moni muu tehdas ja joka oli huippu koneisto, vaan koneiston oli yksinkertaisesti pakko olla oma. Ei käynyt päinsä, että tehtaiden välisen käyntitarkkuuskilpailun 5 kertaa peräkkäin voittanut tehdas käyttää muiden koneistoa lippulaivamallissaan. Se olisi ollut imagotappio, jolle olisi naurettu ympäri Sveitsin maata. Tehdas päätti lisätä 133.8 koneistoon päivyrin, koska sillä ei ollut myöskään kalenterillista koneistoa, syntyi cal 71, joka oli tarkoitettu juuri Captainiin sekä tehtaan hienoimpiin kultakelloihin. Ensimmäiseksi koneistoa 71 käytettiin juuri Captainin ensimmäisessä versiossa. Koska koneisto oli paksu ja kömpelö, sitä tehtiin sen verran, että päästiin sanomaan, että kyllähän meiltä löytyy kataloogista kalenterillinen automaattikello. Cal 71 oli tuotannossa 1954-57. Captainia tehtiin teräs-, kultalevy- (eli gold cap case) ja kultakellona. Myös ilman kalenteria oleva 133.8 oli käytössä Captain kelloissa.

 

Mallin paluu roottoriautomaattina

Zenith Capatain jpg Zenith Captain jpg Kuvan Captainit kirjoittajan omasta kokoelmasta.

Zenith Captain Automatic paluu tulevaisuuteen. Zenithin tilanne helpottui 1958, kun he ostivat Martel kellotehtaan, sillä oli kehitettynä ja patentoituna roottoriautomaattikoneisto. Kesti kuitenkin hetken ennen kuin Zenith sai koneiston tuotantoon, sillä se oli ollut Martelilla vasta prototyyppiasteella. Captain tomi teknologisena kärkenä, siinä oli tehtaan uusin tekniikka, kuten Omegalla Constellationissa. Zenithin 2. sukupolven Captainit tulivat markkinoille 1960, niissä oli koneistona 2522P ilman kalenteria ja 2522PC kalenterilla. Kaliiperi oli Martelin kehittämä koneisto, joka toimi taajuudella 18.000. Linjakkuus ja ohuus, olivat, 60-luvun alun trendikelloissa ja se heijastui Captainiin. Zenith pyrki tekemään kellot mahdollisimma ohuiksi ja kelloissa käytettiin matalia osoitinputkia, virtaviivaisen vaikutelman luomiseksi (useimmat sveitsiläiset valmistajat tekevät koneistoihin ainakin kolmea osoitinkorkeutta, merkitään H1, H2 ja H3. H2 oli normaali korkeus, tässä H1, joka ultramatala. Malli vaatii tasokkaat ja hyväkuntoiset osoittimet, jotta ne eivät ota toisiinsa). Kaliiperin 2522 Captainit eivät olleet kronometritestattuja, johtuen tehtaan kiireistä, sillä oli monta rautaa tulessa. Zenith oli muuttanut tuotantonsa 1958 Martelin tiloihin, se ponnisteli saadakseen myytyä ulos kaikki vanhat koneistot varastoistaan. Tämä vei melkein kaiken energian ja 1960-63 melkein kaikki tehdyt kellot olivat näitä. Zenithillä oli menossa kehitystyö kaliiperin 2522 päivittämiseksi taajuuteen 21.600, jotta se olisi samalla taajuudella kuin vanha 133.8 ja 71. Captain mallit koneistoilla 2522P ja 2522PC jäivät vain nopeiksi prototyyppimäisiksi kokeiluiksi ja tuotantomäärät olivat suppeita johtuen tehtaan jakautuneista intresseistä ja kiireistä. Captain kellot koneistolla 2522PC ovat hienompia kelloja, kuin moni harrastaja tajuaa ja haastavat hienosti ajankohdan Omega Constellation kellot koneistoilla 551 ja 561.   Koneistoista 2522P ja 2522PC huokuu Zenithin ylpeys, ne ovat todellisia merkkipaaluja tehtaan historiassa. Valitettavasti Captainien hieno historia ei näy käytännössä lainkaan vintage-kellojen hinnoissa, ne ovat unohdettua historiaa. Captainien hinnat ovat matalampia kuin Zenith muiden mallistokellojen, kuten Respirator 1964-67 ja 60-70-luvun taitteen Defy, ne peittoavat kirkkaasti keräily kohteena 60-luvun alun Captainit.

