www.kellohuoltoloppela.com

Vintage tiedostot

Kellohuolto Loppela on luonut, todennäköisesti ainoat suomenkieliset tietopankkisivut vintage-koneistoista, kellokeräilijöiden ja omasta kellostaan kiinnostuneiden iloksi ja hyödyksi.

Vintage-kello = yli 30 vuotta vanha kello. (Retro-kello on kello, joka alle 30 vuotta, mutta ei enää tuotannossa oleva. Tuotantomalli, kello joka on yhä ostettavissa uutena.) Nämä tiedostot siis käsittelevät kelloja, jotka ovat yli 30 vuotta vanhoja, mutta ajassa ei varsinaisesti mennä vuotta 1950 kauemmaksi. Artikkelit on kirjoitettu alunperin 2012-13.

Vintage Omega tiedostot
Vintage quartz Omega tiedostot
Vintage naisten Omega tiedostot
Vintage Zenith tiedostot myös naistenkellojen koneistot
  Vintage Zenith 50-luku tarkempi esittely
  Vintage Zenith 60-70 -luku tarkempi esittely
Vintage Eterna tiedostot
Vintage Tissot tiedostot
Vintage Certina tiedostot
Vintage Revue tiedostot

 


Koneistojen kaliiperinumeroiden synty

Kaliiperi on kellon koneiston tunnistenumero. Varhaisimmissa sveitsiläisissä kelloissa ei ollut koneistossa kaliiperia, vaan koneistot tunnistettiin toisistaan koneiston halkaisijan ja valmistajan perusteella. Koneiston halkaisijaa ei kuitenkaan ilmoitettu millimetreissä vaan linjaluvun (= alunperin ranskaa ligne) avulla. Yksi linja oli n. 2,26 mm. Mitta vähän vaihtelee, riippuen miten koneisto mitataan (sillat, pohja vai pohjan levennyslippa, lid). 60-luvun alussa mittaus standardisoitiin, tarkoittamaan koneiston pohjaa, ilman lippaa. Mutta esim Zenith teki koneistonsa niin, että koneisto on 11,5"' pohjan puolelta, mutta taulun puolelta se vaatiin 11,75"' holderin, tuossa lipassa on 1mm ylimääräistä. 11,5"' eli 25,6mm on ollut yleisin miestenkellon koneiston koko, vaikka joidenkin tehtaiden standardi, kuten Omegan oli 12.5"' eli 27,9mm.

1918 Omega alkoi kaivertaa kelloihin kaliiperin, joka oli koneiston halkaisija millimetreissä. Ensimmäisiä kaliipereja oli esimerkiksi cal 23,7, kun koneistoa paranneltiin, niille tuli sitten jatkoliite T1, T2 ja T3, joilla eroteltiin eri versiot Tässä järjestelmässä tuli kuitenkin aikaamyöten seinä vastaan, miten merkitä kokonaan uusi koneisto, jolla on sama ulkohalkaisija, kuin jo olemassa olevalla mallilla! Osa tehtaista käytti systeemiä, jossa kaliiperi oli koneiston koko joko linjoissa tai milleissä sekä numero kertomassa versiota. Tämäkään systeemi ei ollut aukoton, jos malleja oli enemmän kuin 10? Esimerkiksi koneistotehtailta kuten AS ja ETA malleja tuli kuin liukuhihnalta, kymmeniä ja kymmeniä. Tarvittiin siis numero, joka ei ole sidottu mihinkään yleiseen mittaan. Vuonna 1949 Omegan tehdas hylkäsi järjestemän ja siirtyi kolminumeroiseen kaliiperiin, joka oli vain numero. Kaliiperista 23,4 tuli kaliiperi 220; cal R 11,5 tuli cal 210; cal R 13,5 tuli cal 240 ja cal 30 tuli cal 260. Pienemmillä tehtailla kuten Zenith tai Certina malleja oli vähemmän, kuin Omegalla, ne kykenivät käyttämään kokoon viittaavaa numerointia läpi 60-luvun.

Tämä uusi järjestelmä antoi tehtaalle mahdollisuuden korjailla ja kehittää tuotteittaan. Kaksi ensimmäistä lukua kertoivat koneistoperheen ja viimeisellä ilmoitettiin versio. Suosituin koneisto cal 260 eli miesten perusrannekello, jonka juuret olivat 1939 tuotantoon tulleessa cal 30:ssä, sai peräti 14 versiota ja numerointia jatkettiin 280:stä, joka oli mallin keskisekuntiversion numero. Vuonna 1969 Omegalla ilmestyi kaliiperi 1000, jolloin oltiinkin jo siirrytty nelinumeroiseen kaliperin numerointiin.


Tissot jpg


Kellotehtaat, jotka eivät käyttäneet omia koneistoja, ostivat niitä raakakoneistotehtailta (=tehdas, joka tekee koneistoja, mutta ei kokonaista kelloa). ETA on sveitsiläisistä raakakoneistotehtaista tunnetuin ja viimeinen. Linkistä löytyy tietoa näistä tehtaista.

Raakakoneistotehtaat


Paluu Kotisivulle