Captaineja tehtiin myös seuraavan sukupolven 2532 koneistoista, 2532P ja 2532PC. Koneistossa oli uusi nostettu käyntitaajuus 21.600. Näiden kellojen kuoret olivat identtisiä 2522-sarjalla tehtyihin verraten, niissä oli vain sisällä uuden sukupoleven koneisto. Kellojen tuotantomäärät jäivät kuitenkin suppeiksi, koska 60-luvun alussa automaattikellot yleistyivät voimakkaasti ja ne menettivät sen luxuslisän, joka niillä oli ollut edellisellä vuosikymmenellä. Tarvittiin jotain muuta lisää, siksi Zenith alkoi kehittämään mallille omaa erottuvaa kuorta.

Zenith captain jpg Kuvan Captain kirjoittajan omasta kokoelmasta.

Zenith Captain Automatic aka Turtle oli Kapteenin 3. tuleminen. Kello on erittäin mielenkiintoisen näköinen, se ei liene kuitenkaan ollut suuri kaupallinen menestys, vaikka malli oli tuotannossa mittavan aikaa. Malli on erittäin tunnistettava ja onkin saanut lempinimen Turtle (=kilpikonna) keräilijöiden keskuudessa.  Kellon halkaisija on ikäisekseen erittäin iso, peräti 37,0mm, kello on korkeussuuntaan (lug to lug) vain 42mm, eli korvakkeet ovat tyngät. Tämä tarkoittaa, että jos käytät esim Hirsch ranneketta normaalisti 3.-4.- reijässä, tässä se on ekassa tai tokassa. Minulla 18,5cm ranne) Hirsch menee 2. reijään, se on nafti ja epämukava käyttää ellei laita linkkulukkoa. Omasta mielestä kello halkaisijastaan huolimatta näyttää hassun pieneltä ranteessa, jos ei ole kapearanteinen, se jää kakuksi ranteen päälle. Kelloa myytiin aikanaan teräksisenä myös NSA-tyyppisellä metalliranteella, se helpottaa rannekkeen pituusongelmaa, jos pituus riittää, mutta ranneke on tyypiltään kahteen osaa katkeva. Sen käyttö mukavuus ei ei myöskään ole huippua. Osa näistä Captain kelloista oli kronometritestattuja, niiden taulussa lukee ranskalainen sana Chronometre (Zenith toisin kuin Omega tai Rolex käyttää aina sanan ranskalaista asua). Teräskelloissa oli kahta eri sävyistä harmaata taulua. Kellosta oli myös ultraharvinanen kultainen 18k De Luxe malli. Zenith käytti mallistoihin (kuten Captain ja Respirator)kultakelloissaan usein termiä De Luxe. Näissä kuoret olivat extrapainavat verrattuna normikultakelloihin.

Kelloa tehtiin tuotannon sisällä 3. erää. Ensimmäisessä oli 2542PC, toisessa oli 2552PC ja viimeisessä oli 2562PC. Viimeistä erää myytiin lähinnä Japanin markkinoille, jonka kataloogin sivusta on kuva Rösslerin kirjassa. Sen kuvissa Captain on TV-Defyn ja Spacemanin kanssa. Merkille pantavaa on, että kello on hinnaltaan edullisempi kuin muut, joten se on tuossa vaiheessa jo poistomalli, jota koetetaan dumpata Japaniin. Tämä kertoo, että malli ei ollut menestys, kun kuoria jäi tehtaan nurkkiin pyörimään. Myöhemmin vintage-kellona malli on saavuttanut kulttisuosion ja malli on paljon arvostetumpi kuin 60-luvun alun kuori. Kellojen keräilyllinen suosio on vähän kuin vaikka musiikin suosio, koskaan ei tiedä mistä tulee kulttikamaa myöhempien sukupolvien silmissä.


Zenith Captain mallit

1) Ensimmäinen tuotantoerä 1954-57. Vasara-automaatti 166.8 ja 71. Kellot olivat kronometriluokiteltuja. Mallin pohjassa tyylitelty Z-logo, joka muistuttaa tiimalasia, neuvostorealistisen hammasrattaan sisällä. Molemmat koneistot toimivat käyntitaajuudella 21.600. 50-luvun puolivälissä oli poikkeuksellista, että koneisto toimi muulla taajuudella kuin 18.000. Erityisesti kalenterillinen koneisto 71 on erittäin himoittu keräilijöiden keskuudessa, koska koneistoa on tehty vain 11.000kpl huomioiden tehtaan kaikki siitä välmistamat mallit.

2) Toinen tuotantoerä 1960-63. Roottoriautomaatit 2522P ja 2522PC sekä 2532P ja 2532PC. Kelloja ei oltu kronometritestattu, koska tehtaalla oli kiire saada ne markkinoille. Samaan aikaan tehdas oli muuttanut uusiin tiloihin 1958 ja se myi parhaillaan tyhjäksi vanhan tehtaan tuotantoa (50-luvun kaliiperit, mm Sporto). Malli on tyyliltään aika peruskello, jossa on kuitenkin normaalia pidemmät korvakkeet (eli lugs). Mallin halkaisija nupin kohdalta on 35,0mm ja pituus korvakkeen kärjestä toiseen on 44,0mm. Malli on näiltä mitoiltaan lähellä 1. erää, mutta on paljon ohuempi. Malli myytiin nahkarannekkeisena. Malli 2522PC on erittäin harvinainen, koska tehdas aloitti uuden version 2532 kehittämisen välittömästi, kun 2522PC oli valmis. Liikkeelle ei haluttu päästää liikaa 2522PC mallia, joka toimi perustaajuudella 18.000.

3) Kolmas tuotantoerä 1967-72. Roottoriautomaatit 2542PC, 2552PC, 2562PC. Mallissa ei ole erillistä lasisarjaa (bezel), vaan lasi suoraan rungossa, jossa iso viiste. Mallin designissä on hylätty edellisten mallien pukukellon tyyli. Mallin korvakkeet ovat erittäin lyhyet. Malli on erittäin tunnistettava. Malli on saanut keräilijöiden piirissä nimen Turtle (kilpikonna). Kellon halkaisija on 37,0mm. Mallia myytiin sekä nahkarannekkeella että metallirannekkeella. Vaikka kello on kuoreltaan iso, se näyttää vähän hassulta isossa ranteessa (>18,5cm), koska korvakkeet ovat lyhyet


Zenith 133.8 jpg Zenithin vasara-automaattikoneisto 133.8. 133.8 ja 71 ovat koneiston puolelta identtisiä, 71 on rakennettu taulunpuolelle kalenteri, joka paksuntaa koneistoa 4,90mmstä 6,10mm.

Zenith 2522PC jpg Zenithin ensimmäiset roottoriautomaatit 2522P ja 2522PC. Ne ovat identtisiä koneiston puolelta.

Zenith Captain jpg Zenith Captain "Turtlen" koneisto 2542PC. Ulkoiset muutokset suhteessa yllä olevaan 2522PC: uusi vetopaino, rukkauksen hienosäätö ja käynninkeskiöinti, nämä esiteltiin jo kaliiperissa 2532PC.


Zenith Captain nykykelloissa

Nimi Captain palasi Zenithin mallistoon 2010 jälkeen ja esiteltiin vuoden 2011 katalookissa. Aiemmin tehtaan automaattikellot (ei kronografi) olivat olleet koneiston nimellä Elite. Kataklooki kertoo nimen Captain kuvaavan parhaiten tehtaan seikkailuhenkista suhtautumista kelloihin. Samalla Captain nimen alla alettiin tekemään useanlaisia kelloja Captain Central Second oli perinteinen Captain, joka on tyylillisesti lähellä 60-luvun alun Captainia. Captain Chronograph, oli kronograafi El Primero koneistolla. Captain Moonface, kuukierrolla (Elite-koneisto). Captain Dual Time, kellossa 24-h osoitin (Elite). Captain Power Reserve, kellossa käyntivataositin. Perinteinen Captain on siis valahtanut malliston karvalakkimalliksi. Tyypillistä nykyajan kellotehtaiden touhua, kun vanha nimi otetaan takaisin käyttöön, se ryöstäkalastetaan täysin.


Kirjoitus julkistettu 5/2021 HL